Terveisiä Ji'nanista, osa 4

Tai Shanilta sain huolestuttavia hyönteisten puremia.

Lauantaiaamuna läksimme asuntolan ala-aulasta puoli seitsemältä seikkailemaan busseilla. Se ei suinkaan ole helppoa juuri missaan vieraassa kaupungissa, kiinalaisesta miljoonakaupungista puhumattakaan. Aloitimme paikallisbussilla ensin sen päätepysakille, missä vaihdoimme toiseen paikallisbussiin päästäksemme pitkän matkan bussien asemalle. Sielta pääsimme hämmästyttävän nopeasti bussiin, joka suuntasi kohti Qufua, jossa on Kungfutseen liittyviä paikkoja.

 

Matkalla H oli yhteydessä Qufussa asuvaan kiinalaiseen ystäväänsa, ja puhelimessa han yritti selittää, etta olimme bussissa ja etta oli liikaa melua puhelimessa puhumiseen: Xian zai women zai che, zai zher hen duo mökä. Viimeinen sana oli siis suomea, sillä H ei sattunut muistamaan, mikä on meteli kiinaksi. Hänen ystävänsä oli kuulema kuitenkin sanonut ymmärtävänsä. Mutta H olikin kayttanyt sita ainoaa suomen kielen kovaa ääntä tarkoittavaa sanaa, jossa ei ole e-äännettä. Sita äännettä kun ei satu olemaan kiinan kielessä.

 

Ensin menimme Kongfutselle pyhitettyy temppeliin. Sielta mukaamme lyöttaytyi 100 juanin korvausta vastaan opastyttö, joka oli mukanamme kaksi ensimmaistä paikkaa. Tytto väitti opiskelevansa englantia pääaineenaan, joten päätin antaa hänelle tilaisuuden.

 

Tempelissa yritin kysya tytöltä, miten on mahdollista, etta ihmiset kumartelevat Kongfutsen alttarilla, vaikka Kiinan pitaisi olla kommunistinen maa. Joko tyton englanti oli vielä huonompaa kuin milta se minun mielestani kuulosti eli hän ei todellakaan ymmäräanyt kysymystä tai sitten hän ei vain ollut ymmärtävinään. Vastoin kaikkia odotuksia hän syöksyi tarttumaan suitsukepakettiin ja ehdotti, etta mekin uhraisimme Kongfutselle, mihin sanoin, että ei tule kuuloonkaan, sillä me olemme kunnon kommunisteja emmekä tee sellaista.

 

Seuravana oli vuorossa Kongfutsen perheen kotitalo. Siihen Kongfutse oli muuttanut kolmen vanhana, ja hänen sukuaan tuli asumaan paikalla parikymmentä sukupolvea. Opastyttomme väitti olevansa Kongfutsen sukua suoraan alaenevassa polvessa; suku oli siis selvasti päässyt degeneroitumaan.

 

Kolmantena ohjelmanumerona oli Kongfutsen hauta, joka sijaitsee hautausmalla parin kilometrin päässa ed. paikoista. Sinne pääsimme H:n ystävän kyydissä. Siella kumarreltiin vilkkaasti tämän sangen kyseenalaista moraalia opettaneen filosofin hautakivea. Joissain osissa hautausmaata oli erikoinen tunnelma, josta olisi olut parempi nauttia vähän vähäisemmassä ihmismäärässä. Turisteja nimittain oli melkomoisesti.

 

Hautausmaan edessa oli runsaasti kauppoja. Ostin riesakseni isohkon kuvan ns. nauravasta Buddhasta - silkkipainettu kultavarilla punaiselle paperille ja liimattu kankaalle, päissä sorvatut puutangot. Myyjätär vakuutti, etta jos ostan sen, tulen onnelliseksi. Jostain syystä han kuitenkin ehdotti, etta ostaisin erään toisen, silla silloin eläisin vanhaksi. Sanoin mieluumin tulevani onnelliseksi kuin elävani vanhaksi. Han yritti myös myyda minulle pioneita esittavia maalauksia, sillä silloin tulisin rikkaaksi. Sanoin, etta en usko häntä, silla anoppini pihalla on yhteensa 14 pionipuskaa, eika hän ole rikas.

 

Illaksi piti hankkiutua Tai aniin, missä meidän oli määrä yöpyä. Ennen nukkumaan menoa kävimme hiukan kävelemässä. Olimme kuulleet luotettavasta lähteestä, että Tai anissa on iso aukio, jolla joskus ilta kahdeksan-yhdeksän kieppeissä on valo- ja suihkulähdenäytös - kuulema näyttävä. Avuliaan kadulla kulkijan opastuksella hankkiuduimme aukiolle, ja ehdimme juuri ja juuri näkemään näytöksestä vähän loppua. Mutta itse asiassa mielenkiintoisempaa oli kaikki muu, mikä aukiolla tapahtui. Esimerkiksi siellä oli kohtalainen ryhmä tekemässä taijitä, vielä suurempi tanssimassa paritansseja, useitakin paikkoja, joissa rullalusiteltiin, yhdeltä isolta kankaalta/ruudulta tuli väkivaltaelokuva, ja lisäksi oli erilaisia lasten härveleitä. Tapasimme mm. miehen, joka tiesi yhtä jos tosta Suomesta, mikä oli yllättävää. Hän harjoitti ulkomaankauppaa lähinnä kehittyviin maihin kuten vei koneita Afganistaniin, Pakistaniin yms. paikoihin, jotka hänen mielestään olivat ihan mukavia ja leppoisia seutuja.

