Harmitusta kuoleman portilla

Donner, Jörn. SuomiFinland. Painopaikkakuntaa ei ole merkittynä selvästi, mutta kaikenkarvaisilla logoilla pyritään luomaan vaikultelma kuin kirja oltaisiin painettu jossain päin Suomea 2017.

Eilen olisi ollut veljeni syntymäpäivä, jos olisi. Kävimme hautausmaalla, mutta emme löytäneet hänen hautaansa. Lunta oli lähemmäs metri eli isäntää nivusiin. Pengoimme hankea auton lapiolla, mutta päädyimme jättämään kynttilän vain kinoksen päälle. Aivan kuten viime pääsiäisenä pajunkissakranssin.

Sillä haudalla ei näytä käyvän kukaan muu kuin minä. Joten ei kannata olla aktiivinen sosiaalinen ekstrovertti ainakaan sinä toivossa, että tulisi muistetuksi kuolemansa jälkeen. En usko, että veljeni on millään tavoin läsnä sinä haudassaan. Käyn siellä pitääkseni omassa mielessäni, että meillä oli lapsina yhteinen mielikuvitustiikerinpentu. Ja että selvisimme monista jutuista yhdessä aikanaan. Ja kahlasimme äidin sairauksissa siihen asti, kun veljeni suinkin jaksoi. Voimissaan ollessaan veljeni auttoi minua monesti, ja siitä, kun hän auttoi, oli minulle oikeasti apua, mutta kun minä yritin auttaa häntä hänen viimeisinä kuukausinaan, siitä ei ollut hänelle mitään apua.

Jörkkakin on tullut niin vanhaksi, että on joutunut kirjoittamaan ohuen kirjan. Kirjassa on paljon puhetta kuolemasta. Kirja nimeltä SuomiFinland on kirjoitettu kirurgien ja erikoislääkäreiden tuella, ja hän kiittää näitä kirjan viimeisellä sivulla. Ja toiseksi viimeisellä hän kertoo juuri päätäneensä viimeisimmän sädehoitojen sarjan. Hän on käynyt kuulemma läpi kolme syöpää.

Hän arvelee, että osuutensa syöpiin on ollut sillä, että hän oli suorittamassa sivilipalvelusta sairaalan kellarissa, ja yläpuolella oli ollut röntegenhuone, jota ei olut suojattu alaspäin. Hän oli sitten ottanut röntgenlevyn ja vienyt sen kellariin, ja se oli valottunut yhdessä yössä.

Ihmiset mielellään hakevat tuollaisia ulkoisia syitä. Tosiasia on, että Jörn Donner on omaehtoisesti elänyt aika kuluttavan elämän, joka on ollut omiaan aiheuttamaan mutaatiot noita syöpiä varten.

Kirjassa Donner lähinnä kertoo, mikä kaikki Suomessa on pielessä ja ihmettelee, että on loppujen lopuksi pysynyt täällä. Tämä ei ole uutinen, tietenkään, kun on Jörkasta kysymys. Mutta yksi uutuus tässä on. Jörn Donner on huolissaan Suomen työttömien moraalista.

Äitivainajani, joka oli syntynyt vuotta ennen Donneria, ei omien sanojensa mukaan tuntenut itseään vanhaksi edes viikkoa ennen kuolemaansa, vaikka oli liikuntakyvytön ja vaipoissa. Mutta hänpä ei huolehtinutkaan muiden moraalista. Olen tulossa siihen tulokseen, että ihminen on nuori siihen asti, kun ei kanna murhetta muiden moraalsita.

Koska Jörg Donner oli melkoinen raikulipoika nuorna miesnä, lainaan tähän suoraan sen kohdan, jossa hän yhtäkiä on huolissaan jonkun muun moraalista, hänen omassaanhan ei ole ksokaan ollut moitteen sijaa: "Työttömyys pilaa moraalin, pilaa terveyden täysin riippumatta siitä millaista korvausta työttömät saavat".

