Oi vapaus!

Hodgkinson, Tom. Vapauden ylistys. Helsinkin 2007

Koska työ on viime aikoina vienyt ajan ahrrastuksilta, olen lueskellut - olosuhteiden johdosta hitaaseen tahtiin - Tom Hodgkinsonin teosta Vapauden ylistys. Kirjan suomenkielisen laitoksen on julkaissut Bassam Books, ulkopuolella sarjojensa.

 

Kirjoittajan filosofia tuntuisi perustuvan 1800-luvun loppupuolella Arts and Crafts Movementin aloittaneen William Morrisin ideologiaan.

 

Morrisin innoittajana puolestaan oli John Ruskin, ja häntäkin Hodgkinson useasti siteeraa. Ruskin oli eräänlainen kulttuurihistorioitsija, joka suhtautui kriittisesti teollistumiseen olematta luddiitti.  Ruskin oli sitä mieltä, että teollistuminen seurauksineen oli tullut jäädäkseen, ja siksipä muotoilulla piti tästä ikuisuuteen korvattaman luonto.

 

Morris oli Ruskinia reaktiivisempi, ja ryhtyi urakoimaan paluuta keskiaikaan. Morris ihaili keskiaikaista työhuonejärjetelmää, ja hän perustikin kaverineen eräänlaisen yrityksen ja yhteisön sekamuodon, jossa kaikkien hankkeeseen osallistujien oli määrä osallistua kaikkeen luovalla panoksella, ei koskaan vain toteuttajana. Esim. Morrisin työpajat tuottivat mm. tekstiilejä Morrisin designin mukaan, mutta Morris jätti suunnitelmat aina sen verran avoimiksi, että kutojallekin jäi aina luovia ratkaisuja tehtäväksi. Tätä systeemiä Hodgkinson kovasti ihailee, mutta unohtaa, että Morrisin työhuoneet kohtasivat kieltämättä huikean alkumenestyksen jälkeen suuria vaikeuksia. Ennen pitkää Morris itse ajautui pelkäsi johtajaksi, jolla ei ollut itsellään aikaa mihinkään luovaan, ja loppujen lopuksi Morris joutui ostamaan muut yhteisön jäsenet ulos.

 

Yhdessä vapaaehtoispohjalta tekeminen näyttäisi olevan Hodgkinsonin ideaali. Ideologiaan on liitetty uudempia ideoita kuten maalle muuttaminen, puutarhanhoito permakulttuuriperiaatteella, luopuminen palkkatyöstä ja sitä myötä kulutuksen vähentäminen. Kuvaillessaan po. tyyppisiä yhteisökokeiluja Hodgkinson ei turhan päiten mainitse yleisesti tunnettuja alan giganttisia pettymyksiä.

 

Kirja on kirjoitettu hauskasti. Kirjoittaja uskoo vilpittömästi, että kuka tahansa voi tehdä mitä haluaa. Pitää vain hyväksyä se hinta, joka siitä pitää maksaa. Jos ei halua käydä töissä, pitää hyväksyä, että rahaa ei ole, ja ruoan tuotantonsa pitää vain järjestää niin, että ruokaa on. Jos haluaa olla vapaa, ei pidä haluta hyvää asuntoa hyvästä osoitteesta, sillä silloin joutuu ottamaan velkaa. Jos haluaa olla pääasiassa pomojen pompottelun ulottumattomissa, pitää kestää puutarha- ja lumityöt, nikkarointi yms.

 

Siivoaminen tuntuu olleen Hodgkinsonille kova pala. Jos haluaa olla vapaa kurjasta työstä, pitää salia sama muille, eikä voi olla ajateltavissa, että teettäsi likaiset työt jollakulla muulla. Hodgkinsonin ideologian mukaan ihmisen kuuluu hoitaa itse oma elämänsä, myös sen sotkut. Hodgkinson onkin tullut siihen tulokseen, että siivoaminen on valaistuskysymys. Sähkövalo on hänen mielestään viheliäinen keksintö, koska se paljastaa armottomasti kaiken lian. Hän kehottaa ratkaisemaan ongelman siirtymällä kynttilävalaistukseen.

