Chengdu, Xichang, Lige, Lijiang

Olen selvinnyt elossa mutaisista serptentiiniteistä rankkasateessa, nähnyt Himalajan itäpäädyn ja elämäni ensimmäisen lama-temppelin.

Xi'anista läksimme ns. pehmeassa junaosastossa kohti Chengduta. En saanut nukutuksi, mutta H sai hyvää kiinan puhekielen harjoitusta.

 

Chengdussa meilla oli vain päivä aikaa, ja sekin matkatavaroiden kanssa. Kavimme Wenshussa, joka oli ihan mielenkiintoinen temppelialue. Söimme lounaan temppelin kasvisravintolassa, mutta koska oltiin Sichuanissa, ruoka oli liki syömäkelvottoman mausteista. Jopa naapuripöydän kiinalaisilta jäivät tilatut ruoat lähes koskemattomiksi ja väki poistui hikä pyyhkien.

 

Jatkoimme eteenpain toiselta juna-asemalta kuin mille tulimme, ja saatuamme tavarat sinne säilytykseen, kiertelimme mielenkiintoisella paikallisten toria, jolla oli kaupan mita tahansa, esim. eläviä kanoja säkkeihin yksittaispakattuina.

 

Seuravaa junamatka oli 'kovassa osastossa' ilmastoimattomassa junassa, mita vähan pelkäsin, sillä Chendussa oli sellaisen reilu 30 astetta lamminta. Paikallisten mielestä ei ollut kuuma ollenkaan, silla vastikään oli ollut 40 astetta. Mutta matka sujui yllättävän hyvin, sain jopa nukutuksi. Meillä oli keskipedit kolmikerroksista kerrossänbgyistä. Niille oli vähän kiipeamistä, mutta yläpuolella oleviin peteihin oli vielä enemman.

 

Minun ylapuolellani oli poika, joka perille Xichangiin tultua otti meidat taksiinsa. Pojan isän oli pitänyt tulla häntä vastaan, mutta isa oli kuulema pelannut koko tuon perjantain ja lauantain välisen yön mahjongia... Satoi kaatamalla.

 

Niinpä pääsimme erinomaisen napparasti suoraan seuraavan bussin lipunmyyntitiskin eteen. Ja siitä alkoi elmää. Bussissa oli rukouslippurimpsu läpi käytävän, ja ne olivat ilmeisen tarpeen, silla tiet olivat jo ennen vuoria samassa kunnossa kuin Venäjallä. Vuorilla tie oli nakerrettu suurin piirtein pystysuoraan seinään. Kaiteita Kiinassa pidetään hätavarjelun liiotteluna. Noin viidessä kohden mutavyöry oli meidän tulkintamme mukaan katkaissut tien, mutta bussikuskin tulkinnan mukaan ei. Toiselta puolen tuli mutaa niskaan, toisella oli pystysyora pudotus rotkoon. Välillä vuoresta oli irronnut tielle kivenlohkareita, joita kerran piti käydä siirtämässä sivuun ennen kuin matkaa saattoi jatkaa.

 

Bussimatkan olisi pitanyt kestaa 8 tuntia, mutta se kesti 12.

 

Ja päälle päätteeksi jouduimme vaaralle puolen Lugu-järveä. No, ei ollut ongelma eikä mikaan päästä sille puolen, jolle halusimme, mutta paikka ei sittenkään alkuun oikein vastannut odotuksiamme.

 

Saimme kohtuuhintaisen hotellin, jossa oikein mikään ei toiminu. Kello puoli kymmenen mennessä seuravana aamuna en ollut saanut aamiaista, joten arvelin tulevani olemaan sutjakassa kunnossa kotiin palatessa. Mutta ei ollut kuuma. Jalassa ensimmäistä kertaa pitkät housut, eika pitkahihainen t-paita ja anorakki ole yhtaan liikaa. Mutta rauhallinen järvialue on eksoottinen vain kiinalaisesta näkäkulmasta. Aloimme selvittää, miten päätään vuorille.

 

Päivä saatiin kuitenkin sikäli alkuun, että saimme järjestetyksi bussikyydin seuraavaan kohteeseen, Lijiangiin. Senkin matkan pitaisi kestää 8 tuntia, vaikka matka on pituudeltaan vain 250 km.

