Kristinuskoa heavy usereille

John L. Allen, Opus Dei. The truth about its rituals, secrets and power.Lontoo 2005.

Opus Dei on pullahdellut silloin tällöin yleiseen tietoisuuteen, silmään pistävimmin kaiketi Dan Brownin bestsellerin Da Vinci-koodin yhteydessä, toiseksi näkyvimmin, kun kävi ilmi, että eräs brittiministeri sattui kuulumaan tähän katoliseen järjestöön. Sääntömuodoltaan järjestö on katolisen kirkon toistaiseksi ainoa personaaliprelatuuri. Moinen sääntömuoto perustettiin erityisesti Opus Deitä varten. Aiemmat säännöt eivät olisi sallineet maallikkojärjestöä, jossa on sekä miehiä että naisia; eikä Opus Dei ole maallikkojärjestökään, sillä siihen kuuluu myös papistoa.

 

Opus Dei pitää itse perustamisvuotenaan vuotta 1928, jolloin sen perustaja Josemaría Escrivá (1902-1975) näki asiaa koskevan näyn. Vielä vuonna 1966 paavi kuitenkin joutui antamaan asiakirjan, jossa selvitettiin tarkasti, mitä personaaliprelatuurilla oikein tarkoitetaan. Opus Deitä voi hyvällä syyllä pitää reaktiivisena liikkeenä, viime kädessä Vatikaanin Toiseen konsiilin (1962-1966) uudistuksia vastan.

 

John L. Allenin kirja Opus Dei on sillä tavalla hyvä kirja, että sellaisella tavalla tehdyn kirjan minä lukisin antaumuksella alusta loppuun ja vielä toiseenkin kertaan käsittelipä se sitten aihetta mitä hyvänsä. Se on ihanan perusteellinen. Riittävän hitaasti etenevä. Joka lauseesta huokuu paneutuminen, ja vaikka teoksessa on tehty myönnytyksiä amerikkalaisille makutottumuksille, teos pysyy kasassa. Amerikkalisena piirteenä pidän sitä, että teoksessa esiintyy runsaasti entisiä ja nykyisiä Opus Dein rivijäseniä yms. henkilöitä enemmän tai vähemmän omilla nimillään, ikään kuin omilla äänillään, suorina lainauksina, siinä tarkoituksessa, että tämä loisi tekstiin uskottavuutta. Eurooppalaisemmasta näkövinkkelistä valikoitujen otteiden napsimista sinällään ei pidetä takeena autenttisuudesta vaan katsotaan, että yhteydestään irrotetuilla otteilla ,vaikka miten alkuperäisistä lähteistä, voidaan valehdella paremmin kuin omilla sepustuksilla, kunhan valikoidaan ja yhdistellään sopivasti. Sillä normaali lukijahan ei tiedä, mistä on valittu ja miten.

 

Yhtä kaikki, Allen esitellään kustantaja Penguin Booksin toimesta amerikkalaisen National Catholic Reporterin Vatikaanin kirjeenvaihtajana ja esim. CNN:n Vatikaanin asiantuntijana.

 

Jo heti alussa Allen selvittää lähtökohtansa eli sen, että Opus Dei ei ole mitään jokamiehen kristillisyyttä. Se ei yksinkertaisesti sovi suurimmalle osalla kristikuntaa, ja järjestö tunnustaa itse, että sen tie on aivan liian vaikea tavallisille massoille. Opus Dei on järjestö niille, jotka haluavat panna enemmän peliin kuin mitä normaali rivikristillisyys vaatii, ja sehän edellyttää, että on, mitä peliin panna. Opus Dei onkin hyväosaisten järjestö, vaikka se pyrkii huolehtimaan siitä, ettei vaikuttaisi liian elitistiseltä. Eli jos sinulla on mielenterveysongelmia, jos koulu ei ole maistunut, jos on tukalaa herätä töihin edes kahdeksaksi aamulla, jos sinulla on joskus ollut vaikeuksia maksaa laskusi ajallaan tai jos olet yksityisyydensuojastasi tarkka moderni länsimainen individualisti, pysy erossa tästä järjestöstä.

