Kauhukirjallisuutta Venjältä

Gessen, Masha.

Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Keuruu 2012.

En ole varma, kummasta tämä Masha Gessenin teos Kasvoton mies - Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi varsinaisesti kertoo, Vladimir Putinista vai Masha Gessenistä itsestään. Ainakin näyttää siltä, että Gessen on erittäin kiinnostava henkilö ja hyvä kirjoittaja, ja pitääkin kiireesti hankka käsiin häneltä aiemmin suomennettu teos, joka kertoo hänen isoäitiensa tarinan Neuvostoliitossa.
 

Neuvostoliitossa syntynyt Gessen vietti kymmenen vuotta Yhdysvalloissa. Sinne hänen perheensä muutti 1981, Gessenin ollessa teini-ikäinen. Gessen palasi syntymässä olevalle uudelle Venäjälle toimittajan hommiin priima-aikaan, 1991.
 

Tämä on aika järisyttävä kirja. Minulla ei ollut ennestäänkään järin kaunista kuvaa Neuvostoliitosta/Venäjästä, mutta tämän teoksen lukemisen jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että se paikka on täysi helvetti riippumatta sitä, kuka siellä kulloinkin sattuu hallitsemaan.
 

Vuoden 2002 teatterikaappauksesta saa tästä kirjasta hyvin erilaisen käsityksen kuin muista lukemistani kirjoista, ja sävyä värittää se, että Gessen on tuntenut henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka onnistuivat selvittämään sitä. Sama pätee vuoden 1991 vallankaappausyritykseen ja sitä edeltäneisin demokratialiikkeen puuhiin. Gessen nimittäin itse osallistui po. ajan mielenosoituksiin ja ylipäätään demokratialiikkeeseen, hiukan myöhässä tosin eli jahka Venäjälle pääsi, ja ihmiset, jotka liikeen olivat aloittaneet ja johtaivat tai olivat johtavinaan sitä, kuuluivat Gessenin omaan tuttavapiiriin.
 

Gessen ei anna mitenkään ylistävää kuvaa pro demokratia -aktivisteista. Nämä olivat oppineita idealisteja, joilla oli vähintäänkin merkillinen käsitys ihmisluonnosta. Kun Leningradissa oltiin saatu ensimmäinen vaaleilla valittu kaupunkineuvosto, julistetiin, että istuntopaikan, Mariinski-palatsin, pitäisi olla vartioimaton, että kansalla olisi sinne jatkuvasti vapaa pääsy. "Me olimme äänestäneet vartijat pois palatisista, mutta seuraavana päivänä jouduimme kirjaimellisesti laskemaan, mitä talon sisältä kadonneet pronssikoristeet tulivat maksamaan", kirjoitaa Gessenin mukaan eräs kaupunkineuvoston jäsen asian tiimoilta myöhemmin. Demokratialiikkeen johtajien esiintymsikyky ei ollut ihan kohdallaan, ja Gessen kirjoittaa eräästä johtohahmosta, Marina Salierista, marraksuun 7. päivän pro demokratiamarssilta seuraavaa: "Salier oli viisikymmenviisivuotias ja ylipainoinen, joten marssi oli hänelle rankkaa. Hän oli lähtenyt liikkeelle painvassa turkissa, joka oli hivenen liian pieni. Niinpä hän marssi turkin napit auki ja tunsi olevansa suojaton ja epäasiallisesti pukeutunut. Jossain vaiheessa hän liukastui ja kaatui ja häntä hävetti vaikkei hän loukannutkaan itseään". Kansalaiset alkoivat kyllästyä siihen, etteivät nämä vaaleilla valitut demokraatit saaneet aikaan mitään, kunhan haahuilivat. Ja sitten he vielä valitsivat kaupungin johtajaksi Anatoli Sobtsakin. Sobtsakin, joka alaisena aloitti varsinaista uraansa Venäjän politiikan liepeillä Vladimir Putin.
 

Sitten alkoi seurata erilaisia murhia. Aivan karmeita. Lopulta murhattiin jopa Sotsak. Eikä se siihenkään loppunut. 90-luvulle tultua itsenäisyyttä saanut ja lähes vapaa lehdistö lakkautettiin, ja kun se ei muuten lakannut, tapettiin lisää ihmisiä.
 

