Vegaanipropagandaa

Greger, Michael &

Stone, Gene.

Kuinka elää kuolematta. Tallinna 2017.

Diabetes on hirveä sairaus. Sen oireet ovat kauheita, samoin kuin sen ympärilleen keräämät muut sairaudet, ja äitini elämän viimeiset vuodet olivat kauheaa katsottavaa jatkuvinen amputaatioineen, ensin varpaiden, sitten toisen kokonisen jalan. Itse hän ei ollut taudistaan moksiskaan ennen kuin alkoivat neuropaattiset kivut. Hänen jalkoihinsa koski mielettömästi. Tällaisiin neuropaattisiin kipuihin ei toistaiseksi tunneta lääkitystä, joten lääkärit, kuten Michael Greger tässä yhdessä Gene Stone'in kanssa kirjoittamassan teoksessa toteaa, joutuvat kirjoittamaan niistä kärsiville potilaille steroideja, opiaatteja ja masennuslääkkeitä. Nämä kivut johtuvat kuulemma siitä, että rasva tukkiin hermosolujen hiusverisuonet, joten hermosolut eivät saa happea.

Kirjan nimi on raflaava, Kuinka elää kuolematta. Nimestä saattaisi päätellä, että kyseessä olisi taolainen teos, semminkin kun kirjan on vielä julkaissut entisen Basam Booksin raunioille rakennettu Viisas elämä -kustantamo. Viisas elämähän oli ennenvanhaan Basam Booksin huuhaa-sarja, mutta nyt muuta ei enää ole jäljellä kuin tämä huuhaa. Kiinalainen ornamentti muodosta edelleen firman merkin, mutta muuten ulkoasu on rukattu vastaamaan melko alhaisesti koulutetuista naisista koostuvan kohderyhmän makutottumuksia. Eli se on naistelehtityylinen.

Kirjassa propagoidaan kasvisruokavaliota, mitä en sinänsä pidä huonona asiana. Mutta keinot ovat vähän huolimattomat. Ilmeisesti oletetaan, että huonosti koulutetut naiset eivät ole niin tarkkoja metodologiasta ja faktoista. Pääasiallista viestiä en siis epäile, mutta mutta…

Sivulla 101 eli liityen lukuun, jonka pääotsikko on Kuinka elää kuolematta aivosairauksiin, on lista ruoista, jota sisältävät eniten ikääntymistä aiheuttavia myrkkyjä, ns. glykaation loppututotteita, mitä se sitten tarkoittaneekin. Eniten listalla on kana- ja kalkkuna tuotteita, toiseksi eniten naudanlihatuotteita, mutta sianlihatuotteista vain pekoni. Lihan yhteydessä on mainittu ruoaksivalmistamistapa. Kirjoittaja toteaakin, että "Valmistamismenetelmällä on väliä". Koska toistuvat valmistamistavat ovat grillaaminen ja pannulla paistaminen, juolahti mieleeni, että negatiivinen ei ehkä olekaan itse liha vaan amerikkalaisten – tämä teos on amerikkalainen – marinadit ja grillikastikkeet ja paistamisessa käytettävä rasva, ei itse lihassa oleva. Sianlihan puuttuminen hämmästyttikin, koska sitä pidetään yleisesti rasvaisena, mutta sitähän ei tästä syystä juurikaan marinoida eikä sille valuteta grillikastikkeita samassa mitassa kuin kanalle, kalkkunalle ja naudanlihalle. Ja lammas puuttui listalta kokonaan, vaikka uunikala oli sijalla 13 tässä 20-kohtaisessa luettelossa. Listan epäluotettavutta lisäsi se, että jotkut tuotteet toistuivat moneen kertaan kuten pannulla paistetu kalkkunapihvi kokonaista kolmesti eri sijoilla. Minun on myöskin vaikea nähdä, mikä ero on listanelosella, pannulla pastetulla kananreidellä, ja listavitosella eli pannulla paistetulla kanankoivella. Eli kirjoittaja ei näytä olevan kovinkaan tarkka poika, tai sitten listalla on pyritty tarkoitushakuisesti hämäämään eli saamaan siipikarjatuotteet näyttämään todella, todella pahoilta varsinaisen tekstin viestin mukaisesti.

 

Kun kirjassa esitellään tutkimutuloksia, kirjoittaja muistuttaa kyllä, että petrimaljassa saadut tulokset eivät ole sama kuin mitä ihmisille tapahtuu, mutta kun hän kuvaa sitten ihmisiin sovellettuja kokeita, hän kuvaa aina vain yhtä koetta. Ja viime aikoinahan olemme joutuneet vastakkain sen tosiasian kanssa, että kun luonnontieteellisiä kokeita on toistettu muiden kuin niiden alkuperäsiten suorittajien toimesta, juuri koskaan ei saada samaa tulosta. Ts. aina pitäisi kyetä esitämään useampi, etenkin useamman eri tahon suorittama, samojen koejärjestelyjen koe.

