Taas ihmiskunnan syöksykierteestä

Harari, Yuval Noah. Sapiens. A Brief History of Humankind. Great Britain -
tässä laitoksessa ei ole painovuotta, mitä paheksun, vaan vain
englanninkielisen ensimmäisen painokerran vuosi 2014.

Ensimmäinen tänne meille Suonenjoelle ostettu trimmeri kesti monta vuotta, mutta sittemmin niitä on mennyt trimmeri ja kesä, ja tämä tänä keväänä ostettu ei pysynyt kasassa edes yhtä sesonkia. Kaikki ovat olleet samaa merkkiä, ostettu Claes Olsonista, ja trimmerihistoriamme osoittaa hyvin, miten tuotteita tarkoitushakuisesti huononnetaan. Tätä viimeistä oltiin huononnettu siten, että kärjen jousesta oltiin tehty irrallinen, niin että kun siima pitää vaihtaa, se mitä todennäköisimmin putoaa ja häviää, jolloin se on sitten siitä trimmeristä. Mutta koska on hirveä riski, että maailmasta löytyy vielä huolellisiakin ihmisiä, joilta se jousi ei huku, varmuudeksi kärjen kannesta oltiin poistettu se vanha hyvä puristuksella tapahtuva avaussysteemi, ja kansi oltiin pantu kierrettäväksi kiinni/auki. No se kierrehommahan kuluu muovista hetkessä, joten tämä viimeistään pakottaa laitteen ostajan kuin ostajan toteamaan, että siihen meni se trimmeri.

Ärsyttää...

Olen lukemassa Yuval Noah Hararin teosta Sapiens, A Brief History of Humankind. Kirja on käännetty suomeksikin, mutta minä satuin ostamaan tämän englanninkielisen keväällä Tampereelta hintaan 3 euroa. Kirjassa yritetään löytää jotain systeemiä, linkkiä tai liitoskohtaa, jossa tai jolla tavalla biologia ja kulttuuri vuorovaikuttavat. Ongelmahan on se, että ihmiset väittävät mitä ihmeellisempiä asioita luonnollisiksi, ts. biologiaan perustuviksi, vaikka tosiasiassa ihmiselämä on vieraantunut luonnosta jo niin kauas, että luonnollisuutta ei oikeastaan enää löydy mistään. Ja kaikkein omituisinta on, että luonnollisiksi usein väitetään nimenomaan ilmiselvästi keinotekoisia ihmisaivojen konstruktioita.

Kirja alkaa siitä, miten metsästäjä-keräilijät vaeltelivat vailla nauttien monipuolista ravintoa ja välttäen pysyvistä asuinpaikoihin pesiytyvät epidemiat. Maanviljelykseen siirtymisen jälkeisistä ihmisruumiiseen jäännösistä todetaan kaikkea mahdollista tautia ja kremppaa, joista varhaisemmiksi ajoittuvista löydöksistä ei ole jälkeäkään. Paitsi että taudit ilmaantuivat, myös fyysiset vammat kuten hajonneet selät lisääntyivät. Metsästäjäkeräilijät olivat käyttäneet ruoanhankintaan muutaman tunnin noin joka toinen päivä. Tähän asti kaikki on niin kuin on kaikilla jo hyvin tiedossa, mutta Harari älyää kysyä, miksi ihminen sitten suostui tähän elinolojensa huonontumisen, raatamaan aamusta iltaan, kantamaan kasteluvettä, kuokkimaan ja kitkemään.

Miksi me suostumme koko aina huononeviin trimmereihin?

Harari väittää, ettei tiedä, miksi näin kävi. Olojen ja elämänlaadun huononeminen on kuitenkin yksiselitteisen selvä. Harari arvelee, että ihmistä alkoi kasvinviljelyksessä vain vaivata tavoitehkuisuus. Ihmisellä oli pyrkimyksiä. Ihminen on päämääräsuuntautunut eläin. Se vain sitten kostautui, ja ihminen joutui huomaamaan, että
söi leipäänsä otsansa hiessä, hän arvelee

Minä pelkään, että varhainen Homo Sapiens oli vähän kuin minä: kun se äkkäsi, että joku kasvaa johonkin paikkaan, kun laittaa siemenen, tai jo kasvava kasvi jatkaa kasvuaan edelleen, jos sen siirtää esim. lähemmäs toisia saman lajin kasveja, entiseksi muuttuvaa metsästäjä-keräilijää vain huvitti nähdä, miten käy, ja kohta sen puutarhan kanssa oltiin helisemässä, eikä siitä saatu luovutuksi, vaikka kaikki tosiasiat puhuivat sen puolesta, että pitäisi kertakaikiaan jättää homma sikseen. Eli ei niinkään päämäärähakuinen kuin oman kekseliäisyytensä uhri.

