Vielä on pari viikkoa kesää ainakin kalenterin mukaan jäljellä. Minulla on entuudestaan aika määrä eri tekniikoilla otettuja/valmistettuja oheisen kuvan kaltaisia loppukesän autereita Karjalan Pyhäjärveltä. On väripaperikuvia, on itse vedostettuja mustavalkokuvia, on dioja, ja on näitä digikuvia, mutta piti ottaa taas yksi lisää joukkoon julmaan tänä aamuna klo 06.07.

Eilen ujutimme aitan ja huussin käsittävän arkkitehtoonisen kompeksin kattoparrujen päältä alla olevan kuvan kapineen. Kyseessä on optimistijollan purje.

Optari ilmaantui lapsuudenperheeseeni, kun oli jotain kymmenen ja kahdentoista kieppeillä –  ikää tuolla purjeella on siis puoli vuosisataa ja rapiat.

Varmaan oli ollut suunnitelmana, että veljeni alkaisi sillä purjehtia, mihin saattoi olla motiivina se, että hän vierasti vettä. Hän kyllä kalasti ja tuli aikuistuttaan liikkumaan moottoriveneellä, mutta uiminen ei ollut hänen lajinsa eikä kenties sitä myötä optaroiminenkaan, sillä siinähän joutuu aika lähelle vettä; sitä paitsi optarin saa kaatumaan aika helposti, mistä taas seuraa uimista.

Veljeni, nyt vainaa jo kymmenisen vuotta, ei innostunut purjehtimisesta, mutta minusta tuo pikkuinen paatti oli kerrassaan mainio.

Neitsytpurjehduksen aikaan meillä oli kylässä kummitätini perheineen; kummitätini mies oli innokas purjehtija, siis ihan oikea sellainen, joka sitten valaisi meille toiminnanlajin saloja ja seilasi kaverina veneessä aluksi.

Kun minä läksin ensimmäisen kerran ilman aikuista kummitätini tytär keulassa seuranani, ajauduin suon lahukkaan paikaan, mistä en päässyt omin nokkineni pois. Isä ja kummitädin mies tulivat soutuveneellä lähettyville, ja minulle annettiin verbaalisia neuvoja, miten toimia. Ja kas, neuvot olivat päteviä, mistä seurasi, että käsitin purjetimisen olevan loogista toimintaa, josta selvitään älyllä eikä esimerkiksi voimalla tai mutta liikunnallisella lahjakkuudella. Minusta tuli innokas "optimisti" seilaamaan monta kertaa päivässä pitkin tuota yllä kuvattu Karjalaln Pyhäjärveä. Tämä on ainoa optimismin laji, jota minussa on ikänään ilmennyt.

Vene oli toki pieni, mutta purjehdimme sillä vielä isannänkin kanssa kahdestamme yli 40 vuotta sitten. Olimme silloin niin pieniä ja laihoja…

Veneen teki isä. Äiti ompeli purjeen. Kun kukaan ei enää optaroinut, äiti yritti kasvattaa rungossa monivuotisia maustekasveja kuten lipstikkaa siinä melkein rantakivillä. Niin rannassa on kuitenkin aika turhaa kasvattaa mitään näillä leveyksillä, eli ei onnistunut. Varmaan vene kompostoitui niille sijoilleen.

Mutta huomasin aitassa purjetta esiin penkoessamme, että köli ja peräsin olivat vielä tallella.