10. Singerin muita kokeilukohtaloita

Singer ilmaisee itse, että paluuta hänen kirjojensa satuamaahan ei ole. Sikäli kun sitä on ollut olemassa koskaan, kuten jotku Singerin henkilötkin epäilevät. Singerin teos Illan tullen, yön pimeten päättyy sanoihin: ”Lähiomaiset lähtivät sähköttämään juutalaiselle seurakunnalle että Jochanan, Marsinowin rabbi, oli kuollut”.

Rabbin ja maallistuneen idealistinuorukaisen lisäksi kolmas toistuva tyyppi on veijari, jolla on Lublinin taikurissa ja Varjoissa Hudsonin yllä jopa sama etunimi, Yasha.

 

1800-luvulle sijoittuvassa Lublinin taikurissa Yasha on hyvin sabbatealainen hahmo. Ensinnäkin hän tietenkin on jo kirjan nimenkin mukaan taikuri, silmänkääntäjä, jonka elämä perustuu petokselle - tai omalle näppäryydelle ja lähimmäisten herkkäuskoisuudelle. Toiseksi hän kokee Sabbatai Zevin lailla, että tehdessään yksityiselämänsä seksuaalisia järjettömyyksiä hän toimii oikein, vaikka jälkeenpäin näkee, että kaikki se on vaikeuttanut hänen ja kaikkien muidenkin elämää. Singerin sanoin: ”Ja kaikissa rikkomuksissaan hän oli vaistonnut aina Sallimuksen käden”.

 

Lublinin taikurin Yasha ryhtyy kuten monet muutkin Singerin hahmot suhteeseen kristityn naisen kanssa. Mutta tämäpä aatelista syntyperää oleva nainen kertookin, että hänellä on juutalaisia sukujuuria ja että hänen isoisänsä isä oli ollut frankilainen. Ja eipä aikaakaan kun nainen on jättänyt Yashan kuin nallin kalliolle. Yasha siis kohtasi vertaisensa.

 

Lopulta Yasha tulee aiheuttaneeksi rakastajatarhaaremissaan kuoleman, ja se saa hänet synnintuntoon. Koska hän ei usko pystyvänsä minkäänlaiseen itsekuriin normaalissa elämässä, hän muurauttaa ympärilleen ovettoman kopin. Eristys muodostuu lopulta hyvin sosiaaliseksi. Ihmisiä alkaa ravata kertomassa hänelle kopin luukusta murheitaan ja hänet julistetaan ihmerabbiksi. Mutta eristyksissäkin hän on yhteisönsä loinen. Hänen hengissä pysymisensä edellyttää, että muut palvelevat häntä jatkuvasti.

 

Varjoissa Hudsonin yllä Singer kokeilee, miten Yashalle kävisi, jos hän olisi kokenut toisen maailmasodan eikä alkaisi suorittaa katumustekoja. 1900-luvun Yasha ei enää ole taikuri vaan hän on ammatiltaan koominen näyttelijä. Hänen kohtalonsa kylläkin jää avoimeksi.

 

Yashoja muistuttava hahmo on Max Barabander samannimisessä romaanissa. Max on käärinyt omaisuuden Argentiinassa ja palaa jostain itselleenkin tuntemattomasta syystä kotikaupunkiinsa Varsovaan. Täällä hän törmää juutalaistyttöjä argentiinalaisiin ilotaloihin huijaavaan kaksikkoon, Reyzeliin ja Shmueliin. Lopussa paljastuu, että hän on tullut Varsovaan saadakseen rangaistuksen huonosta elämästään, joutuakseen vankilaan.

 

Yashoja ja Max Barabanderia voi pitää ’aaron greidingereiden’ sellaisina versioina, jotka syyllistyvät synnin lisäksi maallisiin rikoksiin. Heillä ei myöskään ole pyhiä sukujuuria. ’Aaron greidingerit’ eivät koskaan tee mitään varsinaisesti rikoslainvastaista vaan toimivat epäeettisesti ja uskonnollisten normien vastaisesti, siis sabbatealaisesti.

 

Rikoslainvastaiset teot ovat uskonnollisen yhteisön kannalta täysin hyödyttömiä. Sabbatealaiset puolestaan hyödyllisiä, sillä ne ovat ainoa tapa yhteisön kehittyä. Kuuluu asiaan, että ne ovat petos yhteisön arvoja kohtan ja kuuluu asiaan, että niistä seuraa kärsimystä, mutta se on hinta, joka kehittymisestä on maksettava. Eikä yhteisö saa hylätä petturiaan, petturihan toimii yhteisön hyväksi, vaikka sen tietämättä, eikä petturi puolestan saa halveksia niitä, joita pettää, ovathan petettävät hänen petoksensa edellytys.

