Vilahtaneen kesän kohokohtia

Geshe Rabten. Tiibetiläisen munkin elämä. Le Mont-Pèlerin, vuosiluku puuttuu, mutta esipuhe on päivätty vuodelle 2000.

Kuten olen jo ehtinyt tänne blogille siunuustella, tämä kesä on sujahtanut ohitseni niin, etten ymmärrä, mihin aika oikein katosi.

Onneksi onnistuin pidättäytymään puutarhanhoidollisesta kunnianhimostani, sillä en olisi ehtinyt hoitaa mitään kasveja. Meillä on Suonejoen pihassa ollut vanhastaan anoppiivainaan ahkeruuden tulosten isäksi Uukuniemen haarakonttori siten, että olemme tuoneet sinne Uukuniemeltä, ihan meidän mökiltä, vuorikaunokkia ja kahta lajia kuunliljoja; välillisesti mökiltä on harmaamalvikki, joskin suoranaisesti se on peräisin Ailin rappurallin välistä, joskin Ailille harmaamalvikki oli tullut ädin kautta eli meidän mökiltä; Ailin pihasta on myös syysasteria, yhtä kuunliljalajia sekä komeamaksaruohoa. Ja kirkonmäeltä kioskin Matin ryteiköstä on kotoisin meidän kirsikkapuu.

Tänä kesänä olemme ainakin yrittäneet perustaa Suonenjoelle myös Kuhmoisten etäpisteen, sillä olemme istuttaneet sinne isän mökin pihasta tuotuja kasveja. Otimme kaksi tyrninpoikasta, joista toinen näytti viime viikonloppuna kuolleen – on siis niin kuiva, että edes tyrni ei elä. Toimme myös – luullaksemme – sitä sellaista oranssia perinneliljaa, jonka nimeä en tiedä, sekä yhden luumupuun rosvon ja pikkuisen kultapiiskua, joka oli käsityksemme mukaan levinnyt isävainaan mökkipihassa väärään paikkaan eli selkeästi pusikkoon

Niin sanoakseni omia onnenkantamoisiani on oikeastaan vain tämä outo kasvi, joka lienee tarttunut mukaan Lidlin alennusmyynistä. En muista ostaneeni tällaisia, mutta jo keväällä ihmettelin parissa paikasa olevia hapsuisia huiskiloita. Tämä kuva on puolentoista viikon takaa. Nyt viikonloppuna kukinto oli täysin musta johtuen siitä, että se oli yltä, päältä kimalaisten peittämä.

Kuhmoinen on siis tämän kesän uusi tuttavuus, ja erikoislaatuisuudessaan se kilpailee menestyksekkäästi Uukuniemen kanssa, mutta tarkalleen päinvastaisilla osa-alueilla. Eräs Kuhmoisten erikoispiirre on se, että S-marketin alakerrassa sijaitsevassa Kädentaitajien hämmästyttävän suuressa myymälässä on paikallishistoriallisten kirjojen joukossa kaupan Geshe Rabtenin (kirjasta ei löydy syntymävuotta, mutta hän kuoli 1986) elämäkertaa nimeltä Erään munkin elämä. Geshe ei ole nimi vaan oppiarvo, ja uskonnoltaan Rabten edustaa tiibetinbuddhalaisuutta. Ostin tietenkin kirjan, kun moisen niin odottamattomasta paikasta sai.

Mielenkiintoista, että törmäsin tähän asiaan kaikista jumalan paikoista Kuhmoisissa. Olen nimittäin ollut parikymmentä vuotta tietoinen siitä, että Sveitsissä sijaitsee tiibetinbuddhalainen keskus, mutta minulla ei ole ollut aavistustakaan, mikä se on nimeltään, missä se tarkaan ottaen sijaitsee ja miten ihmeessä se on Sveitsiin pullahtanut.

Tämä kirja sitten kertoi, että keskuksia syntyi yhteen aikaan Eurooppaan runsaastakin, lähinnä Sveitsiin, Itävaltaan ja Saksaan, enemmän tai vähemmän Geshe Rabtenin aloitteesta – jos perustaminen oli tapahtunut ennemmin, Geshe myötävaikutti oleellisesti tuonnempana. Nyttemmin keskuksia on yhdistetty Mont-Pèlerienin keskuksen Rabten Choelingin johdon alle. Organisaatio antaa aika perusteellista buddhalaista koulutusta. Varsinaisen tutkinnon suorittaminen kestää seitsemän vuotta, mutta keskus järjestää myös lyhempiä retriittejä tai muita opetussessioita.

Kirja ei kenties anna mitään lukijalle, joka ei tiedä tiibetinbuddhalaisuudesta entuudestaan mitään eikä se kauheasti anna sellaisellekaan, joka tietää aika paljon. Suurin osa tekstistä käsittelee Lhasassa sijaitsevan Seran luostariyliopiston opetusohjelmaa listaillen siihen kuuluvia teoksia, joista minä ainakaan en likimainkaan kaikkia tuntenut. Yllä Seran kirjasto – kirjastot ovat kaikkialla maailmassa sympaattisia paikkoja. Kuva on oma otokseni takavuosilta.

Jotain toki jäi käteen. Oli sangen mielenkiintoista lukea, miten suuressa roolissa väittelyt olivat Rabtenin aikoihin Serassa. Olin itse havainnoinut niitä hetkisen sillä maailmankolkalla vieraillessani (siltä reissulta kuva ohessa), mutta ne ovat tosiaankin ainakin olleet merkittävä opetusmenetelmä, jossa väsyttämistäkään ei olla tehosteena kaihdettu. Monesti väittelyt nimittäin suoritettiin yöllä muun päiväopetuksen päälle, millä oli tarkoituksensa huolehtia siitä, että mieli toimii terävästi oloissa kuin oloissa eikä suinkaan vain optimaalisissa tilanteissa.

Toinen järisyttävä asia oli köyhyys. Totaalinen köyhyys. (3.9.2019)