 

Opus Dein tarkoittaa Jumalan työtä, ja järjestön periaate on toteuttaa elämänsä pyhittämistä Jumalalle tavallisessa työssä ja kontemplaatiota keskellä maailmaa. Escrivá halusi eroon keskiaikaisesta näkemyksestä, jonka mukaan työ oli rangaistus. Se oli siis hänen mielestään Jumalan palvelemista. Hän ei esimerkiksi käsitä, miten voidaan sanoa, että joku henkilö on kyllä hyvä ihminen, mutta huono suutari. Ihmisen pitää olla hyvä omassa ammatissaan ollakseen hyvä ihminen. Ja tunnollisuutta pitää soveltaa koko elämäänsä, ei vain työhön vaan kaikkeen aina pukeutumista myöten.

 

Opus Deihin ei liitytä siten, että otetaan jostain telineestä esite ja täytetään lomake. Liittyminen vaatii kutsumuksen, jota pyritään vähän testaamaan. Prosessi alkaa siten, että henkilö, joka on jo jonkin aikaa ottanut osaa Opus Dein toimintaan, niin sanotusti ’viheltää’. Tällä tarkoitetaan sitä, että kun henkilö on saanut luvan paikalliselta Opus Dein johtajalta, hän kirjoittaa kirjeen, jolla pyytää päästä Opus Deihin. Joskus lupaa tämän kirjeen kirjoittamiseen pitää pyytää useasti. Puolen vuoden kuluttua kirjeestä alkaa vasta tapahtua, ja sittenkin hitaasti. Sopimus jäsenen kanssa tehdään vain vuodeksi kerrallaan viiden vuoden ajan, jonka jälkeen näin ei enää tarvitse toimia. Kyseessä on nimenomaan sopimus, se kun on työelämän käytäntö.

 

Jäsenkategorioita on kuusi, ja kaikilla jäsenillä pitää olla työpaikka paitsi perheenäideillä.

 

Supernumeraarit elävät omissa asunnoissaan perheineen ja osallistuvat Opus Dein tapahtumiin, tiettyihin koulutuksiin ja retriitteihin sekä tukevat järjestöä taloudellisesti mahdollisuuksiensa mukaan. Askeesin harjoittamisessa heille riittää vain itsensä ruoskiminen selkään kerran viikossa rukouksen kera. Supernumeraarien keskuudessa vallitsee melko suuri sosiaalinen heterogeenisyys. Heitä on 70% kaikista Opus Dein jäsenestä.

 

Seuraavaa tasoa on kolmea lajia ja sillä eletään selibaatissa. Numeraarit, joita on jäsenistöstä 20%, asuvat Opus Dein keskuksissa. Keskuksia on erikseen naisille ja miehille, mutta silloinkin, kun osoite on sama, sisäänkäynnit ovat eri sukupuolille omansa, eivätkä eri sukupuolten edustajat kommunikoi keskenään juuri muuten kuin kirjallisesti. Työskenneltyään päivät normaaleissa ammateissaan, usein miten erittäin vaativissa ja kovapalkkaisissa, numeraarit osallistuvat illalla kaikkiin keskuksen toimiin, joita ovat uskonnollisen opastuksen antaminen ja keskuksen tapahtumien järjestäminen sekä niihin osallistuminen. Jotkut myös opettavat iltaisin Opus Dein kouluissa. Palkastaan numeraarit luovuttavat Opus Deille kaiken, mikä jää välittömien henkilökohtaisten tarpeiden yli. Heillä ei esimerkiksi ole säästötilejä. He voivat toimia myös Opus Dein keskusten johtajina, jolloin se on heidän varsinainen työnsä.

 

Itsensä ruoskimisessa normi on sama numeraareille kuin supernumeraareille, mutta ylemmissä kategorioissa jäsenet saattavat pyytää luvan harjoittaa sitä useammin. Numeraarit myös käyttävät kuuluisaa piikkivyötä kaksi tuntia päivittäin paitsi sunnuntaisin ja eräinä muina erityisinä päivinä. Kuulostipa se ulkopuolisista miltä hyvänsä, Opus Dein jäsenten mielestä piikkivyö lisää keskittymiskykyä, ja eräs huippukirurgi käyttää piikkivyötä vaativissa leikkauksissa juuri tästä syystä; lisäksi se muistuttaa, että hän ei tuolloin työskentele yksityisenä ihmisenä vain tuon yksittäisen potilaan hyväksi vaan tekee myös Jumalan työtä yleensä, pyhittää työnsä. Naiset nukkuvat kova levy patjan päällä ja joskus kerran viikossa ilman tyynyä. Miehet joko nukkuvat kerran viikossa lattialla tai tyynyttä.

