Lisää Bysanttia

Herrin, Judith. Byzantium – the Surprising Life of a Medieval Empire. England 2008.

Olen lukenut tätä Herrinin Byzantium-kirjaa koko kesän hyvin, hyvin hitaasti siinä pelossa, että joskus tämä loppuu, ja eilen se sitten sen teki.

 

Kirja on kirjoitettu rakennustyömiehille. Se nimittäin sai alkunsa siten, että myöhäisantiikin ja Bysantin professori Judith Herrinin ovella yliopistolla töllisteli kerran remonttimiehiä, jotka rohkaistuivat kysymään, että mikä se semmoinen Bysantti on. Herrin selitti, ilmeisesti mielenkiintoisella tavalla, sillä rakennustyömiehet ehdottivat, että Herrin kirjoittaisi aiheesta kirjan. Herrin ei pitänyt hyvänä mainita, että aiheesta on kirjoitettu tonneittain kirjoja. Mutta kansanomainen, joskin tieteellinen selvitys asiasta kenties vielä puuttui, ja niinpä hän päätti tehdä Bysantista kirjan rakennusmiesten kohderyhmälle. Se kirja on nyt sitten tämä. Eloisasti ja vauhdikkaasti kirjoitettu, ja jos jostain asiasta on vajavaista tai ristiriitaista tietoa, tilanne on esitetty muilla keinoin kuin alaviitteillä. Kiinnostavia lähteitä on siten luvuittain jäsennettynä lopussa.

 

Koskapa muinaisen Bysantin tienoilla on tätäkin nykyä vaikeuksia velkojen hoidossa, yhtenä lukuisista mielenkiintoisista kirjan aiheista tulkoon mainituksi selitys neljännestä ristiretkestä, jonka lopputulemaan, ts. siihen, että Länsi valtasi Konstantinopolin, minun järkeni ei ole koskaan oikein riittänyt. Tässä teoksessa asiaa valotetaan useastakin näkökulmasta, joista yksi on seuraava. 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa Konstantinopolista oltiin pyydetty Roomalta apua turkkilaisia vastaan. Asiaan ilmaantui kovasti erilaisia mutkia, mikä vähensi Lännen halukkuutta viedä projektia loppuun. Yksi näistä ’mutkista’ lopulta hermostutti koko Lännen. Aleksios, josta oli tuleva Aleksios 4. Angelos, lupasi ristiretkeläisille 200 000 hopeamarkkaa ja Idän kirkon alistumisen Rooman valtaan, jos hänet nostettaisiin keisariksi setänsä Aleksios 3:n tilalle.

 

Homma hoidettiin, mutta Aleksios ei maksanut, mitä oli luvannut. Kun ristiretkeläisten delegaatio kävi esittämässä hovissa vaatimuksensa, että velka pitäisi nyt tosiaankin maksaa, joko hyvällä tai pahalla, kreikkalaiset järkyttyivät moisesta kohtuuttomasta vaatimuksesta - että pitäisi muka maksaa, mitä on luvannut!

 

Tässä kohden juolahtaa mieleen Suomen oloista esimerkki: Isä meidän –rukous. Sen luterilaisessa muodossa sanotaan jotain sellaista, että anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka meitä vastaan ovat rikkoneet. Ortodoksisessa versiossa sanotaan vastaavassa kohdassa vielä tänäkin päivänä, että anna meille meidän velkamme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velkaa.

 

Eli velkojen kanssa ei ortodoksisella puolella olla oltu taipuvaisia nipottamaan.

 

Ja niin siinä sitten kävi, että ristiretkeläiset ottivat Konstantinopolin haltuunsa ja Baldwin nousi keisariksi. Mutta kuten sanottua, syitä välien kärjistymiseen oli toki muitakin kuin tuo yllä mainittu.

 

Sitä paitsi aivan koko homma ei tuohon kaatunut – Bysantti oli sitkeähenkinen.

 

Toisena mielenkiintoisena kohtana nostettakoon esiin Konstantinopolin valloituksen jälkeiseltä ajalta köyhien kapina. Yhteiskuntaluokkien väliset erot olivat kärjistyneet kohtuuttomiksi. Herrin esittää eri osapuolien näkemyksiä. Selootit kiinnittivät huomiota nöyryyttäviin seikoihin kuten siihen, että köyhät ja rikkaat eivät saaneet istua samassa pöydässä tai puhua keskenään normaalisti, rikkaat ja köyhät eivät saaneet mennä keskenään naimisiin yms. He syyttivät aristokraattista eliittiä ahneudesta, tuhlaamisesta, kristillisten arvojen vastaisesta ylellisyydestä ja riistosta, eivätkä rikkaat olleet saavuttaneet asemaansa omilla ansioillaan vaan pelkällä syntyperällään. Ja kun muu ei auttanut, köyhät kokeilivat väkivaltaa, mikä kirvoitti vastapuolessa näkemyksiä, että selootit olivat epähumaaneja, juoppoja, varkaita yms.

 

Loppujen lopuksi selootit pitivät hallussaan Thessalonikia seitsemän vuotta. Vaikka tämä kokeilu ei levinnyt muualle Bysantin alueella, siitä tuli tulevaisuuden trendi, ja useammatkin Italian kaupungit omaksuivat tasavaltaisen hallinnon. Samoin tehtiin kuulemma myös Barcelonassa ja Gdanskissa.

 

Kaiken muun hyvän lisäksi kirjassa on kaunis kansikin. Yllä paitsi tämä kirja, myös meidän huushollista löytyviä erityyppisiä pieniä ikoneita, moderneja versioita, joista yksikään ei ole uniikki. Ylinnä on pronssinen kopio Uukuniemen ortodoksikylän kaivauksista löytyneestä matkamiehen ikonista, Kristus Pantokratorista, jonka originaali on viimeistään 1650-luvulta, jolloin tuo kylä hylättiin. Värillisenä saksalaisena huippupainotuotteena pieni Kristus Pantokrator alhaalla. Toinen riipus on muovinen Valamon Jumalanäiti, huonompaa venäläistä painolaatua, kotoisin Vanhasta Valamosta. Ja valkoisessa paperilapussa on kiinni alkukesästä Uudesta Valamosta ostettu tarraikoni, joka menee autoon, jahka muistan sen viedä sinne. Nykyinen autoikonini on jo melkoisen sinistynyt - off set-painoväri kun ei kestä valoa. (18.7.2011)