Lisää mustia joutsenia

(D'Antonio, Michael.

Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä. Keuruu 2016.)

Kuopion pääkirjaston esittelyhyllyssä pisti silmääni kulahtaneen näköinen kirja, joka kertoi Donald Trumpista. Tartuin siihen katsoakseni, miltä ajalta teos mahtaa olla, mutta kylläpä oli savolaisten käsissä kulunut lyhyessä ajassa tämä kirja, sillä kyseinen teos, Michael D'Antonion Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä, on viime vuodelta eli vuodelta 2016.

Luin tämän kirjan, ja jutut olivat niin hulluja, että aloin epäilä kustantajaa, joka oli minulle outo Scanria Oy. Nettitietojen mukaan se on Kuopiossa pääpaikkaansa pitävä luettelo- ja puhelinmyyntifirma, mikä ei lisännyt luottamustani, sillä kyllähän se hyvin tiedetään, että savolaisten kyseessä ollessa vastuu on aina kuulijan. Kirjoittajan nimi kalskahti italialiselta, ja suhtaudun suurella varauksella kaikkeen, mikä viittaa Itallaan, sillä siellä(kin) äänestellään sellaisia tyyppejä valtaan demokraattisissa vaaleissa, että se asettaa kansalaisten enemmistön outoon valoon. Kirjoittaja, jota häntäkään en entuudestaan tuntenut enkä tunne edelleenkään, on nettitietojen mukaan kuitenkin amerikkalainen, ja siellähän on myös äänestetty demokraattisissa vaaleissa valtaan outo tyyppi eli tämä Donald Trump.

Huomiotaherättävin piirre Trumpissa on se, että häntä ei hirveästi totuus kiinnosta.

Totuus, valta ja hyvät kertomukset ovat aina taistelleet länsimaisessa kuttuurissa. Totuutta pidettäisiin mielellään ylivoimaisena, mutta jo varhain syntyi ketomus Arkhimedeestä, suuresta filosofista/fyysikosta, joka piirteli rantahiekkaan ympyröitä ratkaistakseen jotain suurta totuutta, kun sillä rannalla nousivat maihin roomalaiset valloittajat. Laskelmiaan uhkaavasti lähestyvälle roomalaissotilaalle Arkhimedes tuhahti halveksuen, että älä koske ympyröihini, mistä seurasi, että roomalaissotilas iski Arkhimedeen kuoliaaksi.

Thomas Mann on kirjoittanut Tohtori Faustuksessaan, että voimiakohottava epätotuus vetää aina vertoja hyveelliselle mutta hedelmättömälle totuudelle.

Ihmiset, jotka ovat kovin kiinnostuneita totuudesta ja aukottomasta logiikasta, elävät harvoin vanhoiksi. Surkeimmasta päästä näitä tapauksia on varmaan Amos Tversky. Kun Trump oli astunut virkaansa, israelilaiset mediat riemuitsivat. Jopa Tsipi Linvi, jota olin pitänyt ainoana suurin piirtein järjissään olevana israelilaispoliitikkona sen jälkeen, kun Shimon Peres meni edes, totesi Israelin omien medioiden mukaan, että Trump on Israelille mahdollisuus. Niin näyttää olevan. New Yorkissa ovat viharikokset kasvaneet räjähdysmäisesti Trumpin valtaannousun jälkeen, etenkin juutalaisiin kohdistuvat, kertoi Haaretz eilen. Netanyahu kulemma kaavailee, että Yhdysvallat, Englanti ja Israel muodostisivat nyt Lähi-idässä jonkinlaisen voimakolmikon. En tiedä, mistä Israelissa ollaan päätelty, että britit ovat antaneet sille anteeksi sen, miten Israel kohteli brittejä valtion perustamisen aikoihin. Minun käsittääkseni tätä ei voida päätellä yhtään mistään, ja olenkin sitä mieltä, että saisivat kutsua Tverskyn vielä elossa olevan kaverin Kahnemannin, Israelin oman pojan, luennoimaan sikäläisille päättäjille vähän hitaasta ajattelusta ja sen eduista.

Mutta ihmiset eivät halua ajatella hitaasti, ts. loogisessti, sillä se on raskasta. Lystimpää on suoltaa luovasti erilaisia juttuja.

