Jälleen Chongqingissa!

Chongqing on edelleen lempparini Kiinan kaupunkien joukossa huolimatta kaikesta kielteisestä uutisvirrasta, joka sieltä kansainväliseenkin mediaan kantautuu.

 

Minä rakastan tätä kaupunkia!

Ennen pitkää tuli aika poistua Tiibetistä, ja teimme sen Chongqingin, lempparikiinalaiskupunkini, kautta.

 

Chongqingin nimen voi nähdä latinalaisille kirjaimille translitteroituna myös muodossa Tsungking, kuten esimerkiksi juuri minulla lukemisen alla olevassa John le Carrén jännitysromaanissa Sota ilman sankareita, jossa siitä on puhetta siinä yhteydessä, kun kaupunki oli Toisen kiinalais-japanilaisen sodan (1937-1945) aikaan Kuomintangin pääkaupunkina. Paikka esiintyy myös Hong Yingin romaaneissa Joen tytär sekä Hyvien kukkien lapset, joista jälkimmäisestä on juttu tällä blogillanikin Kiina>kirjat -osiossa. Joki, josta Hong Yingin kirjoissa on puhe, on kuvassakin näkyvä Jangtse, luultavasti maailman saastunein joki. Kaupunki on planeetan laajuisen puheen aiheena tänäkin päivänä, kun chongqingilaisen napamiehen Bo Xilain vaimo  Gu Kailai pisti päiviltä brittiläisen liikemiehen ja oikeussalissa näytti olevan syytettynä eri nainen…

 

Chongqing oli aikanaan elämäni toinen kiinalainen kaupunki heti Beijingin jälkeen, ja Beijingiin olin hyvin pettynyt, se kun oli kuin joku Saksa. Mutta Chongqing ei tosiaankaan ole 'Saksa'. Chongqing on edelleen kiinalaisin paikka, missä olen käynyt. Nykyisin sinne pääsee helposti, kun Finnair on alkanut lentää sinne suoraan. Pari päivää sitten myytiin Hesarissa lippuja alkaen 499 €. Edellisen kerran (2008) köröttelin sinne Beijingistä 36 tuntia junalla.

 

Chongqingissa tavarankuljetusbisnes hoidetaan korennoilla, ja tässä muutama kantaja odottelemassa keikkaa.

 

 

 

 

 

 

Ja tällaiset vähän villin näköiset ravintolat ovat noin ylimalkaankin Kiinassa parhaita. Chongqingissa pitää varatua siihen, että ruoka maistuu joltain. "The hottest food and the most beautiful ladies in China", totesi eräs takavuosien kiinan kielen (miespuolinen kiinalainen) yksityisopettajani Chongqingin erityispirteistä.

 

Ja Kiinan maailmannäyttelypaviljonkiakin oltiin paraikaa rakentamassa Chongqingiin. Olin kuvitellut, että se jäisi paikalleen Shanghaihin, mutta totta vie, sinne se oli pykäytymässä Chongqingiin! Vielä se ei ollut valmis, mutta punaiset rakenteet pilkottivat pilvenpiirtäjien välistä.

 

Chongqingia pidetään maailman suurimpana kaupunkina. Kun viimeksi kävin siellä, asukkaita oli vain 33 miljoonaa, nyt oli 34 miljoonaa. Jotkut tosin korostavat, että tämä on koko sennimisen itsenäisen hallintoalueen nimi. Näitä tällaisia hallintoaluieta on Kiinassa joitain muitakin kuten Beijing ja Shanghai.

 

Olisin niin halunnut verestämään vanhoja silmiäni Shapingbahan, Chongqingin yliopistokeskittymään, missä aikanaan kiinaa olin opiskelevinani sikäläisessä opettajainkoulutuslaitoksessa. Sitä paitsi Shapingbassa on kaksi todella sympaattista kirjakauppaa, joiden rinnalla kalpenee itse Shakespeare & Co jopa sinä jamassaan, missä se oli vielä 80-luvulla. Mutta Shapingbahan olisi ollut tunnin junamatka siitä liikekeskuksesta, johon nyt olimme majoittuneena. Kulkupelit nimittäin olivat Lhasasta tullessamme olleet pahasti myöhässä, joten saavuimme Chongqingiin vasta illansuussa. Ja itse kaupungissa etenemistämme olivat hidastaneet Diaoyu-saaria koskevat Japanin vastaiset mielenosoitukset, jollaisesta myös viereinen kuva. Dioayu, muuten, tarkoittaa onkimista. Onkisaaret, siis, kyseessä.

 

Illalla kerkesimme kuitenkin Xinhua-kirjakauppaan, missä ällistelin näitä kiinalaisten suosimia kaiken maailman elektroniikaa sisältäviä lastenkirjoja. Osa on enää vain muodollisesti kirjannäköisiä, kuten nämä muoviset, mutta kuitenkin kirjamaisesti kiinni käännettävät konetta lähestyvät kapineet.

 

Yleensä nämä erikoiset lastenkirjat ovat englannin kielen oppikirjoja, ja ollessaan perinteisintäkin mallia niissä on mikrofonit ja pelit, että voi puhua lukemansa ja kuunnella perään vertaillen oikeaan ääntämykseen.


 

Mutta sikäläistenkin lasten keskuudessa näyttää suurinta suosiota nauttivan tällainen disney-tyyli.

 

 

 

 

 

Lattialla istuskeleminen ja kirjakaupan kirjojen lukeminen ei kuitenkaan ole Kiinassa vain lasten etuoikeus vaan sitä tekevät kaikki.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hotellimme lähellä oli kukkatori ja sen lieveilmiönä tällaisia hääautoja. Nallet ovat tuleet silmäänpistävästi muotiin hääkoristeluna.

 

 

 

 

Kukkakaupoissa myytiin jopa nallekimppuja!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Poistua paikkakunnalta piti jo seuraavana päivänä, joten läksimme tuona lähtöpäivän aamuna liikkeelle anivarhain. Kaupungin liikekeskustassa olivat rouvat harjoittamassa liikuntaa, kuten tässä jotain 'yleistanssia'. Pienessä kuvassa tämä ei näy, mutta esitanssijattarella on kultaiset kengät, joissa on vain pienet palat kärkeä ja toiset kantapään takana. On mysteeri, miten ne pysyivät jalassa, sillä tanssissa oli kyllä menoa ja meininkiä. Tähän pitää ikääntyessään pyrkiä, paitsi että tukkaani minä en aio ryhtyä värjäämään. Mitä sitä värjää, kun se vihdoinkin vaihtaa väriä itsestään. Nuorena kyllä värjäsin…

 

Perinteistä viuhkatanssiakin harrastettiin, kuten näkyy.

 

Satuimme myös kokonaiselle kadulle, jolla myytiin pelkästään neuleita ja neulelankoja. Olimme ihastelleen lankoja jo Lhasassa, mutta nyt sorruimme heräteostoksiin. Tosin pidimme mielissämme matkatavaroissa valitsevan tilanpuutteen. Itse ostin yhden kerän sinivihertäväsävyistä pätkävärjättyä lankaa, jonka kaltaista voisi olla kaupan Suomessakin, mutta ostin myös hohtavaa purppuranpunaista lankaa, jolle ei olisi meillä päin minkäänlaisia markkinoita.

 

Sitten loppuun vähän miestenkulttuuria. Tässä kuvassa on kuulema paikallista potenssilääkettä. Ei aavistustakaan, mikä kasvi tai eläin on kyseessä tai mihin teho perustuu ellei sitten ulkonäköön. (syyskuu 2012)