Tässä jutussa minua häiritsee vähän se, että se hiukan liikaa muistuttaa luomiskertomusta. Ensin Aatami ja Eeva vaelsivat joutilaina paratiisissa, mutta sitten he söivät tiedon puusta eli saivat tietää, miten puita samoin kuin
muitakin kasveja kasvatetaan, ja niin he olivat karkotetut paratiisista ja jäivät nalkkiin kasvienkasvatukseensa, syömään leipäänsä otsansa hiessä.

Kirja on minulla vasta puolivälissä, joten ilmeisesti saan vielä tietää lisää siitä, miten ihminen Hararin mielestä alkoi elää mielikuvitusmaailmassa objektiivisen, eläimen todellisuuden sijaan. Sillä kuten Harari toteaa, yhtäkään simpanssia ei saada uskomaan, että jos se antaa pois banaaninsa nyt, se saa kuolemansa jälkeen kymmenen tilalle, mutta ihminen saadaan ei vain uskomaan tämä vaan myös käyttäytymään suorastaan kumuloituvassa määrin tämäntyyppisten periaatteiden mukaan. Kiitettävästi Harari ei ota esimerkkejään mielikuvitusmaailmassa elämisestä aina uskonnon alueelta. Pidän hänen Peugeot esimerkistään. Osakeyhtiöitähän ei oikeastaan ole
olemassa. Ne eivät ole yhtä kuin omistajansa tai työntekijänsä tai tuotteensa tai toimitilansa. Ne säilyvät, vaikka niiden omistajat kuolevat, ja niillä on vastuita, vaikka ketään ihmistä ei voida asettaa ihmisenä vastuuseen. Ne
ovat siis täysin keksittyjä entiteettejä.

Kirjoitustaidon kohdalla Harari ei koroista sitä ilmeistä tosiasiaa, että kirjoitettuina asiat, myös muita ihmisiä koskevat määräykset, säilyivät kirjoitukset tehneiden ihmisten kuoleman yli ja sirtyivät paikasta toiseen, vaikka ajatusten tms. esittäjä itse ei siirtynyt, eli kirjoitus oli ensimmäinen ihmisen ulottuvilla ollut ikuisuus. Harari toteaa sen yleisesti tunnetun seikan, että kirjoitus syntyi aikoinaan kirjanpitotarkoitukiin. Lisäksi hän sanoo, että kirjoitus toimi ikään kuin ulkoisena kovalevyänä esittäen asian aivan kuin olisi itse vertauksen keksinyt, mitä hän ei ole. Ajatus on ennen Hararin kirjaa eistetty jopa tällä meikäläisen blogilla. Ylimalkaan Hararin kirjassa vähän häiritsee, että hän esittää raflaavia ajatuksia niin raflaavina ja aika usein lähteitä mainitsematta, että vähemmän asiantunteva lukija kuvittelee ajatusten olevan Hararin omia. Toistaiseksi – kirja on minulla vasta puolivälissä – Harari ei ole puuttunut siihen, miten kirjoituksista tuli pyhiä.

Kirjoituksen luonteesta puhuessaan Harari on ehkä hiukan hakoteillä, sillä hän ei erittele jonkinlaisaia sisältöjä käsittäviä merkkejä pelkästä koodista. Hän esimerkiksi väittää, että tietokoneiden ohjelmoinnista käytettäisiin 1 ja 0 koostuvaa kirjoitusta. Hänen olisi ehkä pitänyt perehtyä paremmin kirjoituksen ja ylipäätään erityyppisten merkkijärjestelmän historiaan ja käyttöön. Mikään lingvisti Harari ei tosiaankaan ole, ja näiltä osin häneen ei ehkä kannata kauheasti luottaa.

Mutta jatkan kirjan lukemista... (2.8.2016)

 

 

Jatkoa...