 

Numeraariassistentit ovat kaikki naisia, ja he sekä asuvat että työskentelevät keskuksissa tuoden näihin paikkoihin ’naisen käden jäljen’, joka Escriván mukaan on välttämätöntä, että keskukset olisivat kodin omaisia ja mahdollistaisivat elämän pyhittämisen normaalimaailmassa eikä missään laitoksessa. Numeraariassistentit saavat työstään keskuksessa palkkaa.

 

Kolmas ryhmä tätä tasoa ovat ’assosiaatit’, joita koskee kaikki, mikä numeraareja, mutta perhe- tai työsyistä heidän on asuttava muualla kuin Opus Dein keskuksissa.

 

Viides kategoria ovat papit.

 

Kuudennen kategorian muodostavat yhteistyökumppanit, jotka eivät osallistu Opus Dein toimintaan muuten kuin , esim. satunnaisin lahjoituksin. Yhteistyökumppaneiden ei tarvitse olla edes kristittyjä. Opus Dei puolestaan saattaa lähteä tukemaan yhteistyökumppaneiden sellaisia hankkeita, jotka sopivat sen ohjelmaan, kuten erilaisia koulutuksellisia ja sosiaalisia hankkeita.

 

Opus Dein aivan itse omistamista koulutuksellisista yrityksistä kuuluisin on Navarran yliopisto. Kuvaavaa Opus Deille on, että ensimmäinen Navarran yliopistoon perustettu tiedekunta oli oikeustieteellinen. Escrivá itsekin oli alkuperäiseltä koulutukseltaan juristi. Teologialla alettiin Navarrassa siis höpsötellä vasta sitten, kun lakiasiat olivat saatu hoitoon. Opus Dei omistaa myös bisnes-kouluja, kuuluisin jälleen Navarran yliopiston yhteydessä oleva. Yhteensä Opus Deillä on omia yliopistoja 15. Sairaaloita on seitsemän. Ja paljon paljon muuta.

 

Suurin kritiikki Opus Deitä vastaan on tullut entisiltä numeraareilta. Opus Deistä lähteminen on Opus Dein edustajien mielestä maailman helpoin juttu, onhan numeraareilla työpaikkansa toisin kuin vaikkapa niillä, jotka pyrkivät eroon luostareista. Allen kuitenkin kertoo tapauksista, joissa luopio on pyritty lähtönsä jälkeen tappamaan sosiaalisesti erilaisin ilmianoin sun muin vainotoimenpitein kuten soittelemalla sukulaisille, työpaikkalle ja asiakkaille.

 

Numeraarien elämä vaikuttaa raskaalta, ja se onkin johtanut paitsi lähtöihin järjestöstä myös mielenterveysongelmiin, joista yleisin on uupumus. Vapaa-aikaa ei tunneta. Hiljaiset hetket ovat Escriván mukaan niille, joiden sydän on tyhjä. Nimenomaan työ oman keskuksen eli perheen hyväksi käy aina yli henkilökohtaisten tarpeiden, joskus järjenvastaisesti. Eräskin opiskelijaneitonen yritti käyttää iltaansa yliopisto-opiskeluunsa, tentti kun oli tulossa, mutta tätä pidettiin mahdottomana, koska perhe tarvitsi häntä. Tyttöä kehotettiin rukoilemaan, jolloin tentti menisi läpi lukematta.

 

Muutenkin järjettömyys tuntuu kukoistavan joskus jopa Opus Dein kaltaisen melko älyllisen uskonnollisen järjestön sopukoissa. Opus Dei pitää opiskelija-asuntoloita, joihin voi majoittua uskonnollisesta katsomuksesta riippumatta. Allen kertoo, että eräässä tällaisessa paikassa johtaja päätti minimoida riskin, että opiskelijanuorukaiset päästävät tyttöjä sisään, ja lukitsi palo-ovet öiksi. Kun moista pidettiin vaarallisena, sillä uloshan ei pääsisi tulipalon sattuessa, johtaja vastasi, että hänen suojelusenkelinsä herättäisi kyllä hänet ajoissa, niin että hän ehtisi avata palo-ovet. Käytäntöön ei saatu korjausta, vaikka tilanteeseen puuttui kyseisen yliopiston professori, joka oli Opus Dein jäsen.

