5. Singer ja sabbatealaisuus

Kabbalistiset laskelmat olivat osoittaneet, että maailman loppu tulisi vuonna 1666. Odotukset olivat suuret. Muuta ei tapahtunut kuin että Sabbatai Zevi luopui juutalaisesta uskostaan ja kääntyi islamiin.

Kautta koko Singerin tuotannon on puhetta sabbatealaisuudeksi kutsutusta juutalaisen mystiikan muodosta. Singer toteaa, että kyseessä on valtavirran vastustama harhaoppi, mutta hyvin kiehtova sellainen Singerin päähenkilöiden silmissä.

 

Sabbatealaisuus on saanut nimensä 1600-luvulla - eli noin sata vuotta jälkeen Isaac Lurian - pitkin Lähi-itää eläneestä Sabbatai Zevistä. Sabbataita vaivasi jo alta parikymppisestä taipumus, joka nykypäivänä kaiketikin diagnosoitaisiin kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Se aiheutti ongelmallista käyttäytymistä, jonka silmiinpistävimmät piirteet olivat eroottisluontoisuus ja juutalaisen lain vastaisuus. Tehdessään tällaisia tekoja innoituksen vallassa Sabbatai oli täysin vakuuttunut, että teot olivat pyhiä, mutta jälkeen päin hän ihmetteli itsekin tuskissaan, mikä hänet oli saanut moiseen ryhtymään. Esimerkiksi Salonikissa Sabbatai ilmoitti seurakunnalle menevänsä naimisiin, ja kun synagoogassa kaikki oli valmista, havaittiin, että Sabbatai oli pukenut Toora-rullan morsiamekseen. Kaikesta tällaisesta seurasi jatkuvia selkkauksia aina siihen asti, kunnes Sabbatai löysi itselleen profeetan, Natan Gazalaisen.

 

Nuori Talmud-opiskelija Natan Gazalainen oli saanut profeetan kutsumuksen harjoitettuaan pitkään lurianista rukousta ja paastoa. Hänelle paljastettiin näyssä tulevan profetiansa kohde, jonka hän tunnistikin heti tämän todellisessa elämässä tavatessaan, ja tämä kohde siis oli Sabbatai Zevi. Natan Gazalainen ja Sabbatai Zevi tapasivat siten, että Sabbatai Zevi kuuli silloiseen olinpaikkaansa Egyptiin asti tästä Palestiinassa, Gazassa, vaikuttavasta nuorukaisesta, joka kykeni paljastamaan kenelle tahansa tämän sielun alkuperän ja erityisen tikkunin lajin, joka sielulle soveltui. Sabbatai matkusti oitis Gazaan Natanin luo, sillä hän oli juuri kärsinyt vakavasta depressiosta ja oli turhaan etsinyt apua lääkäreiltä. Natan julisti Sabbatain Messiaaksi vuonna 1665.

 

Tässä Natan toimi täysin loogisesti. Lähtökohtana olivat Sabbatain tempaukset, joita tämä itse piti tekojensa hetkellä yksiselitteisesti pyhinä, mutta jotka kaikkien muiden näkökulmasta olivat yhtä yksiselitteisesti syntiä.

 

Vuosisata aiemmin Isaac Luria oli kuvannut aineellisen maailman luomisen jumalallisen valon sisältämien astioiden särkymisenä, ja juutalaisten velvollisuus maailman pelastajina eli tikkunin harjoittajina oli näiden sirpaleiden kokoaminen takaisin. Eli pelastus on maailman luominen nurin päin. Eikö Sabbatai Zevi tässä parasta aikaa käyttäytynyt nurinkurisesti? Aivan. Siispä hän on Messias.

 

Sitä paitsi Luria oli myös sanonut, että muutama luomisen valonsäde oli pudonnut aivan alkukuilun pohjalle asti, ja näiden kipinöiden seassa oli Messiaan sielu. Luomisesta lähtien tämä Messiaan sielu eleli pahuuden käärmeiden seassa ja näiden kiusaamana. Sillä eikö heprean kielen käärmettä merkitsevän sanan nahash numeerinen arvo ollut sama kuin messiasta tarkoittavan sanan Mashiah? Tikkunin edettyä riittävän pitkälle Messias viimein vapautui pahuuden valtakunnasta ja samalla maailmassa lakkasi olemasta enää erikseen hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, kiellettyä ja sallittua, sillä pahuus oli voitettu, jumalallisen valon kipinät kerätty.