 

Tänään oli Hesarissa Lauri Seppälän juttu otsikolla Uuden vastustus on meissä syvällä. Se sattui somasti, sillä olin juuri eilen illalla, vihdoin ja viimein, saanut loppuun Yuval Hararin kirjan Sapiens, A Brief History of Humankind.

 

Jälkimmäinen ei suoranaisesti ole keskittynyt muutosvastarintaan, mutta se siinä kyllä sanottiin, että pääsääntöisesti ihmiskunnan 'edistys' on ollut niin ihmisen itsensä kuin muun luomakunna tuhoamista. Olisi siis ollut viisasta vastustaa muutoksia pontevammin. Seppälä arvelee viitaten Calestous Juman teokseen Innovation and Its Enemies, että "Yhteiskunnalla on taipumus vastustaa keksintöjä, jos niiden tulkitaan korvaavan ihmisyyttä sen sijaan, että ne laajentaisivat sitä", mikä viittaa hiukan positiivisempaan asenteeseen.

Hararin teoksen valossa keksintöjä olisi ollut syytä vastustaa yksinkertaisesti terveydellisistä syistä. Arkeologisten löydosten perusteella maanviljelykseen siirtyminen tuossa 10 000 vuotta sitten huononsi ihmisen elinoloja ratkaisevasti. Maanviljelys rasitti ihmiskehoa äkisti tavalla, johon se ei ollut evoluution perusteella soveltuva, mistä seurasi vakavia vammoja. Kun metsästäjä-keräilijät olivat käyttäneet ruoanhankintaan muutaman tunnin joka toinen tai kolmas päivä, nyt piti raataa päivittäin aamusta iltaan. Kun paikalleen asettuminen vielä tarjosi alustan kiinteissä asumuksissa muhiville sairauksille, ihmisen elinikä laski.

Hararikin pohtii syitä tähän alistumiseen ihmisen itsensä huonontamille oloille, muttei keksi. Hän arvelee, että ihmiseen vain pesiytyi jonkinlainen intohimo tai kokeilunhalu katsoa, mitä siitä tulee, kun pistelee siemeniä tiettyyn paikkaan ja alkaa kohdistaa niihin toimenpiteitä. Mutta se, kuten sanottua, kostautui. Seppälän artikkeli ei valitettavasti kerro, mitä Juma tästä varhaisesta kekseliäisyydestä tuumii.

Sitä vastoin Seppälä kertoo monien tiedemisesten ja huippujohtajien arvelevan, että keinoäly saattaaa hyvinkin koitua ihmiskunnan tuhoksi.  Hän mainitsee Microsoftin Bill Gatesin, Tesla Motorsin Elon Muskin ja fyysikko Stephen Hawkingin. Tekoälyn kanssa saattaa käydä niin kuin maanviljelyksen kanssa urheiltaessa. Sillä jos minulta kysytään, minä kyllä elelisin mieluummin leppoisassa pienyhteisöissä kierrellen pitkin maita ja mantuja ja käyttäen suurimman osan valveillaoloajastani luolamaalusten väsäämiseen ja juttujen kertoilemiseen. Sen hinta olisi ehkä ollut, että jos umpisuoli puhkeaa, siihen kuolee, mutta silti.

Kirjansa lopussa Harari ynnää, ovatko keksinnöt tuottaneet minkäänlaista onnea ihmislajille. Sitä varten hänen piti tietenkin käsitellä sitä, mitä on onni. Harva historioitsija on kiinnostunut menneidän aikojen ihmisten onnesta, ehkäpä jo pelkästään siitäkään systä, että näiden onnesta on aika vaikea saada tietoja jos kohta on nykyisin elävienkään ihmisten. Onnellisuustutkimukset nimittäin perustuvat kyselytutkimuksiin, joita minä – vaikkakaan ei ilmeiseti Harari – pidän  erittäin ongelmallisina, sillä ihmiset vastaavat niihin vähän niin kuin sillä perusteella, mikä antaisi hyvän kuvan itsestä vastausten lukijalle, kuka ja missä tämä sitten lieneekään.

