6. Singer ja naiset

Kun Singerin miehet tekevät niin sanottua syntiä, he tekevät niin, koska haluavat; kun naiset tekevät samaa, se johtuu siitä, että heillä on epävakaa psyyke.
 

Shtetlin, menneiden aikojen itäeurooppalaisen juutalaisen kylän tai pikkukaupungin, kulttuuri oli hyvin patriarkaalinen. Se oli organisoitu miesten tarpeiden mukaan, joskin sukupuolirooleissa eivät olleet vallalla samat normit kuin kristityillä. Nyyhkivä uskonnollisuus oli varattu miesten privilegioksi kun se meillä kuuluu vanhoille ämmille. Miesten eläessä pelkästään Tooralle naiset hoitivat niin bisnekset kuin talouden kotona. Miehet uskoivat henkiin, paholaisiin eli dybbukeihin, kohtaloon sun muuhun ja haihattelevat kabbalistisia naisten ollessa pakotettuja arjessa käytännöllisyyteen ja elämänkatsomuksessaan ankaraan rationalismiin.

 

Singerin äiti vastasi tätä shtetlin naisihannetta ainakin sikäli kun muistelmallisen novellikokoelman Isäni seurakuntaa antamaan käsitykseen on luottamista. Herkullisin kohtaus koskee teurastettuja hanhia, jotka huutavat. Ne tuo Singerin rabbina toimivalle isälle eräs nainen, joka haluaa tietää, voiko tällaiset hanhet syödä.

 

Hanhet tosiaan huutavat, kun ne läimäyttää toisiaan vasten, mikä saa Singerin isän toiveikkaaksi: kerrankin hän on päässyt osalliseksi ihmeestä. Sitä todistamaan kutsutaan myös äiti. Mutta häntä ei hämätä. Kuolleet hanhet eivät hänen maailmankatsomuksensa mukaan huuda. Äidille juolahtaa mieleen, että kenties hanhilta ei ole poistettu henkitorvia. Niinpä hän nappaa ne pois, ja se siitä ihmeestä. Singerin isä on suunnattoman pettynyt ja syyttää vaimoaan ihmeen pilaamisesta.

 

Singerin äitiä vastaavia rationalistinaisia esiintyy joissain Singerin kirjoissa, ja heidät kuvataan kammottavina lihoneina haaskoina, vaimoina, jotka hylätään. Sen sijaan Singerin suosikkinaiset eivät totisesti ole rationalisteja vaan enemmän tai vähemmän hysteerisiä. Varsinkin tällaisia ovat kertojaminän naisystävät. He tuovat mieleen Singerin sisaren lapsuudenmuistelunovelleissa.

 

Nämä hysteerikkonaiset ovat aina kertojaminän mielestä käsittämättömällä tavalla rakastuneita häneen, ja kertojaminä ikään kuin selittää tämän johtuvan siitä, että näillä periaatteessa ihan älykkäillä naisilla on jokin vamma, joka alentuvan rakastamisen aiheuttaa. Singerin standardihullut naiset ovat joitain poikkeuksia perhetaustaltaan likimain samanlaisia kuin kertojaminät, hyvien perheiden muttei välttämättä aina nimenomaan rabbien tyttäriä. He ovat usein yrittäneet opiskella, mutta he eivät ole jaksaneet viedä opintojaan loppuun. He ovat siis sosiaaliselta taustaltaan kertojaminän feminiinisiä vastineita. Mutta kun Singerin miehet tekevät niin sanottua syntiä, he tekevät niin, koska haluavat; kun naiset tekevät samaa, se johtuu siitä, että heillä on epävakaa psyyke.

