2. Singer ja hasidismi

"En minä mennyt Meseritzin 'Maggidin' tykö oppiakseni häneltä Tooraa vaan nähdäkseni, miten hän solmii kengänpaulansa."

Toinen mieltäylentävä piirre Singerin kirjoissa on ylpeys, jota pidetään itsestään selvänä ja luovuttamattomana ihmisen ominaisuutena. Vaikka Singerin päähenkilöt olisivat kuinka pulassa ja persaukisia, he ovat silti aina äärimmäisen omanarvontuntoisia. Kun Hadassah haluaa lähteä kotoa ja löytää työtä elättääkseen itsensä, kaikki kilpistyy siihen, että palveluspaikan rouva halusi Hadassah'n lasten katsomisen lisäksi pesevän myös pyykit. Se ei käy, sillä se on alentavaa.

 

Singerin henkilöt ovat ylpeydessään hyvin itäeurooppalaisia. Tämä saattaa juutalaisista kuulostaa rienaukselta, mutta itäeurooppalaisten kansojen keskuudessa juutalaiset eivät suinkaan ole ainoa valittu kansa. Kaikki Itä-Euroopan kansat ovat saaneet suoraan Jumalalta messiaanisen tehtävän pelastaa maailman, eikä sillä, mitä muu maailma ajattelee, ole mitään väliä, ei varsinkaan sillä, ovatko Itä-Euroopan valtiot taloudellisesti miten takapajuisia tahansa, sillä köyhyys, mitä se merkitsee, kun kansalla on tehtävänään pelastaa maailma? Menepä sanomaan venäläiselle, että venäläiset on pelkkä juoppolauma, joka olisi kansakuntana kuollut ajat sitten nälkään ja hukkunut omaan paskaansa kaikista luonnonrikkauksistaan huolimatta, elleivät länsimaat olisi ruokkineet sitä ja käyneet pyyhkimässä sen ympäristötuhoista takamusta. Saat kuulla, että länsimaat ovat tehneet siinä vain vähimmän, mitä pystyvät, ja se on niille suuri kunnia, sillä näin he ovat omalla vaatimattomalla panoksellaan tehneet mahdolliseksi sen paljon suuremman tehtävän, joka Äiti Venäjä on valittu maailmassa suorittamaan, ja se tehtävä on maailman pelastaminen.

 

Ilmeisesti ainoa Itä-Euroopan kansa, jota Jumala ei ole valinnut yhtään mihinkään ja jolla on aina ollut vaikeuksia itsetuntonsa kanssa, ovat suomalaiset. Siksi lienee niin autuasta lukea Singeriä ja samastua hänen läpikotaisin ylpeyden kyllästämiin henkilöihinsä.

 

Kolmas aivan ehdottomasti kiehtova ilmiö Singerin kirjoissa on hasidismi.

 

Hasidismi on juutalaisen mystiikan 1700-luvun puolen välin tienoissa syntynyt laji, jota esiintyi verrattain suppealla maantieteellisellä alueella, lähinnä vain Puolassa ja Venäjän läntisissä osissa. Se oli eräänlaista kapinaa rabbiinisen juutalaisuuden kirjallista oppineisuutta vastaan. Suuri enemmistö juutalaisista kun eli mainituilla alueilla kurjissa oloissa. Vähemmistö pärjäsi mukavasti ammateissa, jotka tavallaan liittyivät juutalaisen oppineen ideaaliin — lakimiehen ammatti oli suoraa jatkumoa rabbin perinteiselle lainoppineen roolille, ja lääkärit tutkivat tooraa siinä mielessä, että he selvittivät, mikä oli Jumalan ihmiselle määräämä rakenne ja tämän elimistön toimintapa. Mutta suurella enemmistöllä ei yksinkertaisesti ollut vaivalloisen elossa selviämisen ohella aikaa toteuttaa juutalaisen oppineen ideaalia ammatissa eikä missään muussakaan mielessä.

 

Hasidismin ytimeksi muodostui tunnepitoinen uskonnollinen kokemus keskellä normaalielämää, ja siinä pyrittiin saamaan ilo irti Jumalan ihmistä varten luomasta maailmasta turhia spekuloimatta. Niin syntyi uusi juutalaisen ihanne, hasidi eli 'hurskas mutta ei muuten kovin merkittävä mies'. Kyseessä oli siis pikemminkin elämäntavallinen kuin opillinen uudistusliike. Eräs hasidi onkin Martin Buberin Tales of the Hasidim-teoksen mukaan lausunut: "En minä mennyt Meseritzin 'Maggidin' tykö oppiakseni häneltä Tooraa vaan nähdäkseni, miten hän solmii kengänpaulansa."

 

Hasidismin vaikutusalueilla juutalaisten väestönkasvu oli reipasta: Kun Itä-Euroopan maissa oli 1500-luvun alussa 50 000 juutalaista, heitä oli 1770 1,5 miljoonaa ja ennen toista maailmansotaa 9.2 miljoonaa. Yksin Puolassa oli vuoden 1921 väestönlaskun mukaan jo lähes 2,9 miljoonaa juutalaista eli 10,5% koko väestöstä.

 

Hasidit juhlivat Jumalaa juoden ja tanssien, ja teoksessa Moskatin suku Singer kuvaa useammassakin kohden hasidien tapaa viettää uskonnollisia juhlapyhiä. Paras on neljännen osan kahdeksannessa luvussa, missä vietetään Lehtimajajuhlan päättävää Simhat Torah-päivää ja kuvataan, miten jo aamusta juopotellut Moskatin suku lähtee synagoogasta ja kulkee kodista kotiin huutaen, laulaen ja tanssien, Abram jopa Nathanin tammipöydällä. Veljekset erehtyivät halailemaan liki sopimattomasti toistensa vaimoja ja jopa omia tyttäriään, kiskovat parrasta ja moittivat lähimmäisiään liian vähäisestä alkoholin nauttimisesta. Remuamista taustoittavat tarkasti siteeratut Tooran lainaukset.