Turhaa kamppailua Jumalasta

Heinimäki, Jaakko & Niemelä, Jussi K. Kamppailu Jumalasta. Porvoo 2011.

Luin tuossa hissukseen pieninä palasina Jaakko Heinimäen ja Jussi K. Niemelän Kamppailua Jumalasta.


Jotenkin siinä keskityttiin vääriin asioihin lähinnä jankkaaja Niemelän takia. Häntä kun ei kiinnostanut kristinuskossa muu kuin se, oliko Jeesus aikuisten oikeesti olemassa vai ei, aivan kuin mikään uskonto perustuisi sille, onko joku jumaluus tms. historiallisesti tai luonnontieteellisesti todistattavalla tavalla olemassa.


Itse olen boyerilaiilla linjoila. Uskonnot syntyvät sellaisten käsitteiden ympärille, jotka stimuloivat aivoissa suurimman määrän erilaisia alueita. Jos käsite tai kertomus stimuloi vai harvoja alueita, sen ympärille ei muodostu uskontoa. On aivan se ja sama, viittaako tuo käsite mihinkään objektiivisesti tutkittavaan todellisuuden osaan. Kysymys on aivojen eri alueiden maksimaalisiesta stimuloitumisesta. Jeesus ja Jumala ovat stimuloneet mahtavasti Niemelänkin aivoja päätellen siitä, minkä verran hän on aihesta vaivautunut lukemaan ja miten viitsii jankata siitä.


Jos jotkin käsitteet jostain syyssä kytkevät päälle useita eri päättelyjärjestelmiä samanaikaisesti, se merkitsee sitä, että ne kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin harvempia järjestelmiä stimuloivat. Niinpä näitä käsitteitä tai käsitekokonaisuuskia ollaan hanakampia siirtämään myös eteenpäin. Uskonnolliset käsitteet ovat tyypillisiä tällaisia monia päättelyjärjestelmiä stimuloivia käsitteitä, joita siirretään innolla etenpäin muille yksilöille ja niiden ympärille muodostuu suorastaan yhteisöitä. Niemelä kertoo auliisti, miten vaikeaa ateismin ymprillä on pyörittää yhteisöä kuvatessaan edesottamuksistaan Vapaa ajattelijoiden puheenjohtajana, mistä hommasta hän erosi ennen pitkää.


Sitä paitsi samaa käsitettä pyrkii olemaan käytössä useampi versio per käsitteen käyttäjä. Käyttäjät tietävät, mikä on virallinen käsite, ja sen mukaan he vastaavat, jos heiltä asiaa eksplisiittisesti kysytään. Mutta jotenkin he tulevat eläneeksi tavalla, joka ei vastaa tätä – kaikki ulkoa tulevat käsitteet liittyvät mielissä kaikkiin aikaiemmin saatuihin käsitteisiin ja näin ne muokkautuvat toistensa vuorovaikutuksesta. On muistettava, että itse käsitteiden käyttäjät eivät aina ole tietoisia kaikista eroista. Esimerkki: Raamatussa kielletään koron ottaminen. Kirkkoon kuuluva pankinjohtaja pystyy kysyttäessä kertomaan, että Raamattu kieltää koronoton, mutta samanaikaisesti hän ei silti näe mitään vikaa siinä, että hän kuuluu sekä kirkkoon että on pankinjohtaja. Tämä yksiselitteinen irrationaalisuus estä ketään pitämästä häntä rationaalisena henkilönä.


Uskonnolliset käsitteet siis stimuloivat luonnostaan olemassa olevia päättelyjärjestelmiämme. Nämä päättelyjärjestelmät ovat tiedostamattomia järjestelmiä, joilla reagoimme intuitiivisesti niiden alaisuuteen kuluviin asioihin, ja yksi ja sama päättelyjärjestelmä saattaa aktivoida useita aivojen osia yhtaikaa.


Erityisesti tällaista välitöntä päättelyä aiheuttavat kaikki toimivat olennot tai pelkkä tapahtuminen itsessäänkin. Tämä toimijoidenhavaitsemisjärjestelmämme on suorastaan yliherkkä. Jos oksa yllättäen heiluu, oletamme, että siihen on syynä jonkun toiminta. Koska ihminen on joutunut lajina koko olemassaolonsa ajan sopeutumaan sekä saalis- että petoeläimiin, on ollut suureksi eduksi, että toimiviin olentoihin on reagoitu mieluummin liian herkästi kuin tultu sivuuttaneeksi ne. Virheellisen havainnonhan voi sitten unohtaa, jos niikseen tulee. Tästä johtuu, että olemme herkkiä myös käsitteille selaisista toimijoista, joiden fyysisestä olemassaolosta ei ole täysiä takeita.


