Luterilaisuudesta

Heinimäki, Jaakko & Jolkkonen, Jari. Luterilaisuuden ABC. Synkkä ja harmaa sanakirja.

Helsinki 2008.

Jaakko Heinimäen ja Jari Jolkkosen kirja Luterilaisuuden ABC pyrkii asettamaan kyseenalaiseksi stereotyyppisen käsityksen synkästä ja harmaasta luterilaisuudesta, jota leimaa erityisesti ns. protestanttinen työmoraali. Rakenteeltaan kirja on sellainen, että edetään aakkosjärjestyksessä asiasta asiaan.
 

Ensinnäkin minua vähän suretti, että Heinimäki on vanhetessaan luterilaistunut. Muistelen hänen aikaisempia pyhimyskirjojaan, joissa kuvattiin pyhimykseksi heittäytymisiä kierkegaartilaisina hyppyinä uskon kuiluihin, joissa sovinnaisuuden verenhimoiset pedot vaanivat.
 

Kristinuskon suunnat ovat minulle hiukan tuntemattomampia kuin joidenkin muiden uskontojen. Esimerkiksi luvussa jumalanpalveluksesta minulle tuli yllätyksenä, että siinä ei luterilaisuudessa olekaan kysymys siitä, että ihmiset palvelisivat Jumalaa vaan siitä, että Jumala palvelee ihmisiä.
 

Valitettavasti tämäkään teos ei kerro, miten kristityt aikanaan päätyivät lapsikasteeseen. Tässäkin todetaan vain, että Jumalan armo ei kuulu yksin aikuisille vaan myös sylivauvoille. Mutta miten lapsikasteeseen päädyttiin, vaikka J. Nasaretilaisen puheista ainakin minun korvaani kuuluu melkoinen vaatimus henkilökohtaisesta vakaumuksesta? Siihen asti, kun parempaa selitystä ei anneta, minä pitäydyn omassa hypoteesissani, että lapsikaste tuli korvaamaan juutalaisuuden ympärileikkauksen.
 

Mutta mihin merkilliseen seikkaan tässä kirjassa annetaan selitys, niin siihen, että luterilaisia on kahta lajia, iloisia kristittyjä, joille viini sun muu maistuu, sekä tiukkapipoja, jotka esimerkiksi nyt suhtautuvat erittäin kielteisesti alkoholiin.
 

Luther itse ei ollut mikään raittiusmies jo siitäkään syystä, että noihin aikoihin 1400/1500-lukujen vaihteessa vesi ei ollut terveellistä. Eli puhdasta. Jos mieli välttyä bakteeriperäisiltä sairauksilta, oli juotava juomia, josta oltiin tapettu veden ylimääräiset elävät kuumentamalla. Vaikka ajan olut oli mietoa, sitäkin saattoi juoda liikaa, ja "joistain Lutherin pöytäpuheista näkee, että ihan selvin päin niitä ei ole päästelty", kirjoittavat Heinimäki ja Jolkkonen.
 

Raittiusliike kulkeutui Suomeenkin Amerikasta 1800-luvulla, ja ensimmäisenä siitä innostui työväenliike. Luterilaisuuteen se ei uskonnollisessa mielessä kuulu, ja sitä vierastettiin alkuun siksikin, sillä raittiusliikkeessä oli mukana vapaakirkollista eli lahkolaista porukkaa. Sittemmin luterilainen papisto kuitenkin alkoi kannattaa tiukkaa alkoholipolitiikkaa.
 

Mitä syntiin ylimalkaan tulee, siitä itse Martti Luther on kuulema sanonut: "Ole syntinen ja tee rohkeasti syntiä, mutta vielä rohkeammin usko ja iloitse Kristuksessa". Kirjassa väitetään, että nuoruusaikoinaan Lutherin rippi-isä hermostui, kun Luther vaivasi häntä mitättömillä jutuilla ja kehotti tätä tulemaan ripittäytymään seuraavan kerran, kun olisi tehnyt äidinmurhan tai maanpetoksen, sillä Jumala haluaa ihmisten ripittäytyvän kunnon synneistä.
 

Mitä siihen työmoraaliin tulee, tämä kirja on aika luterilainen. Työ nähdään tässä juuri niin puuduttavana velvollisuutena kuin se luterilaisuusmaineensa mukaan on. Se on velvollisuuteen perustuvaa lähimmäisten palvelemista, ja siinä ihmisen kuuluu toimia ikään kuin Jumalan työrukkasena. Teoksen kirjoittajia lainatakseni: "Kirjastonhoitajat, kouluavustajat, pikasuutarit ja raitiovaununkuljettajat ovat Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa".

Vertailun vuoksi mainittakoon eräästä juutalaisuuden elämän tarkoituksen määritelmästä. Sen mukaan elämän tarkoitus on kulkea maan ääriin, etsiä sielua, joka muistuttaa omaa sielua ja tutkia sitten tämän kanssa tooraa. (31.5.2011)