3. Singer ja Zohar

Vanhemmassa kabbalassa seksuaali-

symboliikalla ei ollut juuri lainkaan merkitystä. Zoharissa Jumalan suhde itseensä on eroottinen ja luominen nähdään seksuaalisena toimintana.

Hasidismin suhde perinteiseen juutalaiseen mystiikkaan, kabbalaan, näkyy Singerin kirjoissa esimerkiksi siten, että eräs kabbalan perusteos, Zohar, tuntuu massiivisuudestaan huolimatta löytyvän Singerin joka juutalaisen, hurskaan tai maailmallisen, hyllystä.


Zohar- eli 'Loiste' -nimisen mystisen teoksen kirjoittaja väittää kirjassaan olevansa muinainen rabbi Simeon ben Yohai. Siitä, onko kirjan sittenkin kirjoittanut tieteen paljastama Moses de Leon vasta 1200-luvun lopulla Espanjassa, kiistellään Singerin teoksissa. Esimerkiksi Singerin oma isä, rabbi hänkin, pitää novellikokoelman Isäni seurakuntaa mukaan moista kerettiläisenä väitteenä. Vaikutelman tehostamiseksi Zoharin kirjoittaja on valinnut teoksensa kieleksi aramean, vaikka on osannut sitä puutteellisesti — mutta Singerin kirjoissa Zoharia pidetään erinomaisena esimerkkinä siitä, miten jo kuolleeksi luultu kieli herää eloon. Tapahtumat on lisäksi sijoitettu Palestiinaan, joskin kuviteltuun, mikä voidaan päätellä maantieteellisistä virheistä — mikä ei Singerin kirjoissa ketään häiritse.

 

Zoharin varsinkin myöhempinä aikoina saaman suosion salaisuus piilee siinä, että Zoharin kirjoittaja tulkitsee uudella tavalla Jumalan olemusta, luomistapahtumaa ja etenkin pahan syntymistä. Siinä esitellään käsite En-Sof, kätketty Jumala.

 

En-Sof on jumaluuden täysin tuonpuoleinen alue, josta ihmisellä ei voi olla mitään muuta tietoa kuin se, mikä ilmenee sefiroissa, luomisen perusyksiköissä, jotka ovat ikään kuin luomisen kirjoitusmerkkejä. Luomistapahtumassa En-Sof ikään kuin ilmaisee itsensä itselleen. Aluksi En-Sof tavallaan vetäytyy sisään, muuntautuu Tyhjyydeksi, ja tästä Tyhjyydestä, ensimmäisestä sefirasta, alkavat purkautua muut luomisen perusyksiköt. Kätketty Jumala En-Sof ja sefirat ovat siis Jumalan kaksi aspektia, ja tämä viittaa myös kirjoituksen erityiseen asemaan juutalaisessa kulttuurissa.

 

Vaikka sefiroiden luomisessa ei ollut syntynyt mitään, mikä ei olisi kokonaisuudessaan Jumalan ykseyttä ja laatuaan henkistä, tilanne muuttui, kun kuvaan astui synti. Siitä sai alkunsa alempi luomisen taso, eriytyminen, ja kaikki se, mikä sefiroissa oli ikään kuin arkkityypin muodossa, saa nyt materiaalisen hahmon ja eristyy Jumalasta.

 

Ihminenkin oli alunperin täysin henkinen olento ja hänen rakenteensa heijasti Jumalan sisäistä rakennetta. Ruumiillinen hänestä tuli siis vasta synnin seurauksen ja siten synti muutti myös Jumalan rakenteen: Jumala lakkasi olemasta ykseys.

 

Paha oli Jumalan luoma, mutta se aktualisoitui syntinä Aatamin lankeemuksessa, mikä merkitsi yhteyden murtamista Jumalaan. Tuomion sefiraan sisältyvä Jumalan viha paisui niin, ettei Armo pystynyt sitä enää tyynnyttämään, ja tällöin Jumalan viha riistäytyi kokonaan irti Jumalasta ja sai itsenäisen eksistenssin pahana. Esiintyy myös ajatus, että paha luotiin, että ihmisen tahdolla olisi todellisia vaihtoehtoja toteuttaa vapauttaan.

 

Singerin teoksissa En-Sof mainitaankin aina pahan ongelman yhteydessä. Singerin kirjoissa kysytään usein, miten on päädytty siihen, että oikeudenmukaisen Jumalan maailmassa on kuitenkin pahaa Jumalan itsensä tieten.

 

Ihmisen velvollisuus on syntiinlankeemuksesta pitäen ollut yrittää saada menetetty Jumalan/maailman ykseys palaamaan. Tästä pyrkimyksestä pelastaa maailma käytetään nimitystä tikkun. Toimiessaan lain mukaan juutalainen 'korjaa maailmaa', vie sitä askel askeleelta kohti alkuperäistä ihannetilaa. Tässä juutalaisten asema eroaa Zoharin mukaa maailman muiden kansojen asemasta. On vain ja vain juutalaisten asia pelastaa maailma. Zoharin kabbalassa perinteisen mystisen ekstaasinkin korvaakin devekuth, yksilön tikkuniin tähtäävä omistautuminen sosiaaliseen toimintaan yhteisön jäsenenä.