Ihmisellä on myös erittäin kehittyneet päättelyjärjestelmät kuvaamaan toisten olentojen mielentiloja ja aikomuksia ja tuottamaan sitten odotuksia ja suunnitelmia näiden mukaan. Ihmiset kiinnittävät aivan erityistä huomiota sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviin merkkeihin, siihen, mitä muut tuumivat ja mitä aikovat. Tällaisesta sosiaalisesta tiedosta Boyer käyttää nimitystä strateginen tieto. Strategisesta tiedosta on ainainen pula; ihminen pärjää sitä paremmin, mitä enemmän hänellä on tällaista strategista tietoa.


Ideaalista olisi, että tietäisi kaiken, mikä liittyy muiden aikomuksiin ja tekemisiin. Onko tällaista olentoa olemassa vai ei, on avoin kysymys, mutta varmaa sen sijaan on, että sellainen voidaan kuvitella, ja se on jumala. Jumala on henkilö, joka tietää kaikista kaiken ja pystyy tämän tiedon varassa puuttumaan kaikkien kohtaloon.


Jotkut ihmiset näyttävät pärjäävän paremmin kuin muut yhteisönsä jäsenet. Tällaisia ihmisiä pidetään usein jotenkin yliluonnollisina, sillä pärjätäkseen paremmin kuin muut täytyy olla pääsy sellaiseen sosiaalisesti relevanttiin tietoon, jota muilla ei ole. Näitä henkilöitä kutsutaan usein noidiksi. Uskonnot eivät siis koostu mistä tahansa, ja maailmassa esiintyvien yliluonnollisten uskomusten määrä onkin yllättävän rajallinen. Noituus on yksi yleisimmistä uskonnollisista käsitteistä kautta maailman. Usein noita saa oman etunsa huonontamalla muiden etuja, ts. käyttämällä tietoaan hyväkseen muita vastaan.


Heinimäki ja Niemelä eivät puutu uskonnon ja moraalin suhteeseen, mutta kahvipöytätason keskusteluiden väitteeseen, joiden mukaan uskonnot ovat (olleet) tarpeen moraalin takaamiseksi, Boyer vastaa, että ihmisellä on sosiaalisen vaihdon intuitiivinen päättelyjärjestelmä, joka takaisi moraalin ilman uskontoakin. Sosiaalisen vaihdon päättelyjärjestelmä toimii periaatteella: jos minä annan tämän panoksen yhteistyöhön, voin odottaa, että tuo toinen antaa tuon. Tätä varten ihmisen täytyy kyetä arvioimaan toisen osapuolen luotettavuutta, sillä maailmassa on huijareita. Luotettavuuden perusteella ihmiset sitten muodostavat liittoutumia, joiden avulla tekevät yhteistyötä. Liittoutumat edellyttävät jäsenten lojaalisuutta, ts. moraalia, ja luopuruudesta rankaisu on eräs tapa varmistaa lojaalisuus. Usein nämä rangaistukset eivät niinkään kohdistu itse luopioon, sillä hänethän on periaatteessa jo menetetty; rangaistus toimii pikemminkin pelotteena liittoutuman heikoimmille, luopuruusherkille yksilöille, jotka kenties sitten rangaistuksen pelosta luopuvat luopuruudestaan. Liittouman kannattaa olla luopioiden suhteen hiukan yliherkkä – virhetapauksessa luopiolle voi antaa anteeksi, mutta jos häntä ei ajoissa karkota, seuraukset voivat olla peruuttamattomat. Erityisen kovia sanktioita vaaditaankin sellaisissa ryhmissä, joissa lojaalisuuden puute on hengenvaarallista kuten armeijoissa.


