Jeesuksen historiallisuuden ongelma

Baigent, Michael. Ristin salaisuus. Ruotsi 2007.

Lukaisin tuossa aivojani lepuuttaakseni Michael Baigentin kirjan Ristin salaisuus. Kirjan on julkaissut suomeksi Bazar, jonka kirjailijoihin kuuluu myös new age –sävytteisistä romaaneistaan tunnettu Paul Coelho.

 

 

Kirjan kansi osoittaa jo lajityypin, eli se on suurten kansainvälisten massojen kirjallisuudelle tavalliseen tapaan varustettu kullatuilla ja lakatuilla kohokirjaimilla. Nimi lupaa paljon, ja vaikka etukannen yläkulmassa lukee vielä Kriittinen katsaus Jeesuksen ristiinnaulitsemisen tapahtumiin, kukaan ei usko, että tämän näköisessä kirjassa olisi mitään kriittisen sukuistakaan.

 

 

Alkuperäisteoksen julkaiseminen ajoitettiin kirjoittajan Dan Brownia vastaan käymän oikeudenkäynnin kanssa yhteen. Baigent syytti Dan Brownia siitä, että tämä oli varastanut Da Vinci koodiin hänen Pyhä veri, pyhä Graal –teoksensa ideoita. Se, että hän haastoi Brownin oikeuteen, viittaa vahvasti siihen, että hän pitää itsekin Graal-ideaansa pikemminkin luovan mielensä tuotoksena ja siten copy rightin alaisena kuin tosiasiana. Tosiasioihinhan ei voi olla copy rightia kenelläkään, sillä ne ovat todellisuutta, johon kaikilla on luonnostaan oikeus, jokaikisellä. Baigent hävisi oikeusjuttunsa, mutta ei se mitään, se siivitti varmaan tämän seuraavan kirjan myyntiä. Ehkä…

 

 

Tässä teoksessa todetaan jo moneen kertaan muualla todetut seikat, että edes nimi ’Jeesus’ ei ollut aikanaan erisnimi, vaan pikemminkin eräänlainen yleis- tai arvonimitys. Tietyntyyppisiä ihmerabbeja kuljeskeli pitkin Välimeren pohjukkaa noina ajanlaskumme alun sekavina ja suorastaan väkivaltaisina vuosina, ja tässäkin kirjassa esitetään se yleinen epäilys, että Jeesuksen nimen alle on koottu kertomusperinnettä, jotka ovat alkujaan koskeneet useampaakin enemmän tai vähemmän historiallista hahmoa. Kun Jeesus tai hänen kaltaisensa mainittuun perinteeseen liittetyt hahmot useimmiten lasketaan essealaisiksi, Baigent tekee Jeesuksesta selootin. Essealaiset olivat luostarimaisissa oloissa eläneitä verrattain jyrkkiä askeetteja, jotka pitivät pesäeroa noihin aikoihin keskenään riiteleviin muihin juutalaisryhmiin. Selootit puolestaan olivat Roomaa vastaan taistelevia kapinallisia.

 

 

Baigent haluaa nähdä Jeesuksen seloottina lähinnä siksi, että ristiinnaulitseminen oli nimenomaan valtiovaltaa vastustavien kapinallisten rankaisumuoto, ei uskonnollisten hihhuleiden. Pikkuisen Baigent joutuu vaikeuksiin tämän asian kanssa, sillä hän haluaa yhdistää Jeesuksen myös Qumranin kääröihin ja niiden oppeihin, ja niitä on yleensä pidetty essealaisina. Mutta Baigentpa selittää joissain kohden nekin seloottien teksteiksi, mutta loppuosassa kirjaa hän taas katsoo ne essealaisiksi…. Hmmm...

 

 

Ja Baigentin selitys sille, miksi selootit selvästikin kääntyivät loppupelissä johtohahmoaan Jeesusta vastaan, on se, että Jeesus käänsi yhtäkkiä takkinsa verotusasiassa sanoessaan, että keisarille pitää antaa, mikä keisarille kuuluu. Selootit nimittäin vastustivat verojen maksua Roomalle. Tästä suivaantuneena selootit sitten pyrkivät ajamaan entistä kaveriaan Jeesusta ristiinnaulittavaksi.

 

 

Koska Pilatus ei ollut halukas naulituttamaan ristiin tyyppiä, joka kannatti verojen maksua Roomalle, hänen kanssaan saatettiin Baigentin mukaan neuvotella siitä, että Jeesus voitaisiin ottaa ristiltä ennen kuin hän kuolisi ja hoitaa sitten terveeksi. Näin kuulemma toimittiin. Joosef Arimatialainen kävi pyytämässä Jeesuksen ruumiin, joka ei siis ollut vielä ruumis merkityksessä vainaja, ja hänet vietiin hautaluolaan, missä useammatkin henkilöt kävivät hoitamassa häntä. Näin Jeesus sitten saattoi ilmestyä elävänä, jahka tuli kuntoon – ikään kuin nousta kuolleista.

 

 

Tämä kaikki liittyy myös Baigentin Graal-juttuun – siihen, että Euroopassa tuli olemaan Daavidin suvun hallitsijoita. Baigentin mukaan Jeesus nimittäin lähti siitä sitten eukkonsa Maria Magdaleenan kanssa Ranskaan ja lapsiakin siunaantui.

 

 

Minua ei oikeastaan kiinnosta tässä se, onko tämä totta vai ei vaan se, että on tarve kehittää tällaisia selityksiä ja ne saavat kaupallista menestystä. Taustalla oleva tarve mitä ilmeisimmin perustuu sille, että tiede ei pysty todistamaan Jeesus Nasaretilaisen historiallisuudesta sitä eikä tätä, mutta hänen hahmoonsa on sitoutunut sellainen määrä kulttuuriperintöä, että olisi sietämätöntä heittää se kaikki tieteellisen pesuveden mukana pois. Kertomusperinne pitää pelastaa jotenkin tavalla, joka ei vaadi uskomista Jumalaan tai ylösnousemukseen.

 

 

Juutalaisuudessa on sama ongelma, ja se on ratkaistu siten, että on esim. luotu ateistirabbien virkoja. Näin sellaiset juutalaiset, jotka tieteellisen maailmankatsomuksensa vuoksi eivät voi uskoa juutalaisuuden yliluonnollisiin aspekteihin, saadaan pidetyksi juutalaisen etnisen perinteen piirissä. (1.3.2011)