7. Singer ja rasismi

Joskus Singer antaa niin negatiivisen kuvan juutalaisista, että vähempikin olisi omiaan lisäämään antisemitismiä.

Singer pakeni Puolasta vuonna 1935, eli aika hyvissä ajoin. Matkasta Amerikkaan ja alkuajoista siellä kertoo teos Lost in America. Esipuheen mukaan kertomukset ovat puolifiktiivisiä. Fiktiivisyyttä on esimerkiksi siinä, että kertojaminä on jo laivamatkalla eli kolmissakymmenissä vegetaristi, mutta todellinen Isaac Bashevis Singer ryhtyi kasvissyöjäksi vasta kuusikymmenvuotiaana 1960-luvulla.

 

Sitä saattaa ajatella, että Singer vähän narraa antaakseen itsestään hyveellisemmän kuvan kuin mikä oli todellisuus. Vegetarismiahan pidetään korkeasti moraalisena. Kasvissyöntijuttu saattaa kuitenkin olla Lost in Americassa temaattisista syistä. Tekstissä nimittäin on puhe arvojen kulttuurisidonnaisuudesta: vaikka kasvissyönti on harjoittajiensa mielestä hyvin hyveellistä, muut saattavat pitää sitä loukkaavana käytöksenä vähän samaan tapaan kuin 1900-luvun alun juutalaisetkin olivat omasta mielestään vain kiltisti noudattaneet omia säännöksiään, mutta ympäristö oli alkanut paheksua heitä siinä mitassa, että he joutuivat huomaamaan fyysisen eksistenssinsä olevan uhattuna korkean moraalinsa tähden.

 

Laivalla tapahtunut kasvissyöntikonflikti alkaa siitä, että ensimmäiselle matkan aterialle mennessään kertojaminä ilmoittaakin yllättäen laivan ravintolassa olevansa kasvissyöjä. Hän ryhtyy suorastaan riitelemään asiasta henkilökunnan kanssa. Tarjoilija ehdottaa, että hän menisi syömään kosher-pöytään, mihin kertojaminä inttää, etteivät juutalaiset ole kasvissyöjiä ja ettei kasvissyönnillä ja kosherilla ruoalla ole mitään tekemistä keskenään ja sitä paitsi hän haluaa syödä yksin. Mutta sitten kertojaminä alkaa tuntea olonsa epämukavaksi syödessään yksin isossa, täydessä ruokasalissa ja saa sitten nuppiinsa vaatia, että hänen ateriansa onkin tuotava hänelle hyttiin. Kun hän ilmoittaa vaatimuksensa ensimmäisen kerran tarjoilijalle, tämä suuttuu ja käskee kertojaminän mennä sopimaan asiasta toimistoon. Tämä tekee näin, mutta toimistossa häneen suhtaudutaan välinpitämättömästi, joskin hän saa tahtonsa läpi. Kun aterioita aletaan toimittaa hänelle hyttiin, hän saa mielestään vain erilaisia surkeita jämiä.

 

Kertojaminä ei ymmärrä lainkaan henkilökunnan käyttäytymistä. Tosin tuntuu, ettei ymmärrä Singerkään. Tavallinen lukija luultavasti samaistuu pikemminkin juuri henkilökuntaan, jolle rajallisissa olosuhteissa aletaan esittää odottamattomia vaatimuksia.

 

Aika usein Singerin tekstejä lukiessa vaikuttaa siltä kuin Singer ei itse käsittäisi, miten epäoikeudenmukaisia, itsekeskeisiä ja kuvottavasti käyttäytyviä hänen kertojaminänsä ovat. Hän antaa niin negatiivisen kuvan juutalaisista, että vähempikin olisi omiaan lisäämään antisemitismiä. Toisaalta Singer ilmoittaa hyvinkin selvästi ymmärtävänsä, miksi juutalaiset joutuivat toisen maailmansodan alla vaikeuksiin yhteiskuntiensa valtakulttuurien kanssa. Teosparissa Nousee päivä, laskee päivä & Illan tullen, yön pimeten esiintyy juutalaisesta kristityksi kääntynyt mesenaatti, joka kysyy Erzieliltä, miten juutalaiset voivat ihmetellä heihin kohdistuvaa vainoa, jos he itse eivät suostu syömään lähimmäistensä tarjoamaa ruokaa ja pitävät näiden tyttäriä saastaisina.

 

Toisen maailmansodan yhteydessä ilmenneisiin juutalaisvainoihin tarjotaan monesti hyvin järkiperäisiä syitä. Niin kuin saksalaisten nöyryyttäväksi kokema Versaillesin rauha ja taloudellinen laskusuhdanne, etenkin vuoden 1929 pörssiromahdus, joka nasahti kipeiten maailmassa juuri Saksaan aiheuttaen ennennäkemättömän inflaation ja massatyöttömyyden. Tässä tilanteessa kansalaiset etsivät syyllisiä, ja koska yksinkertaisesti Berliinin puhelinluetteloa lukemalla sai selville, että liike-elämän, kulttuurin ja politiikan vaikutusvaltaisilla paikoilla ja samalla yhteiskunnan hyvätuloisimmissa asemissa oli silmäänpistävän runsaasti juutalaisia, oli helppoa todeta, että maallinen hyvä ei nyt ollut jakautunut aivan tasan.

