Miten maaillma makaa?

Iloniemi, Jaakko & Nyberg, René & Hakkarainen, Petri. Trump, Putin, Merkel ja Suomi. Suomi 2017.

Tämä kirja ei ole suuren suuri, mutta kieltämättä tuotettu erinomaisen nopeasti tähän kriittiseen saumaan. Tosin en tiedä, miten tämän Jaakko Iloniemen, René Nybergin ja Petri Hakkaraisen teoksen Trump, Putin, Merkel ja Suomi kohderyhmä on ajateltu, sillä niille, jotka näistä asioista jotain tietävät, tämä kirjanen varmaan on pintapuolinen, ja minun kaltaisilleni ulkopoliittisille tumpeloille asiaa on ehkä liian vähän. Mutta eivätköhän Otavassa osaa ottaa rahansa.

Yhdysvalloista on kirjoittanut Jaakko Iloniemi, ja minä, joka en ole ikinä edes halunnut matkustaa USA:aan siellä todella käymisestä puhumattakaan, olin hiukan yllättynyt tiedosta, että ne heput, joita me täällä pidämme omia ministereitämme vastavina ja joita jostain syystä kututaan 'sihteereiksi', eivät sitä olekaan, vaan nämä ovat presidentin henkilökohtaisia avustajia. Heitä ei siis ole valittu mitenkään demokraattisesti, ei edes välillisesti eikä edes minkään eduskuntaa vastavan vaaleilla valitun elimen valtasuhteiden mukaan.

Venäjästä olen lukenut ennestään sentään jotain, jopa tähän teokseen Putin-osuuden laatineen René Nybergin kirjoittamaa, mutta silti Nyberg vasta tässä onnistui saamaan minut kiinnittämään huomiota Venäjän omalaatuiseen suhteeseen omistamista kohtaan. Nybergin mukaan vielä tänäkin päivänä omistukset ovat Venäjällä ikään kuin hallitsijan armossaan myöntämiä hallintaoikeuksia, jotka hallitsija voi milloin tahansa peruuttaa. Tämä näkyy kuulemma esimerkiksi näytösluontoisissa oikeudenkäynneissä, joissa Putin otti Hodorkovskilta öljyfirman pois, kun poliittisten ja taloudellisten voimasuhteiden etu sitä Putinin mielestä vaati. Itsestään Putinista on kirjoja tarjolla vaikka miten paljon, joten hänen persoonaansa tässä ei enää lisävaloa olla oikein voitu valaa.

Kiinnostavin jakso kirjassa on ehkä Petri Hakkaraisen Merkel-jakso. Angela Merkelin tie itäsaksalaisesta fysiikan tutkijasta kapitalistisen Saksan käytännössä valtionpäämieheksi ja Euroopan tosiasailliseksi johtajaksi on kerrassaan merkillinen. Olen jo joidenkin lukemieni Venäjää käsittelevien teosten yhteydessä hämmästellyt sitä, miten valtava vaikutus Saksalla on kautta historian ollut Venäjään, ei vain vallankumouksen rahoittamisessa ja sitä enne Katariina Suuren sukujuurissa vaan todella laajasti. Jostain syystä arkitajunnassa pitävät Venäjän ulkoisten vaikutteiden ylivaltaa Pietari Suuren hollantilaisvaikutteet Pietarin kanavarakenteineen höystettyinä italialaisella arkkitehtuurilla ja aatelislasten ranskalaisilla kotiopttajilla.

Merkelistä näyttää olevan yhtä vaikea päästä eroon kuin Putinista, ja he saattavat osittain olla siihen toistensa syitä. Putin osaa saksaa ja on ollut Saksassa 'töissä', ja Merkel osaa venäjää ja tuntee sen maan jo lapsuutensa venäjä- ja matematiikkaolympialaisten palkintomatkoilta. Hän tuli myös opiskelleeksi Neuvostoliitossa. Joten nämä Euroopalle niin tärkeiden maiden päähenkilöt tuntevat toistensa yhteiskunnat ja kansanluonteet. He eivät näin ollen voi kusta silmään toisiaan kovin helposti, mikä on koko Euroopan etu. En tiedä, miten Euroopalle olisi Putinin kanssa jo käynyt, ellei Merkeliä olisi…

Ei Saksa tietenkään mikään hyväntekeväisyylaitos ole, ja voi olla, että Saksa hyötyy EU:sta enemmän kuin EU Saksasta. Saksa kun on kiistaton talousmahti alueella.

Saksan suhde uuteen maahanmuuttoon on jonkinlainen ongelma. Tai sen johdosta päätään nostanut äärioikeistolainen liikehdintä, mikä on toisen maaimansodan jälkeen pysynyt Saksassa kiitettävästi kurissa. Nyt siis on hiukan toisin. Saksa on itsekin joutunut joidenkin Lähi-idästä kotoin olleiden henkilöiden tekemien terroritekojen kohteeksi, mikä on omiaan pahentamaan tilannetta. Mitä terrorismiin tulee, tilanne on Saksassa poikkeuksellinen, sillä Saksalla on kokemusta hyvin dramaattisesta kotoperäisestä terrorismista 70-luvulta, ihan natiivien saksalaisten harjoittamasta.

Sama tapahtui toisessakin toisen maailmansodan akselivallassa, Italiassa.

Hakkarianen ei runoile, joten hän ei suuremmin pohdi tuota 70-luvun terrorismia siltä kannalta, miten se mahtoi olla kapina toisen maailmansodan syyllisenä pidettyä omien vanhempien sukupolvea kohtaa ja miten se mahtaa rinnastua nykyterrorismiin. Nimittäin kyllä minulle tulee mieleen, että nykyterrorismissa saattaa olla samaa psykologiaa: periaatteessa tässä eletään ikään kuin toisen sukupolven maahanmuuttajien aikaa, ja tässä uudemmassa sukupolvessa esiintyy jonkinlaista häpeää edellisen Gastarbeiter-sukupolven suostumisesta nöyryytettäväksi. Sama logiikka sopii mielestäni myös Britteihin ja Ranskaan.

Mutta on se niin mukavaa lukea, kun kirjoittajat tuntevat aiheensa ja osaavat kirjoittaa. Tämä pikku kirjanen on kuin proteiinivälipala. Tämä haukataan nopeasti ja sitten taas mennään. (21.6.2017)