 

Yleensä näitä naisia on pari kolme kilpailemassa kertojaminästä, ja lisänä saattaa olla lössähtänyt onneton vaimo. Sivuosien vaimoista hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa teoksen Varjoja Hudsonin yllä kertojaminän Greinin masentunut, omaa liikettään pyörittävä vaimo sekä romaaniparin Nousee päivä, laskee päivä & Illan tullen, yön pimeten Erzielin hylkäämä dementoituva, ulkomaailmasta piittaamaton vaimo. Vaimot pyrkivät aina sopeutumaan pikemminkin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen, ja teksti antaa ymmärtää, että he kuitenkin ovat kunnon juutalaisia vaimoja ja että kertojaminä kohtelee heitä epäoikeudenmukaisesti. Kertojaminähän haikailee menneisyyden perään, joten miksi hän sitten ei pidä parempaa huolta menneisyyteen takertuneesta vaimostaan - sitä kertojaminät koko ajan kyselevät itseltään.

 

Menneisyyden ihannevaimon, onnettoman, lihoneen ja oppimattoman mutta käytännöllisen, hakkaa siis aina solakka hysteerikko, mieluiten useampi. Tällaisia hysteerikkonaisten rykelmiä ovat Moskatin suvun Hadassa, Adele ja Barbara, Varjojen Hudsonin yllä Ester ja Anna, Shoshan Dora ja Celia, hysteerisyyden asteen pysyessä suurin piirtein samana ja nokkeluuden ja sivistyneisyyden asteen vaihdellessa. Romaaniparissa Nousee päivä, laskee päivä & Illan tullen, yön pimeten Erziel pärjää yllättävästi vain yhdellä Olgalla, joka sitten onkin kertaheitolla jopa kristitty; Olga muistuttaa enemmän Lublinin taikurin Emiliaa, varsovalaiskreivitärtä, joka on sikäli harvinainen Singerin rakastajatarhahmoista, että antaa päähenkilömiehelle kenkää. Erziel on muutenkin maltillisin Singerin miespäähenkilöistä ja tavallaan jaettu noissa romaaneissa kahtia, Erzieliksi ja Zipkiniksi. Sekä Erziel että Zipkin päätyvät molemmat vaivalloisesti sujuneiden opintojen päätteeksi lääkäreiksi. Ilmeisesti Singer on päättänyt kokeilla samaan hahmoon kahta päinvastaista kohtaloa. Toisessa versiossa hahmo muuttaisi Amerikkaan, ja toisessa pysyisi Puolassa; toisessa rilluttelisi enemmän, toisessa vähemmän, vaikka molemmat joutuisivat naimisiin lihovan, oppimattoman naisen kanssa ja sitten turvautumaan rakastajattariin.

 

Singerin teokset käsittelevät siis hyvin usein petosta. Petos kohdistuu syvemmällä tasolla koko juutalaiseen arvomaailmaan, mutta sen oireet iskeytyvät ennen kaikkea naisiin ja lapsiin, joille päähenkilöt aiheuttavat petoksillaan kärsimystä, jopa kuolemaa. Sabbatealaisittain Singer näkee petoksen pelastuksena. Seksistä hän sanoo, että se on tapa hankkia jumalallista tietoa. Yhdistettynä nämä ovat eettisesti korkeinta mahdollista toimintaa, joka lähestyy mystiikkaa.

 

Tällä asenteella voi olla yhteytensä gnostilaisuuteen, joka väritti varhaista kabbalaa. Gnostilaisuudessa – joka ei useimpien vanhojen mystisten suuntien tapaan ole vain yksi vaan monta – katsotaan, että maailma koostuu kolmesta osasta tai osien ryhmästä, jotka ovat Pleroma, Horos ja Hysterema. Pleroma on puhtaan hengen maailma. Horosta hallitsee Sofia, viisauden naispuolinen aioni, joka on myös mielen symboli. Hysterema on totaalista maallisuutta, missä hengellä ei ole mitään sijaa.

 

Hysteerikkonaiset ovat Singerin filosofiassa toisaalta Jumalan feminiininen prinsiippi, Sofiaa vastaava Sekhina, eksiiliin ajettu Jumalan osa, jonka kohtalo on kärsimys. Sillä, miten päähenkilö kohtelevat näitä naisia, ei ole väliä, sillä naiset ovat vain jumalallisen tiedon hankintavälineitä ja osa ikuista jumaluutta siinä muodossa, että kärsimys on heidän osansa Jumalassa. Kärsimys on luomaton osa ikuista Jumalaa eikä sille voi mitään, se on naisten asema parhaassakin tapauksessa.