Kyselyiden perusteella on tehty esimerkiksi se johtopäätös, että naimisissa olevat ovat onnellisempia kuin sinkut, eronneet ja lesket. Harari problematisoi tätä sentään hiukan siten, että naimisssa oleminen ei välttämättä ole se, mikä tekee onnelliseksi vaan onnelliset ihmiset vain ovat naimisssa. Mutta minä arvelen, että saattaa myös olla niin, että naimisssaolijat pitävät hyveellisenä vastata olevansa onnellisia. Ja minkä aikaa ihmiset nyt sitten nykyisin ovat naimisssa? Ihmiset ovat milloin naimisssa, milloin eivät, ja sama ihminen voi vuoden, parin välein naimisssa ollessaan kokea olevansa onnellinen ja erottuaan taas onneton, jolloin itsensä onnelliseksi tai onnettomaksi väittäminen ei välttämättä kerro muusta kuin tämän henkilön kulloisestakin siviilisäädystä.

Harari näyttäisi päätyvän sille kannalle, että lopulta ihmisen onnellisuuden ratkisee se, minkä voiton hän saa serotoniinin, dopamiinin ja oksitosiinin tuotannon geneettissä arpajaisissa. Se kun ainakin biologisesti eli mitattavaissa olevasti korreloi ihmisen onnellisuuden subjektiivisen kokemuksen kanssa. Tai pikemminkin sen vaihteluväliin. Kuulemma jotkut ovat  pysyvästi asteikon alapäässä, jotkut yläpäässä, ja vaikka ihmistä kohtaisi liikenneonnettomuus tai loton pääpotti, hän hetken laskun tai nousun jälkeen pysyy tällä omalla vaihteluvälillään eli onnellisuus tai onnellisuuden puute on geneettisesti perittyä ja siksi muuttumatonta.

Tästä olen radikaalisti eri mieltä, ja käytän tässä esimerkkinä veljeäni, joka oli lupsakka lapsi ja ulospäinsuntautunut, sosiaalinen ja avulias (nuori) aikuinen. Meillä oli vain kaksi vuotta ikäeroa ja jaoimme saman huoneen aina siiheksi, kun siirryin jakamaan minua kahdeksan vuotta nuoremman sisareni kanssa huoneen ollessani vähän toisella kymmenellä. Tunsin siis veljeni paremmin kuin nykyisin omissa huoneissaan asuvat lapset. Kun läksin opiskelemaan, se oli aina veljeni, joka kävi hakemassa minut asemalta, kun tulin käymään kotona, ja tätä jatkui vielä sittenkin, kun veljenikin oli muuttanut omilleen. Meillä oli muitakin yhteisiä intressejä kuin perhetapaamiset. Esimerkiksi joskus, kun tarvitsin tehdä ison määrän valokuvia eikä niistä tarvinnut tehdä 18cmX24cm-kokoa suurempia, kävin urakoimassa niitä hänen kämpillään, sillä hänellä oli käytössään näppärä suurennuskone, jonka rajoitus vain oli tuo koko.

Niinpä minulle tuli melkoisena yllätyksenä tänä päivänä tarkalleen 13 kuukautta sitten se, kun hän kertoi syöneensä tuolloin kuusi ja puoli vuotta masennuslääkkeitä ja oli tänä nimeomaisena päivänä 16.7.2015 tekemässä itsemurhaa. Vielä pari päivää aikaisemmin hän oli ollut meidän kanssamme rauhassa mökillä. No, sillä kertaa se meni pieleen, kun osuin paikalle, sama toistui vielä jokusen kerran, mutta 14.11.2016 hän sitten ampui itsensä.

Eli onnellisuuden määrä ei pysy ihmisessä vakiona, ei, vaikka olisi perinyt sen. Veljeäni pidettiin suuri piirtein ätiini kaksoisolentona, ja kun tuossa kesällä kummitätini ja äitini teinivuosien ja varhaisen aikuisuuden paras ystävä Mirja soitti minulle, oli puhetta juuri siitä, miten äitini oli aina iloinen ja onnellinen. Hän oli siis pysyvästi onnellinen, mutta veljeni ei.

Nimittäin ihmiset pystyvät tuhoaman toisiaan ja varsinkin uhrien kyvyn onnellisuuteen. Miksi muuten oltaisiin niin huolissaan vaikkapa koulu- jai työpaikkakiusaamisesta? Tai perheväkivallasta? Kuka tahansa voi kohdata 'vääriä' ihmisiä, vaikka olisi mikä onnellisuuden geneettinen lottovoittaja, ja noista vääristä ihmisistä voi olla todella vaikea päästä eroon, jos heidän lähettyvilleen on ajautunut.

