Uskonto ja epilepsia

Eagleman, David. Incognito. Aivojen salattu elämä. Latvia 2012.

Lueskelen kohtalaisen runsaasti populaaria aivotutkimusta ja kognitiotiedettä yms. käsittelevää kirjallisuutta, mutta voi olla, että tämä David Eaglemanin Incognito - Aivojen salattu elämä, saattoi olla jopa hiukan liiankin kevyt. Selvästikin tottunut kirjoittelemaan lehtijuttuja, tämä sujuvasanainen ja helppokielinen Eagleman, mitä en suinkaan pidä sinäsä pahana. Pahana päinvastoin pidän sitä, että vaikkapa lääkärit kieltäytyvät selittämästä populaaristi potilaalle tai omaisille joitain juttuja, koska pitävät sitä korkealle henkiselle tasolleen sopimattomana. Ehkä tämä kirja vain olisi voinut olla hiukkasen seikkaperäisempi ja esitellä aina enemmän kuin yhden esimerkin kulloinkin puheena olevasta aihepiiristä. Nämä case'it olivat minulle suurelta osaltaan tuttuja vähän perusteellisemmista teoksista, ja nyt ne vähän köyhtyivät tässä yhteydessä.

Näkökulma oli myös joko suppeahko tai tarkoitushakuinen, miten sen nyt ottaa. Loppupelissä tässä kirjassa nimittäin on kyse siitä, miten neurotiedettä voitaisiin soveltaa lainkäyttöön, mikä aihepiiri meidän perheessä kuuluu toiselle osastolle ja joka ei minua suuremmin kiinnosta. Eagleman esimerkiksi pohtii, missä määrin ihmisen tahto voi olla vapaa, jos käyttäytymistä määrääväät pitkälle perinnölliset biologiset tekijät. Eaglemanin näppärästä asiainilmaisemistavasta esimerkkinä mainittakoon, että hän kertoo, kuinka erään kromosomin kantajat syyllistyvät 82 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä väkivaltarikollisuuteen kuin ne, joilla tätä kromosomia ei ole. Tämä kromosomi on jotakuinkin puolella ihmiskunnasta, ja se on nimeltään Y-kromosomi, ja sen kantajista käytetään arkikielessä nimitystä mies.

Eagleman puhuu paljon näkemisestä, sillä aivoistamme noin kolmannes on pyhitetty tähän tarkoitukseen. Näkeminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin usein luullaan. Se ei esimerkiksi johdu vain silmistä. Eagleman kertoo tapauksista, joissa syntymästään (tai lähes) sokeat ovat saaneet näkönsä (takaisin) ja ovat jotuneet opettelemaan näkemisen työläästi. Esimerkiksi silmän tarkkuusalue on loppujen lopuksi hyvin suppea, ja vaatii opettelemista tottua käyttämään aivojaan niin, että eri tarkkuusalueiden kombinaatiosta syntyy kuva, jossa kaikkialla vaikuttaa olevan yhtenäisen tarkkaa. Samoin syvyysvaikutelman tulkinta vaatii oppimista.

Ylimalkaan havainnointi ei ole passivista aistien tuoman materiaalin vastaanottamista, mistä syntyisi tasan aistimuksia vastaava todellisuuden kuva. Materiaalia karsitaan ankarasti sen mukaan, miten se vastaa odotuksia. Ihminen ei siis ota vastaan tietoa, edes aistimuksia, jotka eivät vastaa odotuksia. Aivot ovat laite, joka muodostaa yhtenäistä kuvaa saamastaan epäyhtenäisestä aistimusmateriaalista ja täydentää aukot omilla höpinöillään. Syntyvä kuva on eräänlainen malli maailmasta.

 

Aika iso osa silmien kautta saatavasta datasta on niin hienojakoista, ettei sitä ei voida purkaa sanoiksi. Eagleman kertoo mielenkiintoisen esimerkin kanapoikasten sukupuolilajittelijoista. Untuvikkojen sukupuoli on erittäin vaikea määrittää. Se on kuitenkin teollisuudessa tarpeellista, sillä käytännössä tarvitaan ennen kaikkea kanoja, jotka tulevat munimaan, ja joitain kukonpoikia lihatuotantoon, eli suurin osa kukkopoikasista tuhotaan. Kukaan ei osaa sanoa, mistä untuvikot tunnistaa, sillä erot ovat niin pieniä. Japanilaiset kehittivät tämän taidon opettamiseen 30-luvulla mestari-oppipoika -systeemin, jota kaikki kanankasvattajat ovat siitä pitäen käyttäneet.

