Kielensolmimismatka, osa1

The hottest food and the most beautiful ladies in China.

Viime vuoden (2008) lopussa minua lykästi: yritettyäni kaksi vuotta harrastuksena ja lähinnä omatoimisesti opiskella kiinaa, sain stipendin kolmen viikon Kiinan kielen ja kulttuurin kurssille Beijingiin ja Chongqingiin. En millään muotoa väitä saaneeni sitä omilla ansioillani vaan paljon paremmin kiinaa osaavan H:n, jolle stipendiä oltiin tarjottu sanomalla, että hän voi ottaa jonkun kaverinkin mukaan. Matkat tosin piti maksaa itse, mutta muu ylläpito tuli Hanban-nimisen organisaation puolesta. Päätin lähteä H:n kanssa elämäni ensimmäisen kerran Kiinaan. En hävennyt, sillä Kiinan ollessa kyseessä guanxi (=suhteet)on kelpo tapa hoitaa asia kuin asia.

 

Chongqingista oli laihanlaisesti tietoja saatavilla. Netissä oli hyvin vaatimaton esittely, mikä johtunee siitä, ettei länsimaisilla ole tähän sichuanilaiseen miljoonakaupunkiin oikein mitään asiaa. Se yllätti, että Chongqing on maailman suurin kaupunki, ellei Tokio-Yokohamaa lasketa yhdeksi kaupungiksi, vaatimattomat 31 miljoonaa asukasta. Olin edellisenä keväänä ja vielä syksylläkin ottanut muutamia yksityistunteja eräältä kiinalaiselta opiskelijapojalta. Tämä tiesi kertoa, että Chongqingissa on ”the hottest food and the most beautiful ladies in China”. Kysyin ilmastosta, sillä olin havainnut Chongqingin olevan suurin piirtein samalla korkeudella kuin Kairo. Chongqing on kuulemma talvella hyvin kylmä. Lunta ei ole, mutta tuon opiskelijan mukaan kylmyys hiipii luihin ja ytimiin kosteuden takia. Chongqing sijaitseekin paikassa, jossa Jangtse-jokeen yhtyy Jialing-niminen joki. Lämmitystä ei ole, koska Kiinassa nyt kertakaikkiaan on piirretty viivottimella karttaan raja, jonka pohjoispuolella lämmitetään, kun kalenterissa on oikeat numerot, ja eteläpuolella ei lämmitetä, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa. Chongqing sattuu sijaitsemaan tämä viivan eteläpuolella. Talvisin saattaa sisätiloissa kuulemma jopa olla kylmempää kuin ulkona. Kesällä otetaan lämpötilassa sitten takaisin, ja Chongqing kuuluukin Kiinan ’kattilakaupunkeihin’: lämpöä piisaa yleisesti 40 asteeseen ja yli.

 

Chongqin on kuitenkin jopa ollut Kiinan pääkaupunkikin 30- ja 40-lukujen taitteessa.

 

Valmistauduin matkaan lopettamalla kahvin juonnin hyvissä ajoin, niin että kerkesin kärsiä päänsärkynä ilmenevät vieroitusoireet kotona. Lopetin myös makean syönnin. Strategia oli ilmeisen hyvä. Toki opiskelin hiukan kiinaakin, sillä pelkäsin, että muut stipendiläiset, jotka H:ä lukuun ottamatta olivat yliopisto-opiskelijoita, olisivat tuoreempine aivoineen kiinan kielessä paljon pidemmällä kuin minä. Se pelko tuli osoittautumaan aiheettomaksi.

 

Lähtöaika oli iltakahdeksalta 18.11.2008, mutta lento Helsinki-Beijing oli lähtiessä kaksi tuntia myöhässä. Jo Helsinki-Vantaan lentoasemalla huomasi, kuinka tunnelma muuttui, kun siirryttiin kohti porttia 32.

 

Beijingissä olimme perillä yhden tienoissa iltapäivällä. Aprikoin, olimmeko lentokoneen suuresta kiinalaismatkustajain määrästä huolimatta silti sattuneet väärälle lennolle, sillä paikka, jonne saavuimme, näytti joltain saksalaiselta suurkaupungilta. Jouduin kuitenkin tyytymään siihen, että se oli Beijing.

 

Majoituimme He Ping Li-kadulla sijaitsevaan He Ping Li -hotelliin, jota voi suositella kenelle tahansa. Aivan vieressä on metroasema, jolla pääsee kätevästi kielitaidotonkin kulkemaan. Meikäläisestä käytännöstä poiketen aamiainen ei kuulunut majoituksen hintaan vaan se piti maksaa erikseen, mutta se osoittautui erinomaiseksi, jahka sinne asti päästiin.

 

Ehdimme nimittäin siinä iltapäivästä vielä kaupungille. Halusin nähdä jonkun temppelin, ja valitsimme sellaisen, jonne pääsisi helposti ja joka ei olisi aivan valtava. Suoritimme siis ensin metronkäytönopiskelun ja menimme mahdollisimman lähelle turisteerauskohdetta, mikä meidän kartanlukutaitomme perusteella oli aivan vieressä, mutta Beijingin mittasuhteisiin asetettuna ei. Saimme H:n kielitaidolla kysyä tietä useaan otteeseen, ja huomasimme, että temppeliin päästäksemme joudumme kuin joudummekin upottautumaan hutongeihin. Siellä alkoikin jo hiljakseen näyttää siltä kuin telkkarin Kiina-dokumenteissa. Lopulta eräs nainen käytännöllisesti katsoen talutti meidät lähes temppelin portille. Ja katso, siinä oli Saavutetun viisauden temppeli, Zhihua Si. Ja se näytti kiinalaiselta!