Jörkka ei ehkä tiedä, että nyt on aika omituisia ihmisiä työttömänä. Esimerkiksi korkeasti koulutettuja. Jopa sivistyneitä. Donner pitää sivistyneimpänä suomalaisena Matti Klingeä arvostaen tämän venäjän kielen taitoa. Jos Donner lukisi tätä blogia, hän saisi nyt tietää, että tällä hetkellä Suomessa on työttömänä niin sivistyneitä ihmsiä, että nämä osaavat vallan venäjää!

Onko Donnerin oma moraali ollut pilalla niinä aikona, kun hän ei ole ollut suoranaisesti töissä? – hän kertoo eläneensä joskus perintörahoilla. Tokkopa, ja sama pätee muihinkin sivistyneisiin ihmisiin, jotka vain eivät satu olemaan töissä, olipa tämä töissä olemattomuus siten vaikka rehellistä työttömyyttä. Heidän moraalinsa ei mene pilalle. Heidän ammattitaitonsa ei ruostu, sillä he pitävät sitä yllä 'pöytälaatikkoon'. Lukevat ammattikirjallisuutensa kuten ennekin. Kirjoittavat alansa tekstejä, ja jos eivät tee muuta tutkimusta niin väsäävät vaikka sukukirjoja, kun sattuvat osaamaan arkistojen käytön. Heidän terveytensä ei missään tapauksesa mene pilalle, päin vastoin se kohenee, kun on aikaa liikuntaan ja terveellisestä ruokavaliosta huolehtimiseen. Ja tämä jonkin verran riippuu korvauksista, joita työttömät saavat, sillä vaikka Jörkka ei ehkä tiedä tätä, tuoreet vihannekset ovat kallita puhumattakaan siitä ammattikrijallisuudesta, vaikka sitä ei itselleen ostaisikaan vaan tilaisi kirjastosta kaukolainoina.

Mutta hyvä kirja tämä silti on. Ehkä kirjat pitäisikin kaikki kirjoittaa näin lyhyiksi, tunnissa luettavaiksi. Monista asioista olen Donnerin kanssa jopa samaa mieltä, vaikka olenkin nyt napauttanut häntä siitä, että hän ei ehkä enää ole aivan kartalla joidenkin yhteiskunnallisten ongelmien nykyluonteesta, joskin oletan, ettei hän syntymärikkaana ja jo sukunsakin puolesta tehokkasti sosiaaliseen kuohukermaan verkostoituneena ole pystynyt niitä oikein koskaan tajuamaan. Mutta siis silti.

Esimerkiksi kannatan hänen laillaan kansalaispalkkaa, vaikken pidäkään kansalaispalkkaa sopivana terminä. Hengissäpysyttelyraha on parempi. Donner ei perustele kansalaispalkan kannatustaan, se on vain kirjan listalla, joka käsittää asioita, jotka eivät tule koskaan tapahtumaan, vaikka kuulema pitäsi. Minun perusteluni on se, että nyky-yhteiskunnassa eläminen kaikkine yhteiskunnan pakollisiksi tekemine älypuhelimine sun muine härpäkkeineen on sellaista, että jos yhteikunta haluaa jatkaa digitalisoitumistaan, sen pitää se myös maksaa. Tai siten pitää tyytyä siihen, ettei kaikkilla ole mahdollisuuksia selvitä tästä digitalisoitumisesta. Ja minulle kyllä sopii sekin :-)

Minulla ei ole älypuhelinta edelleenkään, ja olen ylpeä siitä. Antiikkipuhelimeni häiritsee vain niitä, jotka haluavat lähettää minulle tekstiviesteissä liitteitä. Ruvetkoon vain nuokin tyypit kannattamaa kansalaispalkkaa/hengissäpysyttelyrahaa, niin minäkin lupaan hankkia älypuhelimen heti, kun se laki astuu voimaan. (25.3.2017)