Tämä sosiaalisen vaihdon päättelyjärjestelmä on herkäksi virittynyt, ja siksi se kuuluu niihin päättelyjärjestelmiin, jotka stimuloituvat helposti ja keräävät siten ympärilleen myös uskonnollisia käsitteitä. Liittoutumiin liittyvien päätöksentekojärjestelmien intuitiivisuus on niiden erityisin ominaisuus. Intuitiivisuus takaa niiden nopeuden ja luotettavuuden, ja niinpä niitä ei niin helposti manipuloitavan instanssin kuin järjen höpinöillä sumuteta. Järjestelmä toimii aivoissa tasolla, jolle tietoisuus ei ulotu. Liittoutumien muodostamisessa tarpeellisuus – tai järki – on aivan riittämätön peruste.


Valmius itsensä uhraamiseen on aivan erityinen solidaarisuuden merkki, joten tällaisen ihmisen kanssa kannattaa liittoutua. Tämä on intuitiivisesti niin mahtava etu, suorastaan ylivoimainen, että juutalaisuudessa toisten yksilöiden puolesta tapahtuva itsensä uhraaminen on erikseen kielletty.


Millaiset kertomukset sitten jäävät parhaiten mieleen, vaikuttavat mieleen ja tulevat levitetyiksi toisiin mieliin? Aihepiiri on verrattain suppea. Päättelyjärjestelmät käynnistää relevanssi, ja nimenomaan relevanssi päättelyjärjestelmien itsensä kannalta. Uskonnollinen käsite joka aktivoi paitsi suuren määrän järjestelmiä, tuottaa myös suuren määrän yksilöiden omaa päättelyjä näissä järjestelmissä.


Kysymys ei siis ole hyödystä tai edusta materiaalisessa maailmassa siinä mielessä, että uskomukset antaisivat kelvollisinta tietoa todellisesta todellisuudesta. ”Kulttuuristen käsitteidemme ominaisluonne ei johdu niiden järkevyydestä tai hyödyllisyydestä – nämä käsitteet ovat sellaisia kuin ovat siksi, että aivojemme rakenne ei anna meille mahdollisuutta olla niitä muodostamatta”, kirjoitta Boyer.

 

Tapahtumat ovat ihmisen viitekehyksessä aina tulosta jonkun toiminnasta. Ihminen olettaa aina etukäteen, että jos jotain tapahtuu, on oltava myös joku, joka laittaa tapahtumaan. Nämä etukäteisoletukset ovat irtikytkeytyneitä muotoja todellisista tapauksista, eräänlaisia mallikaavioita. Tämä asioiden kytkeminen irti todellisuudesta mallikaavioiksi on eräs ihmismielen tyypillisimmistä ominaisuuksista, ja se mahdollistaa monimutkaisen oppimisen, etukäteisarvailut, ennakoinnin, suunnittelun ja eri vaihtoehtojen puntaroinnin. Jos muuta ei ole tarjolla, oletetaan, että tapahtuneen asian syynä on joku yliluonnollinen toimija.


Aika usein tällaiseen tilanteeseen joudutaan vaikkapa luonnonkatastrofien yhteydessä. Jumalien oletetaan olevan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa kuten ihmiset keskenään, joten ihmisten ja jumalien välillä vallitsevat normaalit sosiaalisen vaihdon lainalaisuudet. Näiden nojalla ihmisten on etukäteen mahdollista 'tietää', että jos jokin onnettomuus tapahtuu, siihen on ollut syynä jokin ihmisten taholta tehty sopimusrikkomus.


Uskonnollisten käsitteiden menestys kulttuurissa perustuu mentaalisille kyvyille, jotka aktivoituisivat ilman uskonnollisia käsitteitäkin. Niinpä jumalat ja henget ovat eräänlaisia mielen loisia, kuten Boyer asian ilmaisee. Koska minä suhtaudun asiaan hieman positiivisemmin, sanoisin, että ne ovat alkuperäisestä tarkoituksestaan pitkälle jalostettuja mentaalisia hahmoja, jotka tekevät elämästä mielenkiintoisemman elää, ja jotenkin minulla on sellainen kutina, että uskonnollisia käsitteitä lähelle tulisi myös taide, ainakin kuvataide. Käsitelläänhän kuvataiteessakin kysymyksiä, joihin tietoisella järjellä ei ulotuta. Tämän tunnustaa myös Jussi K. Niemelä jossain mitassa.