Silmillä tapahtuva näkö voidaan joskus korvata muilla 'näkemisen' tavoilla. Esimerkiksi eräs sokea vuoristokipeilijällä näkee kielellään suussaan olevan BrainPort -nimisen laitteen avulla.

Näkemisen lisäksi minua tunnetusti kiinnostavat uskonnot, ja Trimble ja Freeman ovat kuulemma tutkineet harvinaista tapausta, että epilepsiakohtauksen polttopiste osuukin tiettyyn kohtaa ohimolohkoa. Tällöin ei seurauksena ole ruumiillisia kouristuksia vaan jonkinlainen ajattelun kouristus, jolle ovat tyypillisiä persoonallisuuden muutos ja hyperuskonnollisuus. Oireena voi olla myös hyperhagia eli laajan uskonnollisen tekstikokonaisuuden tuottaminen ja pään sisältä kuuluvat äänet, joiden potilas kokee tulevan Jumalalta. "Joillain historian profeetoista, marttyyreistä ja kansanjohtajista on ilmeisesti ollut ohimolohkoepilepsia", kirjoittaa Eagleman.

Eagleman nimittää aivoja erimielisten yhdistykseksi, jossa eri suuntiin vetävät impulssit ja tarpeet neuvottelevat. Tämä neuvottelu on kuitenkin raskasta, ja siksi palvelut, jotka vähentävät tätä rasitusta tai ulkoistavat sen, ovat suosittuja. Amerikassa harrastettiin 1900-luvun alkuvuosina joulukerhoja, joissa ihmiset tallettivat vuoden kuluessa rahaa nostaakseen ne joulun alla, ja jos joutuivat nostamaan sitä aiemmin, heidän piti maksaa sakkoa. Olisi ollut taloudellisesti älykkäämpää pitää rahat itsellään tai sijoittaa muuten, mutta jostain syystä ihmiset nimenomaan halusivat, että joku vain säilyttää heidän rahojaan turvassa heidän omalta tuhlaamiseltaan. Tässä erilaisten tarpeiden ja impulssien taistelussa voitaa aina se, joka soveltuu kokonaiskuvaan paremmin eli vähentää mielen sisäisiä ristiriitojan.

Tosin tämä yhdenmukaisuus on usein harhaa, ja onkin tehty kokeita siitä, miten ihmisillä on taipumusta löytää säännönmukaisuuksia myös sieltä, missä niitä ei ole. Aivot kertakaikkiaan haluavat, että kaikessa on systeemi, sillä aivokuori on systeemejä laativat ja koherentteja tarinoita kertova kone.

Eaglemanin mukaan ihmisen toimintaa ohjaavat zombijärjestelmät  eli vieraat aliohjelmat ja vähäisessä määrin ns. tietoisuus. Zombijärjestelmät ovat automaattisia. Ne ovat joko suorastaan vaistonvaraisia tai automaattisiksi opeteltuja kuten polkupyörälläajo. Zombijärjestelmät ovat tehokkaita mutta joustamattomia, ja jousto lisäämiseksi ihminen on kehittänyt tietoisuuden. Tietoisuuden ansiosta voidaan tietoisesti päättää opetella jotain uutta ja reagoida harkitusti odottamattomaan.

Itse asiaan liittyen Eagleman esittelee mielenkiintoisen etuotsalohkojumpan. Suurin osa vankiloissa istuvista rikollisista nimittäin kärsii heikosta impulssikontrollista. Etuotsalohkojumpasta tosin voisi olla hyötyä myös muunlaisessa heikon impulssikontrollin parantamisessa kuten painonhallinnassa. Stephen LaConte ja Pearl Chiu ovat kehittäneet tätä menetelmää. Esimerkiksi jos olet ylipainoinen eli kykenemätön kontrolloimaan herkkujensyömismpulssiasi, sinulle näytetään etuotsalohkojumpassa suklaakakkua ja otetaan samalla aivokuva, josta näet, mitkä aivojen alueet ovat aktiivisia, kun himoitset suklaakakkua. Sitten sama näytetään tietokoneen valmistamana käyränä, ja sinun tarkoituksesi on saada käyrä laskemaan suklaakakkua katsellessasi. Tämä onnistuu vain siten, että otat käyttöösi tietoisuuteen liittyviä aivojen etuotsalohkon alueita, ja kun käyrä lähtee laskuun, olet onnistunut. Ja eipä sitten muuta soveltamaan jumpan aikana opittua impulssikontrollia arkeen. (6.2.2014)