Uskonnollista globalisaatiota

Brown, Dan. Kadonnut symboli. Juva 2009.

Dan Brown on kokannut jo neljännen populaaris-mystistä kristillistä symboliikkaa hyödyntävän romaanikeitoksen. Olen lukenut nyt kaikki (plus Murtamattoman linnoituksen, josta popularisoidut uskonnolliset ainekset puuttuvat).

 

Dan Brown on vähän kuin John Grisham. Oikein viihdyttäviä juttuja, joiden kirjoittajalla on sen verran älyä juttuihinsa panostaa, ettei kohtalaisesti koulutettukaan lukija pitkästy. Jossain määrin akuutit ajankohtaiset aiheet, joiden takia kirjat on ostettava heti. Ja seksi puuttuu tykkänään, mikä sopii keski-ikäisillekin lukijoille, jotka eivät ole nähneet seksissä mitään kiinnostavaa vuosikymmeniin, varsinkaan romaanitarkoituksiin banalisoidussa seksissä.

 

Tämä Dan Brownin uusin, Kadonnut symboli, on aivan erityisen keski-ikäinen, sillä siinä on yhtenä juonen osana se, miten ihmisen saattaa olla vaikea sietää sitä, mitä hänen lapsistaan sattuu tulemaan, ja varsinkin sitä, että lapset sitten vielä syyttävät vanhempiaan, kun nämä eivät hyväksy heidän kaikkia erinomaisia edesottamuksiaan. Ja tässä kirjassa sympatia on tosiaan uriksi joutuvan vanhemman puolella.

 

Mitä mystiseen keitokseen tulee, olen toki täysin tietoinen, ettei tämä ole tieteellinen teos, mutta silti minua kiinnostaisi, mihin lähteeseen mahdollisesti perustuu kirjassa esiintyvä väite, että Buddhan mukaan Jumala olisi jokaisessa ihmisessä.

 

Teoksessa annetaan ymmärtää, että kirjoittajan käsityksen mukaan kaikille uskonnoille olisi yhteistä, että ne perustuvat johonkin tekstiin. Ja tämä teksti olisi sitten jotenkin jostain ilmaantunut, jotenkin salaisesti. Mutta tosiasiassa maailmassa ei ole mitään tekstiä, jota joku ei olisi kirjoittanut.

 

Juuri minkään uskonnon perustaja ei ole itse kirjoittanut mitään. Buddha esimerkiksi ei kirjoittanut yhtään mitään, ei Jeesuskaan, joskin hänen historiallisesta eksistenssistään on jopa vielä vähemmän evidenssiä kuin Siddharta Gautaman. Muhammed ei edes osannut kirjoittaa.

 

Sitä paitsi suurin osa maailman uskonnoista ei perustu yhtään mihinkään kirjoitettuun. Ja nekin, jotka perustuvat, perustuvat teksteihin, jotka on luotu vuosisadoissa laskettavan ajan kuluessa kumuloituneeksi ja muokatuksi kaanoniksi. Kaikki ovat koulussa kirkkohistoriassa oppineet, miten Raamatun tekstikokoelmasta on eri kokouksissa sovittu. Ja miten tekstejä on käännetty ja muokattu. Pienenä tyttönä olin menossa Lähi-idän kulttuurien tenttiin, ja silmäilin siinä Porthanian ala-aulassa yhtä kirjaa, jossa oli puhe Vanhan testamentin ajallisista kerrostumista. Muistan Jesajan kirjan kohtaa vilkaistessani todenneeni, että jopa on lyhyessä tekstissä kerrostumia, ja vieläpä hirveän pitkältä ajalta. Muistan tämän asian siksi, että se sattui sitten ilmaantumaan tenttikuoresta kysymyksekseni. Eli missään ei ole mitään yhtä ja ikuisesti autenttista, alkuperäistä, originaalista vaikkapa nyt Raamatun tai minkään muunkaan pyhän kirjan tekstiä. Ja jos on, se on kuolevaisten joihinkin, usein miten poliittisiin tai taloudellisiin syihin perustuen, väsäämä.

 

Joskus törmää ajatukseen, varsinkin näinä meidän onnettomina päivinämme, että uskonto olisi olemassa tuodakseen yksilöille lohtua eikä mistään muusta syystä. Moisen ajatuksen esittääkseen pitää olla täysi hölmö tai tähtitieteilijä.

 

Kirjassa väitetään myös, että kaikissa uskonnoissa olisi luojajumala, mikä ei pidä paikkaansa alkuunkaan.

 

Ja siitä, että Elohim on jumalaa tarkoittavan heprean sanan monikko, tehdään kirjassa pitkälle menevä johtopäätös kaikkien jumalien ykseydestä. Minä olen pienenä tyttönä kyllä lukenut tenttiin, että kyse on kohteliaisuusmonikosta (vrt. teitittely).

 

Tässä kirjassa on paljonkin selkeää tarkoitushakuisuutta. Ensinnäkin se on jonkinlaista propagandaa sen puolesta, että Yhdysvalloissakin on merkittävää hengellisyyttä, jopa vanhaa mystiikkaa. Että amerikkalaisten ei mystiikkaa löytääkseen ole tarpeen lähteä merta edemmäs kalaan. Tälle ajatukselle on Jenkeissä varmaan kovastikin tilausta.

 

Uskonnolliselle globalisoimiselle minulta sen sijaan irtoaa vähemmän ymmärrystä. Minkä ihmeen takia pitää hokea, että kaikissa uskonnoissa on pohjimmiltaan kysymys jostain samasta, kun aivan ilmiselvästi ei ole? Ettei vain sitä, että joka planeetan kolkassa on McDonalds ja KFC, haluta tukea väitteellä, että loppupelissä ihmiset uskovat sielun auttuudenkin tulevan aina yhdestä ja samasta amerikkalaisittain määritellystä jumaluudesta?

 

Äsken katsoin tuosta parin sadan metrin päästä Pyhän Nikolaoksen katedraalista televisioitua ortodoksista jumalanpalvelusta. Joidenkin kristittyjen mielestä tässä on Tapanin päivänä menossa edelleen Jeesuksen syntymäjuhla. Joidenkin mielestä juhlitaan Stefanoksen martyriutta. Ja joidenkin mielestä vietetään Jumalan synnyttäjän muistojuhlaa Marian taivaansinisin liturgisin värein.

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa sitä, että ekumenia ei liiaksi edisty. (26.12.2009)