Gessenin mukaan lehdistö alkoi kuitenkin nostaa taas päätään näiden viimeisten, nyt keväällä pidettyjen vaalien alla. Ja mielenosoituksiakin esiintyi kuin konsanaan 80/90-lukujen vaihteessa. Kirja on kirjoitettu ja ilmestynyt juuri ennen vaaleja. Tiedämme, että Putin valittiin taas presidentiksi, enkä kyllä ymmärrä, mistä voitaisiin päätellä, etteikö nyt kävisi aivan samalla tavalla kuin 90-luvun alunkin jälkeen.
 

Gessen on edelleen hengissä, vaikka kirjoittaa kriittisesti, mutta hän ei ole yksipuolinen. Hän onnistuu saamaan lukijan jopa välillä säälimään Putinia. Esimerkiksi Kurskin sukellusveneonnetomuuden jälkeen, kunhan Putin vihdoin saatiin paikalle, häneltä tivattiin syytä siihen, miksei ulkomailta otettu vastaan apua. Ja tivattiin myös, eikö Venäjällä itsellään ole omia sellaisia sukeltajia, jotka olisivat voineet ryhtyä toimenpiteisiin, mihin Putin oli huutanut raivossaan: "Meillä ei ole tässä maassa paskaakaan!"
 

Gessen, vaikka onkin kansan syvien rivien puolella, ei anna näille synninpäästöä. Hän kuvaa, miten 90-luvun alun jälkeen ihmiset luisuivat takaisin neuvostokansalaisen rooliin. Jo Putinin toisten presidentivaalien alla vuonna 2004 vaalivirkailijat toimivat oma-aloitteisesti rikollisesti Putinin voiton eteen - esimerkiksi psykiatriselle osastolle oltiin toimeitettu valmiiksi täytettyjä äänestyslappuja. Lukuisia tällaisia väärinkäytöksi Gessen kuvaa, ja toteaa lopuksi: "Johtajat ja kouluviranomaiset sanoivat henkilökunnalle tai opiskelijoiden vanhemmille, että sopimukset tai rahoitus riippuisivat siitä, miten he äänestivät. Todennäköisesti Kreml ei ollut suoraan määrännyt tekemään mitään näistä toimenpiteistä, vaan yksittäiset ihmiset olivat pikemminkin noudattaneet vereksiä neuvostovaistoja ja tehneet presidenttinsä hyväksi sen minkä taisivat."
 

Luulen, että tämän kirjan teho perustuu kahteen seikkaan. Gessen on itse venäläinen. Hän tavoittaa venäläisen sielunmaiseman ja pystyy kuvaamaan tapahtumia venäläisesti. Esimerkiksi sopii kuvaus siitä, miten vuoden 1991 alla Leningradissa oli vallala suurin piirtein nälänhätä ja viranomaiset, esim. Putin, kavalsivat rahoja, joilla piti hankkia ruokaa. Kuvaus on kuin joku Dostojevskin romaanin mielipuolinen kohtaus, kuin Karamasovin veljeksistä, Riivaajista, jotkut hullut kohdat Idiootista… Venäläisyyttään Gessen pystyy myös toimimaan Venäjällä. Hänellä kulkevat veressä venäläiset toimintamallit: kyky aavistaa, milloin pitää vaihtaa työpaikkaa, milloin sotatoimialueella voi livistää vartijoilta, miten näiden vartijoiden kanssa pelataan… Mutta toisaalta ja ennen kaikkea hän näkee synnyinmaansa myös ulkopuolisin silmin, sillä kriittisen nuoruutensa hän vietti Yhdysvalloissa ja sai siellä koulutuksensa. Hän rakastaa Venäjää, mutta se ei voi huijata häntä miltään suunnalta.
 

Mutta on kyllä mieletön kirjoittaja. Gessen pystyy yhdistämään samaan virkkeeseen saman asian mitä erilaisimpia puolia. Pieniä, odottamattomia päällekkäinvalotuksia kuten hänen kirjoittaessaan Putinin ensimmäisestä uudenvuodenpuheesta virkaatekevänä presidenttinä Jeltsinin luovuttua virastaan: "[…] hän sanoi kaiken pysyvän Venäjällä ennallaan ja vakuutti katsojille, että heidän oikeutensa turvattaisiin. Lopuksi hän kehotti venäläisiä kohottamaan maljan "Venäjän uudelle vuosisadalle", vaikka hänellä itsellään ei maljaa ollutkaan". Kyllä minulla hyytyi veri suoniin. (28.4.2012)