 

Luguhun merkittävin kokemuskemme oli kierrosn pitkin kyliä. Pääsimme käymään yhdessa mosu-talossa sisällä: 'tuvassa' avotulisija, katossa reikä ja ovi auki savun mennä, aurinkopaneelit ja taulutelkkari.  Yläkerrassa vastapäätä pihan sisäänkäyntiä kotitemppeli buddhanpatsaineen ja eri lamojen valokuvineen. Lisäksi kävimme elämani ensimmaisessa lama-temppelissa, jonka dharmahalli teki vaikutuksen - siellä ei tietenkaan saanut valokuvata.

 

Saimme katevasti kuljetuksen Lijiangiin suoraan Ligen kylastä, mikä merkitsi köröttelyä yli Himalajan itapaadyn. Maisemat olivat henkeäsalpaavat, ja huikaisevaa vaikutelmaa serpentiiniteillä tehosti kaiteiden puuttuminen. Kun mentiin seuraavaa vuorenseinää, saatoi joskus nähdä sen vuorenseinan, jolla asken kuljettiin edestakaisin. Tie oli päällekkaisinä keirteleviä pieniä viiruja vuoren seinässä. Välillä ei alas nahnyt mitään, koska oltiin pilvien ylapuolella.

 

Lijiang on kuuluisa vanhasta kaupungistaan, joka onkin rakennuksiltaan söpö - ja laaja. Se on Unescon suojelukohde. Mutta kun tassa maassa ei kommunismia ole enää kuin puolueen nimessä, markkinatalous on pahemman kerran päässyt pilaamaan alueen. Kauppoja kaupan vieressa ja niissä kaikissa samat huivit ja korut. Ja valtava turistimäärä, käytännöllisesti katsoen pelkkiä kiinalaisia huvittelemassa. Ravintoloita ja juottoloita, järjetön melu jostain klo 21 lähtien.

 

Eilen tosin kiertelin siellä itselleni tyypillisellä intuitiivisella menetelmallä, jossa päämäärä on pelkkä tekosyy liikkeelle lähtemiselle, ja jossa päädytään ihan muualle kuin on tarkoitus. Löysinpä vanhasta kaupungsta alueita, joilla ei ollut ristin sielua.

 

Lisaksi ajauduin 150 vuotta sitten rakennettuun dongpa-taloon. Dongpa-kultturi on naxi-kansan kulttuuri. Dongpa-kulttuurilla on oma kirjoituksensa, joka on sekoitus piktogrammeja, ideogrammeja ja fonettisia merkkejä. Merkit ovat melko esittäviä. Dongba-uskonto on animistinen, ja siinä on vaikutteita tiibetilaisestä bön-uskonnosta ja taolaisuudesta. Dongba-kulttuurin uskomuksen mukaan maailma on luotu siten, etta suuresta tulvasta selvinnyt heeros Congrenlien nai jumalattaren, ja heidan kolmesta pojastaan polveutuivat tiibetilaiset, bait ja naxit.

 

Tuossa muinaisen kiinalaisen tutkinnon suorittaneen dongba-oppineen talossa oli yläkerrassa luokkahuone, jossa opetetaan nykyisin naxi-kieltä. Liitutaulula oli tekstiä latinalaisella aakkostolla, ja pyysin talon opastyttoa lukemaan sitä minulle aanen. Naxien kieli ei muistuta kiinaa vähääkaan...

 

Olemme täällä vielä pari päivää, ja sitten lähdemme Kunmingiin. Yrtimme eilen saada junalippuja. Alkuperainen tarkoitus oli mennä yöjunalla ja välttää siten yhden hotelliyon hinta. Emme saaneet minkaanlaisia junalippuja, emme edes lähipäiville. Olimme hetken epätoivoisia, kunnes älysimme, etta pääseehan sinne bussillakin. Joten marssimme bussiasemalle ja ostimme liput. Matkustaminen tapahtuu nyt kylläkin päiväsaikaan, mutta maisemat saattavat olla jälleen kohtalaiset. (elokuun loppu 2010)