 

Muita ongelmia on fyysinen kipu tahi muu tuska, joka seuraa ruumiillisesta työstä. Hodgkinson kehottaa yksinkertaisesti opettelemaan kivun sietämistä.

 

Erityisen terveenä pidän Hodgkinsonin kriittistä ellei suorastaan tuomitsevaa suhtautumista valittamiseen. Valittaminen perustuu sille, että valittajan mielestä muiden pitäisi asentaa koko olemisensa valittajan mukaan, ja se on jo alkeelliisimpienkin vapauskäsitysten vastaista. Jos huomaa itsessään halua valittaa, pitää kiireesti lähteä muualle välttyäkseen kiusaukselta ruveta rasittamaan lähimmäisiään valituksilla - tämä on minun kantani.

 

Hodgkinson toteaa kuin kelpo buddhalainen, ettei mikään ole maailmassa mitään ja minä on tyhjyys. Jos kaikki on tyhjyyttä, miksi tehdä elämästään kurjaa alistumalla yhteiskunnan loputtomiin kahleiden sarjoihin, kun sillä ei tosiaankaan ole mitään väliä?

 

Hodgkinsonhan on oikeassa. Hitonko väliä millään on? - Ei tosiaankaan mitään. Hän toteaa aivan oikein, että ihmisiä estää ryhtymästä vapaiksi ensi sijassa pelko aseman menettämisestä lähimmäisten silmissä. Ajautuminen sosiaalisen todellisuuden ulkopuolelle.

 

Mutta toiseksi tulee se Hodgkinsonin unohtama tosiasia, että oma vapaus loppuu siihen, mistä muiden alkaa. Epävapauden etuja on esimerkiksi se, että sopimukset pitävät. Hodgkinson julistautuu kuitenkin anarkistiksi.

 

Hodgkinson on muutaman vuoden elättänyt itsensä ja perheensä kirjoittelemalla näitä hauskoja kirjojaan. Joutilaisuuden ylistys on hänen esikoisensa, ja suomentamatta taitaa vielä olla The Idle Parent.  Harrastuksekseen hän on tehnyt The Idler -nimistä lehteä. Alkuun hän oli ahkeroinut sitä neljästi vuodessa, sitten kahdesti, ja nyt lehti on vuosikirja. Lehden nettisivut ovat paljon siistimmät kuin olettaisi. Yleensä permakulttuuriharrastajat ovat siivotonta sakkia, mutta The Idlerin sivut ovat äärimmäisen elegantit. Visuaalista ilmettä on ryyditetty vahvalla annoksella 1800-luvun lopun tyylistä kuvastoa.

 

Mutta ilmeisesti kirjoilla ei ole elänyt, kun lapsiakin on aika monta, eikä maalla asuminenkaan ole tainnut pitkän päälle miellyttää, sillä Hodgkinson on perustanut firman Lontooseen, The Idler Academyn. Se on paitsi 1800-luvun tunnelmasta ja esineistöstä ammentava kirjakauppa ja kahvila, myös jonkinlainen koulutuskeskus. Tästä koulutuspuolesta käytetään nimitystä 'school', koska termin kantasana tarkoittaa Hodgkinsonin mukaan joutilasta vapaa-aikaa. Koulun luentojen aiheina voi olla esim. antiikin filosofia, josta puhuu itse Hodgkinson. Koska morrisilaisuuteen kuuluu käsityötaidon arvostus, kirjonnasta pitää kurssia erinomaisen kypsään ikään ehtinyt naishenkilö, ja kesäkuuksi on luvassa myös kalligrafian kurssi. Aiheesta  'mikä on elämisen tarkoitus' puhuu 30.6. Julia Neuberger-niminen naispuolinen rabbi.

 

Vapaus kuulostaa tosi hyvältä… (5.5.2011)