Itseäni siis kiinnostaa erityisesti, liekö minun kaltaisellani vahvasti geneettisesti rasitetulla onnettomalla mitään keinoa välttyä diabetekseltä, ja ilmeisesti on, kunhan varon keskivartalolihavuutta, ts. sisäelimien ympärille kertyvää läskiä. Rasvan hajoamistuotteiden vaurioittamat solut nimittäin eivät tämän kirjan mukaan pysty hyödyntämään insuliinia saadakseen energiaa eli glukoosia. Kyse ei siis ole insuliinin määrästä vaan glukoosista, joka ei pääse hyödyntämään elimistöä, vaikka sitä on veressä. Neuropaattisten kipujen lisäksi tämä aiheuttaa silmävaurioita, lopulta sokeutumisen, mikä minua erityisiesti huolettaa. Äidillä kylläkin oli haukankatse viimeiseen hengenvetoonsa asti, mutta munuaisen vajaatoimintaa hänellä oli, ja se kai hänet sitten lopulta (teknisesti, vaikkei oikeasti) krematorioon vei. Masennuskin kuuluu diabeteksen seurauksiin. Se siis vaivasi veljeäni, diabeetikko hänkin, niin epätodennäköistä kuin se hänen nuoruteensa nähden olikin, mutta äidilläni ei ainakaan näkyvästi ollut sitä riesanaan. Vielä muutamaa päivää ennen kuolemaansa (81v) hän ei myöntänyt tuntevansa itseään vanhaksi. Mutta toisaalta, jos minulle elämä on viimeisen puolentoista vuoden aikana jotain opettanut niin sen, että sosiaalisten ihmisten ulkoisesta olemuksesta ei voi päätellä mitään siitä, miten he tosiasiassa voivat.

Käsillä olevassa kirjassa kuitenkin väitetään, että dibetespotilaiden verensokeri saadaan normaalksi viikossa, siis viikossa, kun kalorimäärä lasketaan 600:aan päivässä, sillä tässä ajassa rasva kuulemma imeytyy pois haimasta, maksasta ja lihaksista. Jos tämä on näin helppoa, ihmetyttää, miksi useammat diabeetikot eivät käytä ideaa. Näkökykykin saadaan paranemaan riisi- ja hedelmädieetillä, ja tätä saatan hyvinkin kokeilla. Sillä nyt on valitettaavsti niin, että näköni huononee hälyttävää vauhtia. Näin siitäkin huolimatta, että diabetesliiton nettisivujen testin mukaan asioitteni pitäisi olla kunnossa, mutta kuinka ollakaan, tämän kirjan käsitysten mukaan ei. Tämän kirjan mukaan ei riitä, että palleanympärys on diabetesliiton suosittama alle 88cm, vaan minun 'lyhyiselläni' sen pitäisi olla puolet pituudesta, mitä se ei minulla aivan ole.

Diabeteksen kanssa usein esiintyviin sairauksiin kuuluu ruoansulatuselinten syöpä. Äidillä oli paksunsuolensyöpä, josta hän parani täysin. Näiden syöpien ehkäisyyn Greger tarjoaa tavanomaisesti ylistettyjen kuitujen lisäksi kurkumaa, siis tätä tiettyä maustetta, ja kuulemma kelpaa jopa kuivattuna jauheena. Lisäksi asiassa auttavat fytaatit, joita saadaan pavuista, siemenistä ja pähkinöistä, ja niiden teho perustuu kuulemma sille, että ne tekevät vaarattomaksi ylimääräisen raudan, joka muodostaa vapaita radikaaleja, ja erityisen vaarallinen on kuulemma lihasta saatava hemirauta. Lisäksi ne vahvistavat valkosoluja, jotka auttavat tulehduksia vastaan, ja vielä parantavat immuunijärjestelmäkin. Taidanpa ottaa pavut ruokalistalleni.

Maustepuolesta pisti suosituksista silmääni sahrami, jonka pitisi vähentää Alzheimerin taudin oireita. Siihen minulla on alttiutta isän puolelta.

Kirjan lopussa on luku kerrallaan esiteltynä eri kasviksia ja hedelmiä, ja ristikukkaiset eli kaalit saavat suitsutusta osalkseen. Alummassa kirjaa on ollut paljon puhetta parsakaalita, mutta tässä luvussa ykköseksi nousee piparjuuri. Parsakaalin kohdalla kylläkin on kuulemma muistettava, että kun sen leikkaa palasiksi, on ennen kypsentämitä odotettava 40 minuuttia. Kuulemma parsakaalinsa voi nautti myös siemeniä idättämällä. Mutta sinimailasen ituja ei sitten yhtäkkiä saakaan syödä. Nääs kun niissä pesii salmonella.

Pellavansiemenille on omistettu kokonainen oma lukunsa, joskin niistä on ollut kirjassa puhetta ja alkupuolella verenpaineen, eturauhassyövän ja rintasyövän kohdalla.

Luin nyt kirjaston kirjan, ja ostaisin kyllä tämän, ellei tämä olisi niin hirvittävän näköinen. Minulla on ennestään Viisas elämä -sarjan kirjoja, mutta ne ovat sitä edellistä, vieläpä aika varhaista, graafisesti tyylikästä tuotantoa. Aivan niin kuin aiemmatkin Viisas elämä -teokset, lasken tämänkin pikemminkin uskonnolliseksi kirjaksi kuin tietoteokseksi. Sillä tokihan on mielenkiintoista, miten ruoka on saanut kulttuurissamme uskonnon aseman ja sillä pyritään ratkaisemaan kaikki elämän ongelmat. Kirja osoittaa hyvin myös sen, miten vaihtoehtoiseen vivahtavat lääkärit ovat saaneet papiston aseman.

 

Ikävä juttu, mutta pelkään, että tämä ruokauskonto ei ole yhtään sen kummempi kuin jumaluskonnotkaan. Elämä on epäreilua, ja vaikka söisi mitä, luultavasti voi saada syövän tai jonkun muun taudin. Itse olin juuri pari viikkoa sitkeässä flunssassa, vaikka olen uskonut joogaan melkein kun tämä Greger ristikukkaisiin kasviksiin. (11.3.2017)