Viime vuonna jokseenkin näihin aikoihin kirjoitin tänne blogillekin Markus Neuvosen kirjasta Päätä viisaasti. Siinä puhuttiin asiasta, josta minä en oikeastaan ymmärrä yhtään mitään, mutta jotenkin näin se meni, että vagushermo yhdistää aivojamme ja ajatteluamme muuhun kehoon. Kun tunnemme epämääräistä uhkaa, nimenomaan sosiaalista uhkaa, tämä vagushermo kertoo meille siitä tuottamalla epämiellyttävän kouristuksen rintakehään. Tässä vaiheessa pitäisi tietenkin aivojen ryhtyä toimimaan tilantesta eroon hankiutumiseksi, mutta aina näin ei käy. Nimittäin nämä uhkatilanteet kaventavat ajattelua. Ne ovat tekevinään sen tehostaakseen ajattelua, mutta valitettavasti laveuden kustannuksella. Tällöin sitten syntyy herkästi eräänlaisia emotionaalis-älyllisiä loukkuja. Pahin näistä loukuista on häpeäloukku, joka johtuu siitä, että ihminen jostain syystä epäonnistuu tai ainakin kokee epäonnistuneensa ympäristön odotuksiin vastaamisessa, mistä puolestaan syntyy pelkoa hylätyksi tulemisesta, joka kaventaa ajattelua entisestään, mistä seuraa lisää häpeää, kun ei pysty toimimaan tarkoituksenmukaisesti…

Oletan, että veljeni kuolema johtui tällaisesta pelon ja häpeän kierteestä, joka kavensi hänen ajatteluaan ja lamasi toimintakyvyn. Ihminen, joka oli koko aiemman ikänsä ollut sosiaalinen virtuoosi, mukava tyyppi, joka ratkaisi aina kaikki ongelmat ja auttoi siinä muitakin, oli yhtäkkiä täysin kyvytön selviämään omasta elämästään tai pikemminkin sen tietystä osasta.

Oli aivan hullua katsoa vierestä veljeäni ja hänen käsittämättömän syvää kärsimystään, kun se sitten paljastui – sosiaalista lahjakkuttaan hän oli onnistunut salamaan ongelmansa erittäin hyvin.

Hararikin törmää lopulta elämän tarkoitukseen. Luultavasti ihmisten pitää kokea elämänsä jotenkin mielekkääksi ollakseen onnellinen, ja se saattaa olla tulevaisuudessa kasvava ongelma. Sillä modernin tieteellisen käsityksen mukaan elämällä ei kertakaikiaan ole mitään tarkoitusta. Siispä Harari määrittlee onnen jonkinlaiseksi yhdistelmäksi serotoniini-, dopamiini- ja oksitosiiniaineenvaihduntaa ja onnistumista omien ja ympäristön odotusten täyttämisessä. Mielenkiintosen lukuparin Harari ilmoittaa vähän toisaalla: Vuonna 2002 maailmassa kuoli 57 miljoonaa ihmistä. Näistä sotien tai muun fyysisen väkivallan uhreina kuoli 741 000, kun taas itsemurhan teki 873 000 ihmistä. Itsemurhissa kuolee siis reippaasti yli 100 000 ihmistä enemmän kuin sodissa ja muissa väkivallanteoissa.

Vähiten kiistanalaisiin edistyksen saavutuksiin Harari laskee lapsikuolleisuuden laskemisen, jonka hän on arvellut tuoneen onnea eloon jääneille lapsille ja heidän perheilleen. Mutta sekin on kyllä luonut väestöräjähdyksen ja kiihdyttänyt lisää 'edistystä'. Harari arvottaa postiivisesti myös ikuisen elämän, jonka saavuttaminen, sekin, on kuulemma mahdollisen rajoissa, joskaan ei aivan vielä, mutta hän katsookin asiaa ikuisesti elävän kannalta. Mitä Harari juutalaisena tuumisi ikuisesti elävistä muista ihmisistä, esimerkiksi Hitleristä? Eniten onnettomuutta tiede on saanut aikaan liha- ja maitotuotannossa, missä uhreja luovat kaikenlaiset tehotuotantomenetlmät.