 

Singer esittää sabbatealaisensa aina sankareina. Tulee ymmärtää, että se, mitä pettävät miehet tekevät, on äärimmäisen vaikeaa ja siihen liittyy suuri epäonnistumisen riski.

 

Sabbatealaisuus näyttää kuitenkin eroavan jotenkin ratkaisevasti salasabbatealaisuudesta. Salasabbatealaisuutta Singer ei hyväksy vaan suorastaan pelkää. Mitä sitten voi olla sellainen sankarillinen petturuus, joka ei tapahdu salassa? Eikö pettämisen käsitteeseen kuulu, että se tapahtuu salaa?

 

Romaaneissa voi kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Erilaisia kohtaloita. Miten käy, jos tuo pettää tuon, tai toisin päin, tai entä jos olosuhteet ovat pikkuisen toiset, miten sitten kävisi? Singerin kirjoissa on myös eriasteista pettämistä. On sellaista pettämistä, jossa petoksen huomaavat kaikki. On sellaista, joka on tiedossa kaikilla muilla paitsi sillä, jota eritoten petetään. Ja sellaista, josta ei tiedä kukaan muu kuin pettäjä itse. Onkin vaikea erottaa, mikä pettäminen Singerin mielestä on tarkkaan ottaen sitä ansiokasta pettämistä, joka lopulta toimii yhteisön kehittymisen eduksi, vaikka ensisilmäykseltä vaikuttaakin synniltä. Singer yrittää pelastaa ongelman epäilemällä salasabbatealaisia - eli sellaisia pettureita, jotka salaavat petoksen koko yhteisöltä – jumalattomiksi vastakohtana sellaisille pettureille, joiden petos on yhteisön tiedossa, vaikka ehkä petoksen varsinaiselta uhrilta salattu. Jälkimmäiset ovat messiaan kaltaisia sankareita, jotka lopulta koituvat siunaukseksi yhteisölleen.

 

Singer pyrkii rohkaisemaan petokseen. Pettäjiä pitää suvaita, heitä pitää suorastaan juhlia, sillä pettäminen on loppujen lopuksi aina vaikeampaa kuin lojaalisuus. On helppoa olla lojaali, sillä kaikkihan tykkäävät lojaaleista ihmisistä, pettäjistä puolestaan harva. Petokseen sisältyy pelkän paheksunnan lisäksi myös fyysisen rangaistuksen mahdollisuus, yhteisöstä karkottamisen uhka, kuten vaikkapa Orjassa osoitetaan. Mutta kun on rohkea ja pettää reippaasti, lopussa kiitos seisoo ja kaikki hyötyvät.


Vaikka en pidä Singeristä, hänen kirjansa kiehtovat minua. Ne ovat kertomuksia satumaasta, jossa asioilla ei ole moraalista arvoa. Asiat vain tapahtuvat eikä puoltaan tarvitse valita, ja se on tavattoman rentouttavaa. Singerin kirjojen maailma on hyvin koulutettujen Ankkalinna.

 

Todellinen maailma puolestaan on välillä vaikea, eikä siinä voi kokeilla erilaisilla vaihtoehdoilla. Siinä on aina valittava joku puoli. Vaikka olisi miten tarkkana, välillä huomaa olevansa petetty, välillä pettäjä, vaikka tarkoitus oli ihan toinen, ja mikä merkillisintä, eri osapuolilla voi olla tarkalleen päinvastaiset käsitykset siitä, kumpi on kumpi, vaikka todellisuuden perusteet ovat samat.

 

Singerissä on lisäksi arjen kannalta turvallista se, että hän eksplisiittisesti ilmaisee, että paluuta satumaahan ei ole. Se sijaitsee enää vain ja vain näissä kirjoissa. Sikäli kun sitä loppujen lopuksi on ikinä missään muualla ollutkaan. Ehkä kyse on jopa pelkästään kuvitellusta menneisyydestä, kuten monet Singerin henkilötkin epäilevät.

 

Singerin teos Illan tullen, yön pimeten päättyy sanoihin: ”Lähiomaiset lähtivät sähköttämään juutalaiselle seurakunnalle että Jochanan, Marsinowin rabbi, oli kuollut”.