Tapojen orjuus

Duhigg, Charles. Tapojen voima. Miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme. Tallinna 2018.

En itse pidä itseäni erityisen alttiina riippuvuuksille, mutta lapsuudenperheessäni on ollut tällaisia tapauksia, ja myönnän, että minun on vaikea asettua vaikkapa ylipainoisten ihmisten asemaan. En kertakaikkiaan käsitä, miksi ihminen syö ja varsinkin juo itsensä hengiltä. Ja ikävä juttu tämän nyt käsillä olevan kirjan, Tapojen voima, kirjoittajan Charles Duhiggin kannalta, toinen näistä perheeni tapauksista ei lainkaan sovi hänen teorioihinsa.

Yksi Duhiggin teeseistä on, että kun ihminen oppii muodostamaan hyviä tapoja lapsena, hän ei ole altis huonoille tavoilla aikuisenakaan. Rutiini pelastavat: kun yhdellä elämänalueella onnistuu luomaan hyviä rutiineja, tämä vetää hyvien rutiinien luomistaipumuksen perässään muillekin elämänalueille koko iän.

Duhigg esittää tämän autottamana elämän tosiasiana, mutta valitettavasti minä olen tuntenut hyvin tunnollisia ihmisiä, ts. ihmisiä, joilla on hyviä rutiineita, jotka ovat alkoholisoituneet, mikä viittaa johonkin enempää kuin vain hyvien tapojen muodostamiskyvyttömyyteen.

Yhdessä alaviitteessä Duhigg myöntää, että tapojen ja riippuvuksien välillä on raja, mutta hän on taipuvainen kallistuman sille kannalle, että hyvin monet riippuvuudet ovat saaneet alkunsa pelkästä tavaksi muodostuneesta, alkujaan likimain sattumanvaraisesta käyttäytymisestä. Esimerkkinä heti kirjan alkupuolela hän mainitsee apinan, joka on suljettu testihuoneeseen tuijottamaan näyttöruutua. Kun se näkee tiettyjä muotoja, se voi vetää kahvasta, jolloin se saa lirauksen karhunvatukkamehua. Alkuun se ei suuremmin väitä muotojen vahtaamisesta karhunvatukkamehupalkintoinen, vaikka pitääkin tuosta mehusta, vaan jos huoneen ovi avataan eli se pääsee poistumaan paikalta, se lähtee, ja jos huoneeseen tuodaan muuta virikettä, se valitsee sen tylsän muotojen kyttäämisen sijaan. Mutta kun koetta jatketaan, ennen pitkää käy niin, että apina lakkaa välittämästä muista, periaatteessa paljon mielenkiintoisemmista tarjolla olevista puuhista, ja alkaa vain vahtia muotoja ruudulla ja vetelemään karhunvatukkamehukahvasta.

Se ei siis vedä kahvasta siksi, että se niin tulenpalavasti rakastaa karhunvatukkamehua, vaan siksi, että on muodostunut tapa. Duhigg toteaa myös, että alkoholistit eivät juo siksi, että pitävät viinasta tai edes humaltumisesta vaan siksi, että juomisesta on päässyt muodostumaan rutiininomainen tapa. Ja sama kuulemma pätee muihinkin huonoihin tappoihin mukaan lukien ne, jotka ovat saavuttaneet riippuvuuden tason.

Koska kirja on ilmestynyt suomeksi Basam Booksin perillisenä syntyneen Hyvä elämä -kustantamon julkaisemana, tässä on selvä opetus, ja koska kirja on amerikkalainen, sille löytyy myös kaupallisia sovellutuksia. Duhigg ei ole psykologi tai muu sellainen vaan taloustoimittaja, ja niinpä näitä tietoja sovelletaan käytäntöön – paitsi siihen, miten huonoista tavoistaan pääsee itse eroon, myös siihen, miten tapoja voidaan luoda jokseenkin tuotteen kuin tuotteen myymiseksi.

Mekanismi on sama molemmissa edellämainituissa. Pitää olla tarve, siihen liittyvä ärsyke, sen vaimentamiseen tarvittava luotu rutiini, jonka noudattamisesta saadaan palkinto. Kehnot tottumuksensa saa purettua, kun selvittää, mihin tarpeeseen on kehittänyt huonon tapansa, kuten syökö vaikapa siksi, että haluaa pitää tauon, jolloin voi ryhtyä pohtimaan, voisiko tauon tarpeensa tyydyttää jolloin muulla rutiinilla kuin menemällä herkuttelemaan. Markkinoinnin puolen ideoita en nyt tässä rupea esittelemään. Niiden 'etiikka' perustuu siis sille, että keintekoisesti luodaan tarpeita ja niiden tyydyttämisen rutiineita palkintoineen. Kuten apinaesimerkki kuvasi, tämä vie vähän aikaa, ja siksi uusien tuotteiden lanseeraminen maksaa…(2.8.2019)