Terveisiä Ji'nanista, osa 3

Ja kolmannelle Kiinan viikolleni tuli seurakseni H, joka okeasti osaa kiinaa.

Sunnuntaiaamun kävin jälleen läpi edellisen viikon muistiinpanoja, ja kerkesinpäjopa lukea jonkun mestari Kusan Sunimin puheenkin, ennen kuin tuli H.

 

Ensin kävimme ostoksilla, silla H tarvitsi jokeenkin saman setin tarvekaluja elamän aloittamiseksi taalla kuten kaksi viikkoa sitten minäkin, kuten pyyhkeitä, sillä niitä ei suinkaan ollut talon puolesta.

 

Sää on hiukan viilentynyt. H kyllakin valittaa, etta on kuuma. Vaikka on hädin tuskin 30 astetta... Hän kiinnitti myös huomiota kylppärin lattialle tiputtelevaan putkeen. Toki olin siitä tietoinen minäkin, mutta sanoin, että se on aika vaatimaton vuoto verrattuna oman alkutaipaleeni kuumasevivahinkoon. Kylppärin siivottomuuskin ihmetytti H:ta. Mutta pölyn määrä on täällä vain sellainen. Käyn kahdesti päivässä suihkussa ja huuhtelen koko kylppärin joka kerta, ja aina liikkeelle lähtee mustia aaltoja, jotka koostuvat niin katu- kuin tekstiilipölystäkin. Ja koska viemäri ei vedä kunnolla, lattiakaivon päälle muodostuu parissa päivässä uusi läpäisemätön pölykuitukansi.

 

Koulua käydään edelleen tasaiseen tahtiin, mutta kuukauden päätteeksi ei ole minkäänlaista loppukoetta, mista olen kovin pettynyt. Miten tassa nyt tietää, onko oppinut jotain vai ei?

 

Toinen pettymys oli, kun saimme kuulla, ettemme menekaan huomenna Kiinan vahemmistokansoja esittelvaan puistoon/kylaan/markkinoille, koska sade on sortanut vuorilla kukevaa tietä eika se enaa sovellu bussilikenteelle. Menemme johonkin hitsin Kevätlahteelle, joka on kuulema jonkinlainen puisto/puutarha tms. Nyt vain on sillä tavalla, etta olen oikeastaan saanut tarpeekseni täkäläisistä puistoista. Kun on kolme nähnyt, on nähnyt ne kaikki, väitän minä. Ensimmäisistä - sanottakon viidestä - jaksoi viela innostua.

 

Vähän tylsää...

 

Tiistai-iltapäivästä kielen oppituntien jälkeen meillä oli ohjelmassa kiinalaista solmutekniikkaa, jolla tehdyn pienen koristeen olin ostanut Kulttuurimarkkinoilta veljentyttärelleni. Solmujen tekoa kävi opettamassa joku suuri mestari, jolla oli tulkkityttö mukanaan. Meille kerrottiin erilaisista solmusita, ja esillä oli opettajan/hänen firmansa tekemiä solmukoristeita. Teimme itse ihan hauskat rannekkeet, ja jalkeen päin opettajalta saattoi ostaa hanen tekemiaan koristeita. Ostin itselleni pienen riipuksen, ja veljentytärelleni vähan suuremman ping an jie'n eli rauhan solmun. Pidan sen aiemmin ostamani pienen vaikka itse kirjanmekkinä. Ja jos veljen tyttäret tulevat joskus kylään, tavanomaisen ikavystymisen sijaan savat opetella solmimaan kiinalaisia rannekkeita.

 

Seuraavana päivänä oli ohjemassa kaynti  Bai mai quan'issa, Kevätlähteellä, joka on muinaisen Longshan kulttuurin eli Lohikäärmevuorikulttuurin alkukoti. Po. kulttuurille oli ominaista musta keramiikka. Emme kuitenkaan käyneet missään tuota kulttuuria esittelevässä paikassa, ja mustaa keramiikkaa näin vain vilaukselta matkamuistomyymääan ikkunassa. Sen sijaan kävimme lähteiden ympärille rakennetussa suuressa puutarhassa. H väitti silloin näkevänsä ensimmäisen kerran puhdasta vettä Kiinassa. Harmi vain, että minä olin jo saanut kurkkuani myöten puuarhoista.

 

Kiinassa eivät puutarhat repsota, ja jopa teiden vierukset koostuvat mielettomista puutarhaistutuksista, kaikki tarkkaan muotoonlikattuja puita tai usienmiten paloiksi muotoiltuja pensaita, mielikuvituksellisia kiemuraisia tai aaltoilevia pensasaitoja, kukkaistutuksia, kaikki äärimmäisen säntillistä. Niiden vastapainoksi jokseenkin kaikki muu sitten hiukan repsottaa, ellei muuten niin siten, että on likaista. Erityisesti repsottaa liikennekulttuuri.

 

Viimeiset päivät ennen viikonloppua kuluivat siihen, että eritimme selvittää, miten paasisi Qufu'hun ja Tai Shanille. Suoritin tiedusteluja jo ennen H:n tuloa, mutta en ymmärtänyt saamistani vastauksista tuon taivaallista. Eräs opettaja kirjoitti minulle oikein muistilapun, kiinaksi tietenkin, mutta en ottanut selvää siitakään, ja mikä pahinta, ei oikein ottanut H:kaan, koska käsiala oli sen verran erikoista. Kun H tuli, hän jatkoi selvitystä, ja nyt meillä on sen verran vakaa hypoteesi aiheesta, että huomenaamulla 6.30 olemme ajatelleet lähteä, minä, H ja B. B on ranskalainen ja journalisti, mikä ei ole ihan paras mahdollinen yhdistelmä näillä lakeuksilla. Hän kuitenkin on asunut jo vuosia Portugalissa, joten kysyttäessä sanomme, että hän on portugalilainen.

 

Qufu on Kunfutsen kotipaikka. Aiheet tiimoilta on paikalle väsätty palatsi, joka on Kiinan toiseksi suurin heti Kielletyn kaupungin jälkeen. Muuten paikka on kuulema kyläpahanen. Siellä kuitenkin asuu eras H:n tuttu, ja käymme moikaamassa häntäkin. 

 

Jo illalla suuntaamme Tai an-nimiseen kaupunkiin, joka on lahella Tai Shania - olemme varanneet sielta hotellihuoneet. Ja aamulla anivarhain lahdemme hankkiutumaan Tai Shanille, joka on merkittävin Kiinan viidestä pyhastä vuoresta. Korkeutta vuorella on n. 1850 m. Rinteillä pitaisi olla temppeleitä ja steeloja.

 

Paikalla jo käyneet ovat kertoneet, etta käytannolliset kiinalaiset kommunistit, joilla on vain sydan vasemmalla, mutta lompakko oikealla, ovat rakentaneet huipulle hotellin ja koko joukon kauppoja, joten huipulta ei kuulema juuri maisemia pääse katselemaan. Nousu vuorelle on luotettavista lähteista saatujen tietojen mukaan rankka. Kuulopuheista saa sen vaikutelman, etta portaat Tai Shanille ovat läheista sukua Kiinan muurin portaille, eli jyrkät, joka askelma eri korkuinen, paikoin käytavat kapeita, eikä suinkaan joka paikassa kaiteita. Ja ihmisiä piisaa, silla se on Shandongin mainittavain nähtavyys.

 

Ja sunnuntai-iltana palamme, jos Luoja suo, takaisin tänne Ji'naniin.