Patañjalin Yoga-sutra

Broo, Måns. Joogan filosofiaa - Patañjalin Yoga-sutra. Helsinki 2010.

Jotakuinkin ainoa asia, joka minua tässä maailmassa vielä kiinnostaa, on tämä, miten uskonnolliset traditiot kehittyvät ja muuttuvat osatekijöiltään suorastaan vastakohdikseen. Jokainen älykäs ihminen ihmettelee, miten siitä, mitä Jeesus Nasaretilainen (oli hän sitten historiallinen henkilö tai useamman essealaisen johtajan kertomataiteellinen yhdistelmä) opetti, on saatu nykyinen katolinen eli yleinen kirkko (termi siis sisältää kaikki yleiset kirkot, ei vain roomalais-katolista kirkkoa). Jokaisessa jumalanpalveluksessa kuitenkin toistellaan evankeliumitekstejä, eivätkä uskovat tai vähemmän uskovat tilaisuuteen sitoutuneet osallistujat näe tilanteessa mitään ristiriitaista.

 

Joogalle on käynyt vähän samalla tavalla. Jokaisessa jooga-aiheisessa kirjassa väitetään nojauduttavan Patañjalin Yoga-sutraan ja puhutaan yamoista ja niyamoista. Mutta mitä populaarimpi teos – näitä on runsaasti Basam Booksin Viisas elämä-sarjassa, siinä jossa on puoliksi jaetut selät ja etukannet, yläosat tasaista väripintaa – sitä kauemmas tästä 400-500-lukujen tienoilla kirjoitetusta tekstistä joudutaan ja lähestytään modernia New Age-vaikutteista ’naistenlehtifilosofiaa’.

 

Patañjalin Yoga-sutrasta ilmestyi viime vuonna uusi, selitetty laitos. Kääntäjä ja selittäjä on Måns Broo.

 

Suuri osa nykypäivän ’joogaajista’ harrastaa ’joogaa’ lähinnä ulkonäkösyistä. Jos minäkin saan kuulla, että joku asana muka estää rasvan kertymistä vatsan seudulle, se asana päätyy vikkelästi sarjaani. Tällä ilmiöllä ei ole mitään tekemistä Patañjalin kanssa. Toinen juttu, jolla ei ole Patañjalin kansa mitään tekemistä, on se, että nykyjoogalla tavoitellaan mielen ja kehon yhteyttä. Mitä lähemmäs New Agea liikutaan, mukaan tulee jopa yksilön ja koko maailman yhteys, ja tämä yhteys tulkitaan positiiviseksi.

 

Patañjalin suhde aineelliseen maailmaan, prakrtiin, on kuitenkin negatiivinen, ja suhde kehoon on inho. Vain inhoamalla prakrtin alaista itseään eli kehoaan voi alkaa tavoitella eroa siitä ja asettumista pelkästään ikuiseen ja kaikesta aineellisesta, myös mielestä, vapaaseen osaan itseään, joka on purusa. Äly on osa prakrtia, mutta sen kautta on mahdollista saada yhteys purusaan. Patañjalin päämäärä ei siis ole yhteys koko aineellisen maailmankaikkeuden kanssa kuten populaarissa joogakirjallisuudessa väitetään vaan absoluuttinen erillisyys siitä.

 

Selitykseksi ei kelpaa, että tähän päädytty, koska se on hyvä bisnes, sillä selitettäväksi jää edelleen, että miksi se on hyvä bisnes.

 

Patañjalin Yoga-sutra ei ole mikään helppo teos. Kuten sutrat yleensä, se on kiteytettyä kieltä, joka on tarkoitettu opeteltavaksi ulkoa ja toistettavaksi suullisesti kasvokkain tapahtuvassa opetustilanteessa. Patañjalin Yoga-sutrasta on jo varhain kirjoitettu kommentaareja, ja niistä varhaisinta ja tärkeintä meille asti säilynyttä on pidetty jopa Patañjalin omana kommentaarina omaan teokseensa. Yleensä sen kirjoittajana pidetään Vyasaa, olipa tämä puolestaan nyt sitten kuka hyvänsä.

 

Yoga-sutran syntyajoille 400-500-luvuille tultaessa intialaisessa yhteiskuntarakenteessa oli tapahtunut muutoksia, eikä Vedoihin perustuva bramaanivetoinen uhriuskonto enää vastannut kaupungistuvan väestön tarpeita. Niinpä näihin aikoihin hindulaisuuteen ja sen pohjalta syntyi lukuisia uusia suuntauksia, jotka eivät aluksi olleet mitenkään radikaalisti toisistaan eroavia. Buddhalaisuus ja jainalaisuus kuitenkin muodostuivat ennen pitkää kokonaan omiksi uskonnoikseen.

 

Niinpä Patañjalin tekstissäkin on termejä, jotka ovat sittemmin vakiintuneet lähinnä buddhalaisuuteen, vaikka Patañjali itse oli lähellä samkhyaksi kutsuttua hindulaisuuden suuntaa. Ja samkhya on se dualistinen oppi, jonka mukaan maailma kostuu kahdesta osasta, prakrtista eli muuttuvasta osata ja muuttumattomasta purusasta. Ihmisessä on siis molempia lajeja, joskaan hän ei ole niistä aina tietoinen.

 

Tässä Broon kirjassa on alussa lyhyt hindulaisuuden ja sitä lähellä olevien liikkeiden historia, mutta se on tosi tiivistetty, ettenkö sanoisi oikaistu. Joitain asioita on selitetty toisin kuin minä olen useammasta muusta lähteestä oppinut, ja painopiste on sellaisissa asioissa, joissa päästään eroon länsimaiselle ihmiselle kiusallisista asioista kuten jumalista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tällainen länsimaisiin tarkoituksiin putsattu ’jumalaton’ filosofointi ei tee oikeutta hindulaisuudelle, mutta tässä tarkoituksessa, kun puhe on nimenomaan Patañjalista, se ehkä on perusteltua. Mutta tämä ei ole koko totuus hindulaisuudesta, ei edes klassisesta - tai sen sisällä edes Gupta-kauden - hindulaisuudesta. (22.6.2011)