 

Sabbatealaisuudesta muodostui lyhyeksi aikaa joukkoliike. Rajaton riemu valtasi mielet, sillä vihdoinkin Messias oli todistettavasti tullut eivätkä kärsimykset olleet olleet turhia. Koska messiaanisena aikana kaikki oli toisin kuin ennen, myös Tooran merkitys oli toinen, ja katsottiin, että oli erityinen ansio tehdä sitä, mikä ennen oli ollut syntiä. Esimerkkinä tässä toimi Messias itse.

 

Kabbalistiset laskelmat olivat osoittaneet, että maailman loppu tulisi vuonna 1666. Odotukset olivat suuret. Muuta ei tapahtunut kuin että Sabbatai Zevi luopui juutalaisesta uskostaan ja kääntyi islamiin.

 

Tämä oli katastrofi kaikkien muiden mielestä muttei Natan Gazalaisen, sillä hänellä oli teoreettinen ratkaisu tähänkin pulmaan. Messiaan tehtävät olivat tikkunin vaikeimmat. Hänen velvollisuutensa oli laskeutua syvimmälle pahuuden maailmaan ja kerätä sieltä vihoviimeisetkin valon sirpaleet. Tämä edellytti, että hän teki äärimmäisen uhrauksen, tuomitsi itsensä omalla teollaan tekemällä vakavimman mahdollisen petoksen - luopumalla uskostaan.

 

Tämä teoria petoksen ja uskosta luopumisen ansiokkuudesta sai puolestaan taas suuren suosion, sillä kristityt olivat etenkin Espanjassa pakkokastaneet juutalaisia. Nämä marraanoiksi kutsutut pakkokastetut olivat sitten joutuneet salassa harjoittamaan alkuperäistä uskontoaan. Natanin uuden teorian myötä tämä kaksoiselämä selitettiin aivan erityisen hyveelliseksi. Jyrkimmät sabbatealaiset vaativat, että kaikkien piti ryhtyä marraanoiksi, toimia Sabbatain esikuvan mukaan ja luopua uskostaan. Turkissa käännyttiin 1600-luvun loppupuolesta joukolla isalmiin, 1700-luvulla Puolassa katoliseen kristinuskoon. Jälkimmäiset, niin kutsutut frankilaiset, harjoittivat johtajansa Jacob Frankin johdolla pyhää syntiä myös orgioiden muodossa.

 

Sabbatealaisuutta esiintyy lähes kaikkissa Singerin teoksissa, mutta selkeiten, pääosassa suorastaan, esikoisromaanissa Satan in Goray. Siinä kerrotaan sabbatealaisuuden tulosta pikkukaupunkiin, mutta petoksen analyysi inhimillisenä välttämättömyytenä ei ole vielä yhtä syvällistä kuin Singerin tulevissa kirjoissa.

 

Esikoisteoksessakin toki on puhe petoksesta, mutta tässä se vielä tuomitaan toisin kuin myöhemmissä Singerin teoksissa. Kristitystä näkökulmasta pettäjän roolin haltija on aika yllättävä. Hän nimittäin vastaa jotakuinkin tarkasti kristillistä ihanneihmistä ja tuo mieleen jonkin kristillisen pyhimyksen. Hän tekee jotain, mikä on juutalaiselle kulttuurille hyvin vierasta. Hän uhraa oman etunsa muiden edun tähden, ja tällaisen toiminnan kirja pyrkii osoittamaan olevan peräisin saatanasta. Juutalainen laki nimittäin eritoten kieltää itsensä uhraamisen. Oma etu on aina pidettävä ensisijaisena, mutta jos jotain ikään kuin jää yli, on suotavaa tehdä hyviä tekoja ja antaa almuja.

 

Kristillisen kasvatuksen saaneen ihmisen on aika vaikea niellä tätä tulkintaa, jonka mukaan hänen suurimmat ihanteensa olisivat saatanasta ja syylliset niin valtaviin tuhoihin kuin kirjassa kuvataan.

 

Satan in Garayssa ei vielä ole Singerin tyypillistä miespuolista pääosan esittäjää. Päähenkilöksi on pikemminkin määriteltävä nainen. Tämän Rechelen esikuva saattaa olla Singerin oma kaatumatautinen sisko, joka aiheutti Singerille kovasti päänvaivaa.