Hararin mukaan vallankumoukset sun muut eivät juurikaan ole lisänneet ihmisten onnllisuutta, ja tässä yhteydssä hän kysyy, että miksi sitten on vaivaudutta moiseen toimintaan, kaaokseen ja verenvuodatukseen. Harmi, ettei hän suuremmin ryhtynyt selittämään tätä. Hän myös kysyy, eikö egyptiläisten olisi Arabikevään sijaan pitänyt tanssia iloissaan kadulla, sillä Mubarakin aikana heidän elinolosuhteensa olivat paremmat kuin koskaan ennen. Harari vastaa, että ihmiset eivät verranneet olojaan omiin aikaisempiinsa vaan kuulemma Obaman Amerikan kansalaisten oloihin. No, en tiedä… Sen sijaan tiedän muutamankin, jotka ovat jättäneet lähtemättä Jenkkeihin tekemään tutkimustyötä, koska siihen maahan ei voi viedä perhettä, se kun on sellainen yhteiskunta. Mutta minua oikeasti kiinnostaisivat tuollalsten tapahtumien mekanismit, se, miten ne tosiasiassa käynnistyvät ja etenevät. Minäkään en usko, että Arabikevään takana oli itsemurhaaja-hedelmäkauppias aivan niin kuin en usko, että Trump on Yhdysvalloissa suosittuna presidenttiehdokkaana sulaa valtiomiestaitoaan.

Omimmillaan Harari on kuitenkin puhuessaan rehellisesti historiasta. Erityisen mielenkiintoinen oli hänen kuvauksensa siitä, miten ihmislajin varsinainen selviytymisarsenaali koostuu kaikenlaisista keksityistä asioista, jotka eivät ole olemassa millään lailla fyysisessä todellisuudessa. Yksi tällainen on raha. Joskus raha oli kolikoita, mutta silloinkin esim. kultaa, joka on metallinen aivan käyttökelvotonta. Silti sille saatiin kuviteltua aivan merkillinen arvo. Ja kautta planeetan ihmiset alkoivat uskoa rahaan. Nykyisin raha on vain viliseviä numeoita pankkein sun muiden tietokoneissa, ja silti ihmiset uskovat siihen edelleen.

Harari hämmästelee myös kapitalismia. Hän vaikuttaisi olevan sen kannattaja, mutta eihän se ihmettelemistä estä. Kapitalismi, se että rahaa tienatan ja sijoitetaan edelleen enemmän rahan saamiseksi, tuotti paljon suurempaa ylijäämää kuin perinteinen perhekunnan tarpeisiin tuottava maanviljelys. Sekin tuotti kyllä ikään kuin ylijäämää, mutta väestönkasvu söi tämän ylijäämän. Kapitalismi edellytti kuitenkin uudenlaista etiikkaa. Aiemmin eli ennen 1500-lukua oltiin ajateltu, että maailman hyvä on vakio, ja jos joku saa siitä isomman palan, se on muilta pois. Kapitalismi edellytti sellaista ajattelua, että jos jollain on muita enemmän, hän sijoittaa sen tuottamaan lisää, ikään kuin kaikkien muidenkin hyödyksi, tarjoten työpaikkoja, uusia edullisempia tuotteita tms. Syntyi kasvun kulttuuri. Jatkuvan kasvun etiikka.

Tämä edellytti teitysti puolestaan sen, että rikkaat todellakin sijoittivat sen paljonsa tuottamaan lisää ja muut uskoivat, että he tosiaan tekevät niin. Ennen pitkää syntyi pankkitoiminta, jossa investoitiin lainarahaa, yleensä toista ja kolmatta ja …lainarahaa vastaan. Kapitalimi perustuukin rahan erikoiseen inkarnaatioon nimeltä luotto, joka saattoi syntyä vasta sitten, kun ihmiset, niin, luottivat rahaan. Ja siihen, että ihmiset maksavat lainansa takaisin. Ja että kohteet, joihin lainaa otettiin, olivat toisaankin tuotavia. Esimerkiksi Kolumbus joutui rahoittamaan Amerikan löytönsä lainarahalla. Se, joka hänelle lainasi, havaitsi tuonnempana tehneensä loistosijoituksen. Se joku oli Espanjan Isabella, ja Kolumbushan oli portugalilainen, jolta isänmaa oli kääntänyt rahahanat kiinni.