 

Aamulla oli jalleen varhainen heratys, ja suuntasimme heti kohti Tai Shania, taolaisuuden pyhää vuorta, joka oli pääintressini tällä matkalla. Vuoren juurelle menimme taksilla, ja ostimme taksikuskin neuvosta runsaasti vettä ja sadetakit. Molemmat tulivat olemaan tarpeen, kun kiipesimme ne tuhannet portaat vähän yli puoliväliin vuorta, minä kultasine Buddhneni.

 

Matkalla oli temppeleita, melkein kaikki taolaisia, seassa yksi rehellinen Buddha, seka saman temppelikompleksin yhdella sivulla myos ns. naura Buddha, joka siis on tosiasiassa eras muinainen taolainen munkki, luultavasti jopa historiallinen henkilö nimeltä Budai. Oiva esimerki buddhalaisuuden sekoittumisesta taoloaisuuten buddhalaisuuden tehdessä maihinnousua Kiinaan.

 

Yksikseni olisin varmaan kiivennyt jalkapatikassa koko vuoren, mutta matkaseura oli huonompikuntoista, joten aika huikoisen painelimme vaijerihissilla. Se olikin elämys minulle, joka en pidä korkeista paikoista.

 

Ylhäältä ei tosiaankaan nahnyt mitaan maisemia, kuten meille oli kerrottukin, koska vuoren huippu oli pilvessä, ja sattuipa jopa satamaankin. Mutta johan taksikuski oli valistanut meitä siitä, etta huipulla satoi aina. Koko matkan huipulle oli siellä taalla kiviin ja kallioon kaiverrettuja kirjoituksia, mutta huipulla olivat vanhimmat ja merkittävimmät. Lisäksi siellä oli Jadekeisarin temppeli.

 

Kaikki temppelit olivat verrattain samanlaisia. Onneksi niitä ei oltu renoveerattu liian näyttäviksi vastaamaan turistien makutottumuksia. Vuorella oli hirveästi matkailijoita, mutta jotakuinkin kaikki olivat kiinalaisia. Toivottavasti paikka pysyykin nykyisenlaisena.

 

Illaksi tulimme 'kotiin' Ji'naniin. Naurava Buddhani ei ollut kärsinyt vesisateessa pahvilaatikossaan, silla onneksi se oli pakattu laatikon sisään vielä kiinni solmittuun muovipussiin.

 

Mahdan mina nyt tulla onnelliseksi, kun minulla on Tai Shanilla käytetty 'naurava Buddha'.

 

Tiistai-iltana oli ohjelmassa suuren luokan päivälliset. Paikkakunnalla oli nimittäin menossa joku nuorisokultturikiertue, ja eri kansallisuuksia edustavalle juhlaväelle tarjottiin näyttävä illallinen, jolle mekin pääsimme ilmeisesti rekvisiitaksi. Ruokana oli mm. Pekingin ankkaa, joka oli selvästi yliarvostettu ruokalaji, sekä kokonaisena pöytään tuotu possun pää, jossa erityisesti kiinnittivät huomiotani ulos roikkuva kieli, terävät ruskeat hampaat ja silmäaukot. Jälkimmäinen ruokalaji maistui erityisesti korealaisille.

 

Seuraavana päivänä olisi ollut jotain lastenkulttuuriin liittyvää ohjelmaa. Aluksi minut, H ja Ch diskvalifioitiin ikämme perusteella, ja meidät luvattiin päästää vain illan akrobaattiesitykseen. Mutta seuraavana aamuna ukaasi pyörrettiin, ja meidän odotettiinkin lähtevän mukaan. Valitettavasti olimme jo ehtineet suunnitella muuta.

 

H lähti kirjakauppoihin, jotka minä oin jo käynyt läpi, joten me Ch:n kanssa menimme teemarkkinoilla. Olin taannoin ihmetellyt sitä valtavaa teetavarataloa, jonka olin löytänyt sattumalta kaupungilla tallustellessani, mutta teemarkkinat olivat aivan toista. Ne koostuivat lukuisista teetavaataloista. Teetä oli vaikka minkälaista, mutta yhteisenä piirteenä oli kuitenkin Ch:ta hämmästyttävä hinta. HIrveän kallista. Meiltä pyrki aika loppumaan kesken juuri, kun aloimme päästä sisään systeemiin. Viimeisessä kapassa oli celadonlasitettuja mukejakin! Mutta oli apkko lähteä, sillä meidän oli ehdittävä siihen akrobaattiesitykseen.

 

Jo teatterissa kysyin H:lta, että onko täällä kylmä. Ei kuulema ollut. Esitys oli kuitenkin hieno. Vasta yöllä huomasin olevani kuumeessa.

