Snowdenista

Greenwald, Glenn. Edward Snowden - ei pakopaikkaa. Nørhaven, Tanska 2014.

Glenn Greenwald oli se toimittaja, joka järjesti Edward Snowdenin NSA:n eli Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston toimintaa koskevan materiaalin julkisuuteen. Snowden pääsi tietoihin käsiksi ikään kuin työn ohessa, mutta käsillä oleva kirja kertoo lähinnä tietojen julkisuuteen saattamisen prosessista alkaen loppuvuodesta 2012 aina jälkiseurauksiin alkuvuoteen 2014 saakka.

 

Salaisten tietojen julkistaminen tapahtui tunnetusti The Guardian-nimisen kunnianarvoisan, brittiläisen mutta myös Yhdysvalloissa toimivan lehtitalon välityksellä, jonka kansa Greenwaldilla oli tuohon aikaan sopimus. Greenwald kirjoitti The Guardianiin kolumneja esimerkiksi valvontaviranomaisten ylilyönneistä, mihin hänellä oli edellytyksiä lainopillisen koulutuksensa tähden. Yksityisyyden suojan loukkaukset kiinnostivat häntä varmaan jo siksikin, että hän on homoseksuaali, minkä ei tietenkään kyllä pitäisi kuulua asiaan mitenkään, vaikka tämän seikan saattaakin hiukan erikoisempaan valoon se fakta, että Greenwald on toiminut myös liikemiehenä seksibisneksessä. Mutta yhtä kaikki, hän oli esiintynyt yksityisyydensuoja-asian ankarana ajajana, mikä olikin syy siihen, miksi Snowden valitsi juuri Greenwaldin tietojensa välittäjäksi.

Greenwald korostaa Snowdenin ottamaa riskiä, ja kieltämättä kuka tahansa ei olisi ottanut sitä. Greenwald kertoo Snowdenin taitavasta strategiasta toiminnassaan, täydellisestä tietoisuudesta seurauksista, esim. siitä, ettei hänellä sen koommin olisi paluuta kotimaahansa, ja kontaktien luomisesta tarvittaviin auttaviin tahoihin, ei vain Greenwaldiin ja muuhun lehtiväkeen vaan esimerkiksi myös WikiLeaksiin, jonka työntekijä auttoi hänet Hongkongista Venäjälle. Kaiken tämän motiiviksi Snowden ilmoitti halunsa paljastaa, miten ihmisten kaikkea sähköistä viestintää kerättiin tavalla, joka oli tuhonnut yksityisyyden koko maailmasta.

Mutta kyllä toisennimiseksi kristukseksi rupeamiselle tässäkin tapauksessa vähän taustaa löytyi, sillä Greenwald kertoo, että Snowdenilla oli juuri siinä paljastusten alla todettu epilepsia. Hän ei kertonut tarkemmin, minkälainen, mutta tällä blogillakin on juttu David Eaglemanin kirjasta Incognito, jossa Eagleman kuvaa mm. tutkimuksia, joissa epilepsia on saanut aikaan uskonnolliseksi johtajaksi heräämisiä. Snowden ei tietääkseni ole uskonnollinen, mutta kyllä hän aikamoisen epätavallisella riskillä rupesi maailmaan parannusta vaatimaan, vähän kuin uuden uskonnon perustaja konsanaan. Ja maailmahan tarvitsee näitä parantajiaan, en minä sillä...

Minulle tuli yllätyksenä, että Yhdysvalloissa on vallalla epävirallinen ennakkosensuuri. Sikäläinen hallitus saattaa tulkita salaisen tiedon vuotamisen vakoiluksi, ja tämä on ajanut käytäntöön, jonka mukaan virkamiesten pitää saada nähdä etukäteen jutut, joissa on riski, että niiden julkaiseminen on vaaraksi kansallisielle turvallisuudelle. Näin lukee tämän kirjan sivulla 83.

Monet tavan talliaiset ovat sitä mieltä, että jos joku haluaa kopioida ja varastoida kaikki heidän sähköpostinsa, netin selaushistoriansa ja puheluidensa tiedot, niin siitä vaan. Obama puolustautui tuolloin taannoin sillä, että esimerkiksi puheluita ei varsinaisesti kuunnella vaan niistä kerätään 'vain' ns. metatiedot kuten mm. soittajan ja puhelun vastaanottajan puhelinnumerot, ei varsinaista sisältöä. Vaikkapa juuri puheluiden sisällön analysoiminen olisikin aika työlästä esimerkiksi kielierojen takia, eikä se sitä paitsi paljastaisi sinällään paljonkaan. Greenwald osoittaa, että tosiasiassa metatiedot paljastavat enemmän, sillä ne kertovat soittajan kontaktit ja niiden luonteen, ts. mitkä ovat soittajan kiinnostuksen kohteet ja mielipiteet, ja miten tiheää yhteydenpito mihinkin tahoon on. Sekin, mihin aikaan soittaa, voi olla paljastavaa, kuten jos ei soita sapattina tai soittelee runsaasti jouluna.

Mutta kunka ollakaan, Snowdenin tapauksen jälkeen suoritetut tukimukset ovat osoittaneet, että vaikka tätä massivista valvontaa oli suoroitettu terrorismin takia, tämä NSA:n toiminta kaikkine sähköisen viestinnän keräämisineen ei ole auttanut yhdenkään terroriteon ehkäisemisiessä.

Yksi aivan erityinen ongelma on se, että kun valvova viranomainen murtautuu vaikkapa terveydenhoito- ja pankkijärjestelmiin ja luo niihin itselleen takaoven, tämä tekee po. järjestelmistä haavoittuvampia myös rikollisille hakkereille.

 

Jotenkin minua kyllä häiritsee, miksi oli muka niin kauhistuttavan hämmästyttävää, kun kävi ilmi, että sähköistä viestintää vakoillaan. Jo silloin hamassa meneisyydessä, kun sähköpostit tulivat, oli ensimmäinen neuvo, että sähköpostiin ei saa laittaa esim. pankkitilinumeroaan, koska sähköpostin voi lukea kuka tahansa. Ja nettiin kirjoittamisessa pitää varoa, sillä sieltä ei ikinä häviä mikään. Minä jo varmaan 10 vuotta sitten aprikoin, että ihmiset pyritään saamaan aktiivisiksi verkkoviestinnän käyttäjiksi nimenomaan siksi, että heidän toimimisensa verkossa on aina kirkasta kuin pläkki - sen salaaminen on jotakuinkin mahdotonta eli viranomaiset (tai rikolliset...) voivat halutessaan jäljittää jokaikisen teon verkossa.

Ehkä pikkuisen liian pitkä tämäkin kirja, semminkin kun kieli ei ole mitenkään supernautittavaa. Juuri tuossa ykstyisyydensuojaosassa oli aika tavalla toistoa. Mutta kannatti lukea. (20.8.2014)