Imperiumit ovat sitten toinen omituisuus. Metsästäjä-keräilijät olivat elelleet maksimissaan 150 hengen ryhmissä. Kapitalismin myötä yhteisöt alkoivat todenteolla suurentua, ja syntyi ennennäkemättömiä imperiumeita, jotka perustuivat merientakaiseen kauppaan. Vanhoissa maatalousyhteikuntien imperiumeissa, sellaisissa kuin Rooma, imperiumit oli vallattu reunoilta pala palata, ikään kuin aiempien alueiden suojelemiseksi, mutta nyt meno oli toinen. Uudella ajalla syntyivät kauppaimperiumit, jotka eivät olleet isäntämaidensa lähettyvilläkään, jotka olivat pelkästään kaupallisia eivätkä varsinaiseti valtioiden hankkeita olenkaan, mutta joilla oli jopa omat armeijansa. Hollantilaisilla oli tällaisia kaksikin kappaletta, ja britit ovat ertyisen kuuluisia.

Kapitalismin nimissä on tapettu enemmän ihmisiä kuin minkään muun uskonnon. Yksin Belgia otti kapitalismin nimissä hengiltä Afrikan kumiplantaaseillaan vuosina 1885-1908 6 miljoonaa ihmistä. Miljoonat kuolivat myös Afrikasta Amerikkaan käyneessä orjakaupassa. Ja uskonosta varmaan on kyse, sillä raha on täysin kuvitteellinen entiteetti, joka perustuu vain sille, että ihmiset uskovat siihen.

Nykyisin elämme Hararin mukaan tilanteessa, jossa valtio ja markkinat määräävät ja hoitavat kaiken siinä mitassa, että ihmiset ovat jopa menettääneet oma-aloitteisen kykynsä hoitaa välittömiä yhteisiä asioitaan. Yhteiskunnan tai markinoiden pitää tarjota palvelua. Mutta entä jos ne eivät tarjoa?

Uukuniemellä on menossa mielenkiintoinen ihmiskoe. Sieltä lopetettiin Sale, minkä jälkeen lähimpään elintarvikemyymälään oli nelisenkymmentä kilometriä. Valtion kanta lienee se, minkä Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Anu Raijas esitti Hesarissa 27.7. kuluvana vuonna, eli että kaupalliset palvelut ovat maaseudulla tosi asiassa parantuneet nettikaupan myötä! Kuulemma Posti ja Matkahuolto tuovat paketit syrjäkylille, sen kun ihmiset vain hakevat ne näiden toimipisteistä. Ai jaa! 

Mutta nyt kylälle on saatu kauppa, mutta pelkään, että se ei pelkkien markkinavoimien varassa pystyssä pysy. Ihmiset ovat tottuneet kulutuskulttuuriin, hakemaan halvinta hintaa, elämyksiä tai milloin mitäkin, ja niitähän se ketjujen ulkopuolinen kyläkauppa ei tarjoa. Kuulemma yksityinen kyläkaupa saattaa joutua maksamaan tuotteista tukussa enemmän kun mikä on niiden hinta marketeissa. Konsumerismi tulee tappamaan sen kaupan, pelkään minä, sillä ihmiset ovat menettäneet markkinataloudessa kykynsä yhteisöllisyyteen. Ihmiset eivät uhraa rahojaan tuon kaupan hyväksi, vaan käyttävät sen saman rahan, joka on kyläkaupaa ostosten ja 50km päässä sijaitsevan marketin ostosten hintaero, mieluumin siihen 50km matkaan, ja siitä bensasta saa joku huoltamoketju taas rahansa…

Harmittaa, että kauppa aloitti niin myöhään, heinäkuun lopussa. Kesältä ja kesäasukkailta se olisi voinut jonkinlaisen tilin tehdä, mutta nyt on edessä pitkä talvi. Ja talven aikaan Uukuniemellä on siiä 500 asukasta...

Ilokseni huomasain samassa tämän päivän Hesarissa ilmoituksen, jossa tiedotettiin kirjaston järjestämästä vaatehuollon, esimerkiksi parsimisen kurssista. Joskus takavuosina olen kirjoittanut tänne blogilleni The Idlerin järjestämistä vastaavista Lontoossa. Ja itsehän vein juuri ompelijalle pari vanhaa vaatteen korjattavaksi. Ilmeisesti ihmiset, ainakin jotkut, alkavat jo väsyä jatkuvaan kuluttamiseen, jatkuvaan kasvuun ja jatkuvaan 'edistykseen'. Jatkuvasti joka tuutista tulvivaan uuteen. Minä olen jo ajat sitten tullut siihen tulokseen, että jos joku on uusi, se on huono. (16.8.2016)