 

Toisaalta sana hysteria tulee juuri Hysteremasta, ja se liittyy täydelliseen osattomuuteen hengestä. Hysterema ja siksi myös hysteeriset naiset ovat alinen maailma, josta Messiaan on noudettava valon viimeiset sirpaleet ennen kuin maailma voi lopullisesti pelastua.

 

Singeriä näyttää häiritsevän, että Pleromasta, hengen ja siten ilmeisestikin miesten maailmasta, ei näytä olevan yhteyttä tähän pelastushistorian viimeiseen näytökseen, vaan siihen osallistuakseen miehillä on pakko olla yhteys naisiin. Ja tämä yhteys näyttäisi nimenomaan olevan Sekhinan, Jumalan feminiinisen prinsiipin, hyväksikäyttäminen ja Hänen pettämisensä.

 

Myöhemmissä teoksissa tämä asenne on selvempi, mutta esikoisteoksessa Satan in Goray hysteerikkonainen on vanhempiensa hylkäämä, siis eräänlaiseen eksiiliin ajettu lapsi kuten oli aika oleellisessa mitassa Singerin sisarkin. Satan in Gorayn päähenkilönainen tulee saatanaksi osoittautuvasta, hyvin kristillisiä arvoja noudattavasta huijarista raskaaksi ja tuhoutuu. Satan in Gorayssä sabbatealaista huijaria ei vielä koroteta korkeimmaksi moraaliseksi ihanteeksi. Hän on yksiselitteisesti paha, vaikka on aluksi vaikuttanut hyvältä ihmiseltä.

 

Sitä kohtaloa, joka hysteerikkonaisen kohtaa, jos hän antautuu tekemisiin muiden kuin oikeaoppisten juutalaisten kanssa, käsitellään myös romaaniparin Nousee päivä, laskee päivä & Illan tullen, yön pimeten Miriam Lieban hahmossa. Tämä rakastuu hulttiomaiseen aatelispoikaan, karkaa tämän kanssa, kääntyy kristityksi ja alkoholisoituu. Moskatin suvussa vastaava hahmo on Masha. Masha nai kristityn taiteilijanalun, joka epäonnistuttuaan sillä uralla alkaa juoda ja hakata Mashaa. Lopulta nuorukainen päätyy upseeriksi ja Masha yrittämään itsemurhaa.

 

Eli oman ennalta sanellun osansa ulkopuolelle kurottaville juutalaistytöille käy huonosti, mutta miehille ei koskaan, vaikka heillä olisi mitä kristittyjä rakastajattaria tahansa. Naisten osa on sopeutua, ja elleivät he sopeudu, he tuhoutuvat. Ainoan poikkeuksen taitaa tehdä Moskatin suvun Barbara, vallankumouksellinen sosialisti. Naiset siis saavat olla vallankumouksellisia mutta eivät seikkailla itsekkäistä syistä.

 

Petos näyttäisi Singerille merkitsevän suurella ponnistelulla saavutettua riippumattomuutta muiden määrittelemistä elämisen koodeista. Mutta onko pettäjä parempi kuin petetty? Pitääkö tyhmän hävetä? Petokset ovat Singerin maailmankuvassa annettu tosiasia. Niistä kyllä jotkut kärsivät, mutta syyllistämisen ei saa antaa muodostua rajoitukseksi niille, jotka pettävät. Novellissa Tyhmä Gimpel Singer ilmoittaa, että joidenkin osa on pettää ja joidenkin tulla petetyiksi; maailma on joka tapauksessa pelkkä kuvitelma, joten on sama, mitä täällä uskoo. Niinpä petetyksi tuleminen ei ole mikään häpeä sen enempää kuin pettäminenkään.