 

Olin poissa koulusta seuraavan päivän ja sitä seuraavankin. Makoilin petissä kuumeessa, ja toivoin sen menevän ohi pikaisesti. Netistä olin saanut tietää, että Finnair ei ota sikainfluenssaisia enää koneeseen. Tosin minulla ei mitä ilmeisimminkään ollut sikainfluenssa, sillä minulla ei ollut muita flunssaan viittaavia oireita kuin kuume. Teinkin se johtopäätöksen, että kuumeen olivat aiheuttaneet Tai Shanilla saamani jopa minun allergiselle elimistölleni poikkeuksellisen näyttävät hyönteisenpuremat. H katsoi elektronisesta sanakirjastaan, mikä on allerginen reaktio kiinaksi ja kirjoitti sen musitikirjaani siltä varalta, että joudun selittämään kuumettani jollekulle englantia taitamattomalle. Hätä alkoi nimittäin olla kädessä, sillä perjantaina minun oli määrä lähteä.

 

Harmillisinta kuumeessa oli se, että olin jättänyt ostokset viimeisiksi päiviksi, ja nyt viimeiset päivät kuluivat kuumeessa pakonomaisesti lepäillen. Ei taidekirjoja, ei silkkiä...

 

Läksin vaihto-opiskelija-asuntolan edestä taksilla noin varttia vailla kuusi perjantaiaamuna. Ilman kuumetta. Taksimatkalla kävin jopa small talkia kuskin kanssa aiheesta turvavöiden käyttö Suomessa. Olin kiitettävän ajoissa Ji’nanin lentokentällä. Olin ollut vähän huolissani, sillä Kiinassa on aika paljon ihmisiä, mikä saattaisi lisätä lentojen myöhästymisriskiä, ja minulla oli Beijingissä tasan kaksi tuntia aikaa vaihtaa konetta. Mutta Ji’nanista lähdettiin totisesti ajoissa. Kiinassa ei turhia odoteta, että lentojen lähtöajat tulevat umpeen, vaan kone nousee, kun matkustajat ovat koneessa, oli kello mitä tahansa. Niinpä nytkin lähtöajan umpeutuessa oltiin oltu jo ilmassakin viitisen minuuttia.

 

Beijingissä jouduin ottamaan rinkkani ulos koneesta, ja checkasin sen uudelleen sisään oikein Finnairin tiskillä perille asti – minulla oli Helsingistä jatkolento. Joku vaisto kehotti minua kiinnittämään huomiota matkatavaralippuseen, jonka laitoin erikseen housujen napilla suljettavaan lahjetaskuun. Ja niin jatkui matka.

 

Mutta kun olin itse saavuttanut viimeisen etapin, matkatavarat olivat vielä maata kiertävällä radalla.

 

En ollut yksin ongelmani kanssa. Ylimalkaisen arvion mukaan kolmisenkymmentä matkustavaista jäi vielä minun lähtiessäni lentoasemalle täyttelemään kadonneiden matkatavaroiden lomakkeita. Minä pääsin pikaisesti eteenpäin, koska minun ei tarvinnut etsiä sitä matkatavaranumeron sisältävää lappusta –sehän oli minulla vississä paikassa.

 

Aluksi olin oikeastaan helpottunut: ei tarvinnut ruveta heti pyykille, sillä rinkkahan sisälsi lähinnä likaisia vaatteita.

 

Koton söimme, poksautimme shamppanjapullon, ja heti iltauutisilta kävin nukkumaan, kello kun oli Kiinan aikaa silloin jo kaksi aamuyöllä. Isännän mukaan matkatavaroita ei kannattanut murehtia, vaikka kadonnut rinkka oli itse asiassa hänen. Lakimiesnäkökulmasta riittää, kun kadonneista tavaroista saadaan rahallinen korvaus. Kuulema Suomessa eivät matkatavarat sitä paitsi koskaan lopullisesti häviä.

 

Aamulla heräsin puoli kuusi kotimaan aikaa ja aloin pohtia tavaroideni kohtaloa.

 

Tai Shanilla käynyt ’naurava Buddha’ eli taolaismunkki Budai oli (rullalla ja laatikossa) pituutensa takia rinkkaan mahtumattomana käsimatkatavoissani, eli sillä näyttää todellakin olevan onnea.

 

Kiinassa on 1.3 miljadria ihmistä, mutta lennot lähtevät etuajassa eivätkä matkatavarat huku. Suomessa on 5.3 miljoonaa asukasta, mutta molemmat Finnairin lentoni olivat hiukan myöhässä (ei kylläkään haitaksi asti) ja matkatavarani hävisivät. Onkohan suomalaisilla jotain opittavaa Kiinan kansalta - muutakin kuin tienvarsien puutarha-arkkitehtuuri.

 

Mutta kuten sanottua, Suomessa eivät matkatavarat lennoilla lopullisesti häviä, ja seuraavan päivän iltana sain kotiovelle kannettuna pyykkini, kiinalaiset graafisen suunnittelun ammattilehteni, solmukoristeeni...Vain läksiäislahjaksi saamani pakkaus korealaisia nuudeleita oli hajonnut.