 

Temppeli on rakennettu 1443 eunukki Wan Zhenille, ja se edustaa Ming-kauden arkkitehtuurin huippua. Temppelin piti olla pieni, mutta pienuus merkitsee eri puolilla maailmaa vähän eri asiaa. Halleissa oli buddhia, bodhisattvoja ja arhateja, ja ovien päällä kalligrafiakyltit, joiden tekstejä en tällä reissulla vielä kyennyt lukemaan. Temppeli näytti ajautuneen lähes pelkäksi museoksi. Aurinko oli jo laskemassa siinä viiden tienoissa punaten punaiset seinät oikein hehkuvan punaisiksi. Nurkat pimenivät varjoihin mustansinisten kattojen alle, ja puihin ripustetut muutamat rukousnauhat valuivat tyynessä illassa liikkumattomina alas oksilta. Pihalla kiviset kilpikonnat kannattelivat selässään pylväitä, jotka puolestaan eivät kannatelleet mitään.

 

Oli jo pimeä, kun läksimme jatkamaan matkaa läpi hutongien. Harmaita seiniä. Pikkuisia kauppoja. Keltaisia lankapuhelimia ulkopöydillä, ilmeisesti sikäläisiä puhelinkioskeja. Katukaupustelijoita. Kaiken yllä tiilikattoja, kaarevia räystäitä. Valoa tuli lähinnä kauppojen ikkunoista. Autoja tööttäilemässä hädin tuskin auton levyisillä kujilla kaikkien ihmisten ja polkupyöräkärryjen seassa. Ponnistelimme kohti Wangfujingia, jolla piti oleman kirjakauppoja. Matkalla pistelimme poskeemme baozi’eja, joita myi nainen, joka päähuiveineen, sinisine takkeineen ja pyöreine punaisine poskineen näytti siltä kuin olisi peräsin maolaisesta julisteesta. Mutta kun tulimme Wangfujingille, maolaisuus oli tipotiessään. Olimme taas saksalaisessa suurkaupungissa. Tai ei sentään. Kirjat maksoivat kirjakaupan oppikirjaosastolla muutaman kymmenen yuania kappale, eli muutaman euron. Olisi ollut vaikka mitä, mutta matkatavaroina olivat kolmen viikon talvihyntteet ja mielessä lentoliikenteen matkatavararajoitukset. Ostin silti kaksi kirjaa, sisällöiltään bisnes-kiinaa ja mittasanoja.

 

Sitten piti saada ruokaa. Vanha viisaus kuuluu, että ruoka on parasta siellä, missä on täyttä ja asiakaskunta koostuu pelkästään paikallisesta väestöstä. Siispä hankkiuduimme sellaiseen ravintolaan. Henkilökunta puhui pelkkää kiinaa Beijingissä jälkeen olympialaisten. Mutta ei se mitään. Tämähän oli Kiina. Sitä paitsi ruokalistassa oli kuvat. Selvästikään siinä ravintolassa ei juuri käynyt kuin kiinalaisia, sillä olimme huomattava nähtävyys. Puikoilla syömistämme tarkkailtiin ja ilmeisestikin arvosteltiin, ja jokaikinen uusi asiakas kävi henkilökohtaisesti tervehtimässä meitä.

 

Pian aloimme hankkiutua takaisin metroasemalle. Menimme taas seikkailemaan hutongeihin. Matkalta ostimme vettä ja hedelmiä. Kysyin hedelmäkauppiaalta kiinaksi, missä on metroasema, ja hän yllätyksekseni ymmärsi, ja kaiken huipuksi minä ymmärsin, mitä hän vastasi. Tapaus oli merkittävä. Olin turvautunut kiinantaitoihini jo esim. kirjakaupassa, mutta ulkomaalaisiin tottuneilta keskustan myyjiltä kysyminen on aivan eri asia, ja toisekseen, kun kysyy vaikkapa hintaa, vastaus on ennakoitavissa – se koostuu numeroista, ja silloin voi terästää kuuloaan niiden erottamiseksi.

 

Monet arvelevat, että kiinan kielessä olisi vaikeinta kirjoitus. Mutta näin ei ole. Kirjoitusmerkit oppii, kun malttaa pitää takamustaan tuolissa ja opetella. Vaikeinta ovat ne kymmenkunta sellaista äännettä, jotka suomalaisesta ovat yksi ja sama ässä, sekä toonit: pitääkö tavussa äänen laskea vai nousta vai sekä laskea että nousta vaiko kenties pysyä tasakorkuisena. Ja sitten on tietenkin sääntöjä, miten säännöt muuttuvat erilaisissa yhdistelmissä joissain tietyissä sanoissa… Niin että vaikka olisi tehnyt läksynsä miten hyvin tahansa, kiinalaiset eivät ymmärrä, mitä heille sanoo. Eikä heitä edes voi syyttää siitä.

 

Jouduimme tiedustelemaan metroasemaa jopa vielä metroaseman portilla, sillä Beijingin metroaseman merkki on jotenkin niin neutraali, että se ei pistä silmään varsinkaan pimeällä länsimaiseen jatkuvaan silmänpistelyyn tottuneelle ihmispololle.

 

Ennen pitkää olimme taas hotellilla. Ei kun unta nuppiin.