Islantilaisia neuleita

Islantilaisia neuleita. Jónsdottir, Védís, toim. EU 2013.

Kuten tällä blogilla on kuvattu, minulla on kahtena edellisenä talvena ollut pakkomielteenomaisena haasteena yksi kaarrokeneule, jossa oli koko pinta, ei vain kaarroke vaan aivan kaikki, kirjoneuletta. Minulla ei ollut siihen mitään mallia, vaan sävelsin sen itse omasta pikku päästäni, ja kieltämättä siihen jäi hiukan toivomisen varaa. Olin ostanut jo aiemmin siihen käyttämäni langat - alun perin tarkoitus oli tehdä paljon paremman näköinen pusero, mutta sen tekeminen oli niin kauhistuttavan tylsää, että purin alun ja rupesin askaroimaan sen kirjoneule-kaarrokeneuleen kanssa. Ja kaarrokeneuleethan ovat korkeampaa matematiikkaa, enkä minä, kuten sanottua, osaa laskea mitään, joten haastetta oli eikä totisesti ollut syytä valittaa, että olisi ollut ikävystyttävää.

Lankoja olin joutunut ostamaan aika paljon ylimääräistä sitä alkuperäistä sunnitelmaa varten kuvioiden onnistumisen takaamiseksi, ja niinpä niitä oli nyt sitten reippaahko määrä, enemmän kuin olisin tarvinnut tuohon tekeille otettuun, sovelletusta perinnekuviosta tehtävään kirjoneuleeseen. Päätin käyttää kaikki ne kalliit langat, ja niin siitä tuli mekkopituinen, mikä kieltämättä oli tuossa takavuosina muodikasta, muttei ymmärtääkseni enää, ja niinpä villapaita on minulla Suonenjoella. Tosin termi villapaita on harhaanjohtava, sillä langat ovat suurimmalta osaltaan silkkiä, seassa puuvillaa. Ehkäpä oheistan tähän kuvan, jahka pääse seuraavan kerran Suonenjoelle ja voin valokuvata sen.

Siksipä vallan tyrmistytti, kun kirjastossa pisti silmääni tämä Védís Jónsdottirin teos Islantilaisia neuleita. Kaikki kirjan villapaidat tai villatakit ovat kaarrokeneuleita! Ei tosin kokonaan kirjoneuletta, mikä oli minun erityishaasteeni kahden talven ajan, sillä on tosiaankin oma askareensa saada kuvio jatkumaan kautta koko villapaidan miehustaa, kaarroketta ja hihoja myöten samana.

Nämä tämän kirjan kaikki villapaidat tai -takit tehdään pyöröpuikoilla, ja taidanpa kokeilla tässä esiteltyä villatakin vetoketjusysteemiä. Kävi nimittäin sillä tavalla, että kun kaivoimme isännän kanssa verkkokomeroa tuossa alkusyksystä, esiin pullahti useampi muovikassillinen mitä merkillisimpiä lankoja, osa alotettuja neuleita, mutta nehän voi purkaa. Edessä on siis vetoketjullisen kaarrokevillatakin teko.

Yhdestä eteisen komerosta löytyi myös noin 20 vuotta vanha isännälle tekemäni kuvioneulevillapaita, mutta koska se on luonnonvalkoinen, eli likaantumisherkkä, ja koska villapaitojen peseminen ja tasossa kuivaaminen on työlästä, se on jäänyt pitämättä. Taidanpa purkaa sen, ja käyttää sen osana johonkin tämän Islantilaisia neuleita -kirjan neuleeseen.

Oikeastaan lainasin kirjan siksi, että perheongelmani luultavasti ajautuvat pian siihen pisteeseen, että joudun yöpymään sairaalassa, ja silloin on hyvä olla jotain puuhaa, joka ei vaadi ns. hidasta ajattelua, mutta jossa on kuitenkin kohtalaisesti keskittymistä vaativaa ajankulua. Kirjaoneulevilapaitojen lisäksi tässä kirjassa nimittäin on muutama hauska pitsineule. Yksi on aivan huippuhieno, erikoinen hihoilla varutettu huivi, mikä saattaisi olla mukava kapine varsinkin Suonenjoen oloissa iltaisin lueskellessa. Mutta se näytti aika vaativalta, joten päätin aloittaa pitsineuleharjotukseni huivista, josta kirjassa sanotaan: "Tämä vaatimaton ja hyvin kaunis yksivärinen huivi eulotaan pitsineuleella. Siitä on helppo tehdä vaikka kuinka pitkä".

Hmm… Ensinnäkin huivi on alkuperäisessä ohjeessa todella kapea, joten tuplasin silmukkamäärän, joskin aika kapeaksi se jää silti. Mutta koska en ole tätä ennen tehnyt pitsineuletta, kuviossa on minulle tosiaan vähän tekemistä. Aloin jopa ymmärtää, miksi huivi on ohjeessa niin kapea. Kuviota on nimittäin aika vaikea pitää päässään, semminkin kun tekemiseen ei voi syntyä rutiinia. Pitsineuleen kavennukset kun ovat jo yksitäisinä suorituksina sellaisia, että ainakaan minun tiukahkolla käsialallani ne eivät synny itsestään vaan ovat jokainen oma urkkansa. Olen nyt tehnyt tätä mainittua huivia, tuplaleveänä siis, sellaisen alta 15 cm, ja vasta viimeiset kaksi mallikertaa ovat onnistuneet niin, että kuvio hahmottuu. Tähän siis tulee todella helposti virheitä, eikä niitä huomaa virheiksi, en ainakaan minä huomaa, ennen kuin on jo monta kerrosta kudottu ohi.

Jos olisin älykäs ihminen, varmaan purkaisin tämän alun ja aloittaisin uudelleen, mutta koska en ole, jatkan vain tästä.

Käytän tähän joitain todella omituisia lankoja, jotka löytyivät tuolloin alkusyksystä verkkokomeron syövereistä. Villi arvaukseni on, että ne eivät ole neulelenkoja ollenkaan. Etteivät olisi jotkut muinaiset loimilangat johonkin pirtanauhaan. Samassa pussissa oli kolmea lajia lankoja samanlaisilla pikku vyyhdeillä. Kaikki jonkinlaisia punaisia. Survon ne kaikki nyt tähän pitsineuleharjoitukseen.

Mutta on kyllä hienoja kaarrokeneulemalleja tässä kirjassa. Harmin paikka, ettei enää oikeastaan ehdi tehdä jotain näistä isännälle joululahjaksi. Mutta tuleehan niitä jouluja. (28.11.2013)