 

Opus Deitä on kritisoitu myös sen tavasta rajoittaa henkilökohtaista vapautta kuten kontakteja ulkomaailmaan, mutta sen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, joka liittyy tuon tyyppiseen uskonnolliseen järjestöön. Opus Dei pyrkii neuvomaan jäseniään siinä, mitä sopii lukea ja mitä ei. Televisio on kyllä keskuksissa, mutta niistä saa katsoa vain harmittomia ohjelmia kuten urheilua. Opus Deillä on käytössä veljellisen huomauttelun käytäntö, jossa kuka tahansa saa puuttua toisen tekemisiin. Tässä pyritään toki noudattamaan sellaista proseduuria, että huomautukseen pitää pyytää ensin lupa johtajalta. Julkisissa tapahtumissa ei käydä, elleivät ne kuulu po. henkilön työtehtäviin. Omien vikojen tai epäonnistumisten tunnustaminen porukassa yms. on aiheuttanut katkeruutta entisissä numeraareissa.

 

Eli tämän mainion kirjan on kirjoittanut vakaumuksellinen katolinen, joka on Opus Dein puolella, muttei sokea sen virheille. Kun hän käy läpi argumentteja puolesta ja vastaan, hän vain rauhallisesti esittelee niitä. Hän ei kumoa mitään väitettä niin tyhjiini, ettei hänen kanssaan eri mieltä oleva voisi pitää mielipidettään, jos kaikesta annetusta tiedosta huolimatta haluaa. Tietenkin suurimmalta osaltaan hänen käsittelemiensä lausuntojen todenperäisyyttä on mahdotonta tarkastaa, mutta hän on kieltämättä niin uskottavan oloinen, että intohimo tietojen tarkastamiseen ei ala vaivata ainakaan näin normaalilukijaa.

 

Kirjassa on hieman puhetta myös Suomesta, s. 95-96. Helsingissäkin kun on Opus Dein keskus. Katkelmassa kerrotaan, että suomalaisten työmoraali on erittäin korkea, mutta suomalaisten synti on se, että he katsovat, että kunhan vain on eettinen työssään, voi erota vaimostaan, hylätä lapsensa ja juopotella ja pitää silti itseään erinomaisena ihmisenä. Torniosta väitetään löytyvän pastori, joka ostaa 50 Escriván kirjaa kuukaudessa seurakuntalaisilleen, jotka kuulemma ovat niihin ihastuneita. Tämä tieto lienee ainoa, johon toivoisin vahvistusta toiseltakin taholta.

 

Voi kyllä hyvin kuvitella, että uskonnollisen kasvatuksen saanut, työhönsä vakavasti suhtautuva ihminen saa tarpeekseen aikamme maailman pinnallisuudesta. Esimerkiksi työn tekeminen hyvin on nykytrendien vastaista. Jos ihmissuhteiden sisällyksettömyyskin häiritsee, se, ettei ystävien kanssa oikein voi muuta tehdä kuin pelata golfia tai vetää lärvit, niin kieltämättä Opus Dein kaltainen järjestö vetää perustellusti puoleensa. Oletan, että tällä hetkellä vallitseva taloudellinen tilanne on omiaan lisäämään Opus Dein kannatusta.

 

Taloudellinen tilanne voi lisätä Opus Dein viehätystä myös niiden keskuudessa, joiden kapasiteetti ei siihen riitä. Opus Dei on kuulemma aktiivinen rekrytoinnissaan, joten toivokaamme, että Opus Deissä ollaan tarkkoina, että käännytettävät ovat riittävän vahvoja kestämään menon heidän järjestössään.

 

Josemaría Escrivá kanonisoitiin pyhimykseksi 2002. Kun viimeaikaiset pyhäksi julistamiset (esim. Äiti Teresan) ovat olleet riehakkaita tapahtumia Pietarin kirkon aukiolla, Escriván kohdalla tieto otettiin vastaan kravateissa ja jakkupuvuissa hillitysti käyttäytyen.

 

Opus Deillä on jäseniä siinä 85 000, 55% heistä naisia. Eniten jäseniä on ymmärrettävästikin Espanjassa ja Etelä-Amerikan maissa.