Ihmisillä on tarve kuulua ryhmiin, ja mielivaltainenkin, jopa väliaikainen, ryhmiin jakautuminen esim. urheilujoukkueiksi synnyttää valtavaa ryhmäkuntaisuutta. Eräs tämän tarpeen ilmenemismuoto on tarve osoittaa uskollisuutta ryhmälle. Laboratoriokokeissa on ihmisiä jaettu ryhmiin ja kehotettu tekemään yhteistyötä oman ryhmänsä kanssa pikemminkin kuin muiden ryhmien, ja jopa laboratoriokokeissa, jotka koehenkilöt siis tietävät järjestetyiksi koetilanteiksi, syntyy auttamattomasti tilanteita, joissa osoitetaan omaa ryhmää kohtaan massiivista luottamusta ja intuitioita luetettavuudesta. Näin syntyneen sosiaalisen liittouman muodostamat yksilöt kokevat ryhmän perustuvan ryhmän sisäiseen olemukseen. Jopa laboratorio-olosuhteissa.


Ihminen on myös tietoinen siitä, että sosiaalinen maailma on jatkuvampi kuin hänen yksilöllinen eksistenssinsä.  Tämän tajuaminen on maaginen kokemus, eikä sisäinen naiivi sosiologiamme, tajumme sosiaalisille suhteille, pysty selittämään tätä asiaintilaa järkevästi. Niinpä kokemukselle syntyy uskomuksellinen selitys, joka perustuu tiettyjen olioiden samankaltaisuuden jumalalliseen luonteeseen.


Henkilöiden luokittelu luotettaviksi ja vaarallisiksi tapahtuu tiedostamattomalla tasolla. Ihmiset eivät sanalla sanoen tiedä, mitkä ovat ne merkit, joiden perusteella tämä kulloinkin tapahtuu. Ryhmäsitoutumisen kummallisuuksiin kuuluu sekin, että yksilö saattaa kokea jonkun luopio uhaksi itselleen, vaikka sen haitat tosiasiallisesti kohdistuvat toisiin henkilöihin eivätkä häneen itseensä lainkaan. Paheksumme myös muiden ryhmien luopioita, emme vain omamme. Ihmiset kokevat osaavansa muodostaa ryhmiä, mutta he eivät voi mitenkään olla tietoisesti perillä, miten se tapahtuu, eivätkä he osaa selittää sitä.


Osa uskomuksista on todellisuuden suhteen joskus erittäin huonoja. Mutta uskomusta tukeva ryhmä pysyy kasassa, vaikka ristiriita todellisuuden kanssa osoittautuisi miten ilmeiseksi. Tämän ilmiön selittää kognitiivisen dissonanssin väheneminen, ja tällä tarkoitetaan aiemman näkemyksen korjaamista uutta kokemusta vastaavaksi. Arkitodellisuudesta Boyer mainitsee esimerkkinä, että joskus meillä on ensin jostain ihmisestä yksi käsitys, mutta kun saamme muuta kokemusta ja meidän pitää muuttaa mielipiteemme, sen sijaan, että sanoisimme muuttaneemme mielipidettämme, sanomme, että olimme itse asiassa tätä jälkimmäistä mieltä ja ennestään. Kognitiivisen dissonanssin käsite on kehitetty selittämään apokalyptisia lahkoja, jotka ovat julistaneet tarkkaa tuomiopäivän ajankohtaa, mutta kun päivämäärä on mennyt kaikessa rauhassa ohi, tämä ei suinkaan hajota ryhmiä, vaan vahvistaa kannattajien uskoa.


Ylipäätäänkään mitään inhimillistä päättelyjärjestelmää ei itse asiassa kiinnosta totuus eivätkä ne ole olemassa totuuden selvittämiseksi. Niiden tarkoitus on tuottaa merkityksellisyyttä. Ja nimenomaan merkityksellisiä sosiaalisessa kontekstissaan. Kuten Boyer sanoo: ”’Metafyysiset’ uskonnot, jotka eivät likaa käsiään vähäisempiin inhimillisiin huolenaiheisiin, ovat osapuilleen yhtä helposti kaupattavia kuin auto ilman moottoria”.


Itseäni ovat viime aikoina kiinnostaneet Vanhan testamentin kertomukset. Niistä yllättävän monet ovat perhetragedoita, jotka perustuvat perheiden sisälle muodostuneisiin erikoisiin jännitteisiin ja niistä seuranneisiin vakaviin tapahtumiin. (4.1.2016)