 

Maailman sivu on ollut sukuja ja muita ryhmiä, jotka ovat okkupoineet suvereenisti joitain asemia yhteiskunnassa, joten en oikein usko tuohon yllä kuvattuun visioon äkillisestä kateudesta jotain taloudellisesti menestynyttä ihmisryhmää kohtaan. Pikemminkin kannatan Singerin kasvissyöntiteoriaa. Voi vain kuvitella, millaisia ristiriitoja seurapiireissä ovat aiheuttaneet sellaiset seikat kuin että kristitty rouva on tarjonnut parastaan, mutta juutalaiset vieraat eivät ole suostuneet koskemaankaan ruokaan, koska rouvan sapuskoiden on päin hänen naamaansa ilmoitettu olevan epäpuhtaita ja syömäkelvottomia.

 

Singerin kasvisruokateoriaa tukevat mielestäni myös kansallissosialistiset lait. Nehän oikeastaan vain toistivat saman, minkä juutalaiset olivat itse säätäneet omilla säädöksillään. Esimerkiksi kun saksalaiset kielsivät ns. arjalaisten ja juutalaisten väliset avioliitot ja sukupuolisuhteet, he kielsivät jotain, minkä juutalaiset olivat jo itse kieltäneet; ortodoksijuutalaisessa perheessä luettiin kristityn matkaan lähteneelle nuorelle kaddish, eli hänet julistettiin kuolleeksi.

 

Maailman kummallisimpia asioita ovat juuri nämä tapaukset, joissa eri uskonnolliset tai etniset ryhmät ovat eläneet sovussa samalla alueella vuosisadat, mutta sitten puhkeaa yhtäkkiä jokin muka perustavanlaatuinen konflikti, johon kytketään tämä etninen tai uskonnollinen erilaisuus. Mikä siinä erilaisuudessa yhtäkkiä on sellaista, joka ei ole häirinnyt tähän mennessä ketään, mutta nyt soveltuu jopa syyksi ottaa naapurit hengiltä?

 

Mutta voivatko historioitsijat kirjoittaa, että jossain tapettiin 9 miljoonaa ihmistä, koska erään rouvan sörsselit eivät kelvanneet jollekulle? Eivät voi, sillä sellaiset ovat historian kirjoituksen diskurssin laita. Syyksi on pakko löytää jotain hienostuneempaa kuten ideologia tai uskonto. Kaikkein lyömättömimpiä ovat tietenkin taloudelliset eturistiriidat, niiden takia on lupa tappaa ihan kenet tahansa. Tieteellisen diskurssin lait eivät kuitenkaan saa minua olemaan epäilemättä, että suurimmat maailmanhistorialliset tragediat johtuvat pelkästä pikkumaisuudesta. Me emme tietenkään voi tunnustaa sitä, sillä meidät on opetettu halveksimaan pikkumaisuutta ja salaamaan pikkumaisuutemme kaikin keinon. Siispä olemme pikkumaisia jonkin ideologisen peitekertomuksen takana ja parhaassa tapauksessa verhoamme pikkumaisuutemme jopa demografisiin tilastoihin. Me pikkumaisuuden salasabbatealaiset.

 

En tarkoita, etteivätkö historiallisista lähteistä, tilastoista, asiakirjoista, aikalaislehtien artikkeleista sun muista kaivetut faktat olisi faktoja ja etteikö näillä faktoilla oikeasti olisi ollut jotain merkitystäkin, jollain tasolla. Mutta suurille massoille heidän senhetkisessä arjessaan?

 

Lost in American kasviruokaepisodi jatkuu siten, että kertojaminä tapaa toisen juutalaisen matkustajan, tietenkin naisen, ja alkaa syödä tämän pöydässä. Jo ennen ensimmäistä yhteistä ateriaa kertojaminän hyttiin on tuotu hyvää ruokaa, jopa viiniä, ja kanssamatkustajan pöytään hän saa aivan ensiluokkaisia kasvisaterioita.

 

Singer vastusti assimilaatiota. Hänen mielestään juutalaisten piti pysyä keskenään. Tietenkin joukkovoiman ja ryhmän sisäisen koherenssin takia, mutta myös siksi, että omia normejaan he voivat noudattaa vain omassa keskuudessaan. Sillä jos muut joutuvat noiden normien kanssa tekemisiin, nämä kokevat ne vain loukkauksena, ja vieläpä oikeutetusti. Tietty eristyneisyys näyttäisi olleen Singerin mielestä paikallaan myös suhteessa seikkoihin, jotka eivät suoraan liity juutalaisuuteen niin kuin kasvissyöntikään ei kuulu.