Joskus hyvä juttu on niin arvokas eli energiaa tuova, ettei huijatuksi tullut edes häpeä itse, vaikka kaikki muut tuntevat myötähäpeää. Esimerkiski Trump ei ole kovinkaan pahoillaan siitä, että hänen ensimmäinen vaimonsa valehteli hänelle olleensä olympialaskettelija. Heidän lapsensa uskovat jutun edelleen. Ivana Trump on väittänyt tuleensa Tsekkoslovakian edustajana Sapporon olympialaisissa jossain kisassa seitsemänneksi, vaikka tsekeillä ei ollut koko olympialaisissa laskettelijoita ja vaikka seitsemänneksi tuossa kisassa tuli D'Antonion mukaan joku aivan muu. Itse Donald väittää omistavansa milloin mitäkin yrityksiä, kiinteistöjä sun muuta, joita hän ei tarkemmin tarkasteltuna omista lainkan tai omistaa vain osittain. Hänen omaisuutensa on aina osoittautunut pienemmäksi kuin hän on itse medialle ilmoittanut, mutta silti hän on aina ollut kinuamassa kaikkia mahdollisia tukiaisia ja verohelpotuksia, ja D'Antonion mukaan Trumpin omisuus onkin luotu pitkälti veronmaksajien rahoilla. Hän ei kiellä mitään tästä, vaan toteaa vain olevansa älykäs. Epäilemättä. Omasta mielestään hän ei valehtele vaan kuulemma pieni liioittelu ei vahingoita ketään.

Trump on kehittänyt melkoisen kertomuksen elämästään, eikä hänen äänestäjiään häiritse, ettei edes Trump itse väitä, että se olisi tosi. Hänen elämänsä on vain huikea juttu. Eikä edes ole minun kaltaiseni leCarrén vakoilujännäreiden lukijan mielestä varmaa, että se on hänen itsensä laatima.

On mielenkiintoista seurata, pysytyvätkö amerikkalaiset elämään Trump presidenttinään neljä vuotta.

Ihminen on siis tarinoita kertova eläin. Tarinoita elävä eläin. Muut ihmiset ovat meidän jokaisen elämässä pelkkiä statisteja. Oma tarina saattaa joskus joutua ristiriitaan realiteettien kansa. On helpompaa nähdä muiden elämässä eli tarinassa tällaiset ristiriidat kuin omassaan. Ihmiset pitävät hämmästyttävän tiukasti kiinni omasta tarinastaan, jossa ovat itse keskushenkilöitä, vaikka heille miten osoittaisi tarinan ja todellisuuden välisiä sanottakoon nyt vaikka epäyhteneväisyyksiä. Kukaan meistä ei usko, että joku toinen voisi olla oikeassa meidän omassa tarinassamme.

Ihmisten elämät ovat huonoja elokuvia, joihin tulee vaikutteita mitä sekalaisimmista lähteistä. Tosiasaioita tulkitsemme sen mukaan, millaisia tulkintamalleja olemme sattuneet saamaan, emmekä me erottele niistä 'hyviä' ja 'huonoja', vaan valitsemme ne, joista saa huikeimman jutun yhdistettynä jo aiemman tarinamme käänteisiin. Minunkin tulkintoihini maailmasta vaikuttavat vaikkapa nyt nuo leCarrén dekkarit, eli viihdekirjallisuus.

Karmeinta on se, että vääristymät kumuloituvat. Koko ajan elämämme kertomusta punoessamme joudumme ottamaan huomioon jotenkin jo aiemmat tapahtumat ja mitä olemme ennestään uskoneet. Juttu voi lähteä vinoon todella pienestä virheestä. Alkuun sitä ei ehkä edes huomaa virheeksi. Mustat joutsenet ovat niitä kohtia, kun virhearviot, puutteelliset havainnot ja tosiasioiden kieltämiset epäolennaisina yksityiskohtina kumuloituvat katastrofeiksi. Eikä meistä kukaan ole turvassa mustilta joutsenilta. En minä ainakaan. Amos Tverskynkin yllätti syöpä, eivätkä suuri älykkyys ja aukoton logikka siis auttaneet häntä ainakaan elämään vanhaksi. (6.2.2017)