Batman, juutalaisuus ja kaiken suhteellisuus

Gorfinkel, Jordan. Everything is relative.

Jordan Gorfinkel on juutalainen sarjakuvapiirtäjä, muusikko ja musiikkituottaja. Pitkään mm. Batmania toimitettuaan hän ryhtyi tekemään omaa sarjakuvaa Everything's Realtive, jossa kuvataan muutaman henkilön käytännöllisen filosofoinnin avulla juutalaisten asemaa tämän päivän maailmassa. Gorfinkel noudattaa itse traditionaalista juutalaista elämäntapaa. Osa hänen bisneksistäänkin on selkeästi uskonnollisesti motivoituja. Sfirat HaOmer-nimisen 49-50 päivän jaksona, jota vietetään vuosittain Egytistä vapautumisen ja Tooran saamisen välisen ajan muistoksi, juutalaiset eivät saa kuunnella instrumentaalimusiikkia vaan ainoastaan lauluja. Ja Gorfinkel on mm. tuottanut tällaista musiikkia po. kauden tarpeisiin.

 

Viihdeteollisuus, josta siis Gorfinkelkin saa leipänsä, on mitä juutalaisin teollisuuden ala. Mitä Batmaniin tulee, sekin on alkujaan ilmaantunut viihdeteollisuuteen juutalaisista aivoista - nimittäin Robert Kane’in ja Bill Fingerin - 1930-luvun jälkipuoliskolla eli ennen tosita maailman sotaa ja holokaustia. Batmanissä on nähty jonkinlainen viihdeteollisuuden inkarnaatio Saddatai Zevistä, juutalaisesta harhaoppisesta, joka vaikutti 1600-luvulla ja jonka toiminnan seurauksena syntyi sabbatealaisuudeksi kutsuttu juutalainen lahko. Batman sukkuloi iljettävän lepakon hahmoisena pahuuden syövereissä kuten Sabbatain väitettiin tehneen, pelastellen sinne pudonneita hyvyyden sirpaleita mukanaan uskollinen kumppani Robin kuin Nathan Gazalainen, Sabbatai Zevin profeetta, ikään. Batmanilla ja Robinilla on naamio, eli he eivät ole sitä, miltä äkkiseltään näyttää, mikä sekin kuuluu sabbatealaisuuden luonteeseen.

 

Eli välimatka Batmanista eksplisiittisesti juutalaisaiheiseen sarjakuvaan ei ole niin pitkä kuin luulisi...

 

Sarjakuvassa Everything's Reative esiintyy filosofeeraamassa epäitsekäs Rebecca, realisti Beth, perijuutalaisittain oppinut idealisti Bernie, juutalaisen taustansa ja nykymenon hämmentämä Yael, kapinallinen ellei suorastaan hulttiomainen Louis ja kaiken kattavana juutalaisen historian kerrostumana holokaustista selvinneet ed. henkilöiden vuokranantajat, Zayds ja Bub. Pohdinnan kohteena ovat mm. taloudelliset ongelmat, mikä niiden aseman kuuluu olla elämässä, juutalaiset juhlapäivät ja niiden merkitys, ja ruoka. Sarjakuvansa sankareiksi Gorfinkel on maninnut Saaran, Aabrahamin, Mooseksen, Deborahin ja Golda Meirin, ja vihollisiksi, joita vastaan sarjakuvassa taistellaan, tietämättömyyden, suvaitsemattomuuden ja pääsiäisketsupin.

 

Everything's realtive ilmestyy netissä (www.jewishcartoon.com), muutamassa kymmenessä lehdessä ja lisäksi sen strippejä on silkkipainettu Münchenin Juutalaisen museon sisäänkäyntiaulan seiniin. (4.11.2009)