 

Vanhemmassa kabbalassa seksuaalisymboliikalla ei ollut juuri lainkaan merkitystä. Zoharissa Jumalan suhde itseensä on eroottinen ja luominen kokonaisuudessaan nähdään seksuaalisena toimintana. Tällainen puhe Jumalasta tulikin alkuun tuomaan Zoharille vihamiehiä. Zoharissa Jumalan ja ihmisenkin välinen rakkaus nousee poikkeuksellisen keskeiseen asemaan, mutta tämä rakkaus on pikemminkin jumalallisen isän rakkautta lapsiinsa kuin eroottista rakkautta, joskin Zohar mainitsee erään tapauksen, jossa kuolevaisen ja Jumalan välillä olisi tapahtunut sukupuoliakti. Kyse on Mooseksesta. "...hänestä ja vain hänestä on sanottu se häkellyttävä lause, että hän oli yhdynnässä Sekhinan kanssa", kirjoittaa juutalaista mystiikkaa esittelevä Gershom Scholem teoksessaan Major Trends of Jewish Mysticism. Sekhina, jumalan läsnäolo, on Jumalan feminiinen aspekti. Tämän mystisen avioliiton Jumalan kanssa kertoo Zohar jopa korvanneen Mooseksen maallisen avioliiton.

 

Sekhinan tulkitseminen Jumalan feminiiniseksi aspektiksi ei ollut Zoharin keksintö, vaan ensimmäiset jäljet ovat näkyvissä jo varhaisimmassa kabbalistiseksi laskettavassa teoksessa nimeltä Bahir. Zoharissa Sekhinan käsitettä selvennetään, ja köyhyys mainitaan nimenomaisesti Sekhinan ominaisuutena. Köyhyyttä suorastaan ylistetään ja viimeimmäksi kirjoitetuissa Zoharin osissa suhtautuminen köyhyyteen saa jopa radikaalin yhteiskuntakritiikin muodon.

 

Köyhyys oli Zoharin kirjoittamisen aikoihin muodissa vähän kaikkialla. Kristillisellä puolella sen korostamisessa kunnostautuivat kerjäläisveljestöt, etenkin suuri mystikko ja sääntökunnan perustaja Franciscus Assisilainen.

 

Nykyaikana on aika vaikea samaistua ihmisiin, joiden mukaan puute ja kurjuus oli jotenkin hyvä asia. Yksityinen omistaminen on meille itsestään selvää ja olemme onnistuneet täydellisesti unohtamaan, että yksityinen omistaminen on verrattain uusi keksintö. Vielä edes keskiajan Euroopassa omistaminen ei tarkoittanut välttämättä aivan samaa kuin meidän päivinämme. Feodaaliyhteiskunnassa yksilöillä oli meidän näkökulmastamme tarkasteltuna oikeastaan vain eriasteisia käyttöoikeuksia. Omistus oli yhteisomistusta, ja halu omistaa jotain yksin perustui lankeemukseen ja oli siten tuomittavaa.

 

Zoharin syntyaikojen kristillisessä teologiassa kiisteltiin samankaltaisista kysymyksistä jumalan ja maailman suhteista. Kirkon kanta oli, että Jumala ja luotu maailma olivat tyystin eri asiat, ja vallalla oli jatkuva taistelu sellaista kerettiläisyyttä vastaan, jossa Jumalan muka väitettiin jotenkin olevan yhtä luomakunnan kanssa tai yhtyvän johonkuhun luotuun olentoon, mitä mystikot väittivät tavan takaa tapahtuvan. Välittäjänä Jumalan ja luodun maailman välillä piti oleman vain Kristus.

 

Zoharin mukaan välittäjänä ovat sefirat, ja niinpä mikä tahansa Tooran lause tarkoittaa paitsi tekstin kuvaamaa tiettyä historian tapahtumaa myös sefiroiden kautta symbolista tapahtumaa, joka liittyy jumalalliseen prosessiin, jumaluuden virtaukseen läpi maailmankaikkeuden. Toorassa on tavallaan kerros kerroksen päällä, ja lisäksi se kokonaisuudessaan muodostaa yhden suuren ja pyhän Jumalan Nimen. Tooraa ei siis voida ymmärtää sanan normaalissa mielessä, sillä se sisältää monia merkityksiä.

 

Muista Zoharissa esiintyvistä ajatuksista mainittakoon sielunvaellus. Zoharin mukaan ihminen voi syntyä uudelleen muuhunkin kuin ihmishahmoon. Singerin kirjoissa onkin usein pohdiskelua siitä, voiko esimerkiksi kivessä olla jonkun ihmisen sielu, tai teurastettavassa hanhessa.