Raamattu herää eloon New Yorkissa

A.J. Jacobs. Raamatullinen vuosi. Keuruu 2008.

Tässä pitkinä pyhinä on ollut aikaa lueskella, ja tulin sitten näiden uskonnollisten juhlapäivien kunniaksi lukeneeksi A. J. Jacobsin teoksen Raamatullinen vuosi – Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti.

 

Kirjoittaja on juutalainen. Hän väittää olevansa maallisesta perheestä, mutta tosiasiassa hänellä on vakaumuksellisesti katolinen täti ja toinen, joka on tiukka ortodoksijuutalainen. Jälkimmäisen ex-mies on jopa kokeillut kaikki mahdolliset uskonnot läpi, vieläpä suurella intohimolla. Isoäiti puolestaan piti tapanaan näyttää kieltä kaduilla kulkeville hasidimiehille. Eli perheessä on perinteitä uskonnolliseen puntarointiin.

 

Perhetraditioille uskollisena tämän teoksen kirjoittajakin sitten heittäytyy uskonnon pauloihin, mutta varovaisesti vain vuodeksi, ja ottaa tutkinnan kohteeksi Raamatun molemmat puolet, sekä ’juutalaisen’ että ’kristillisen’, ts. sekä Uuden että Vanhan testamentin, kaikkine ohjeineen, käskyineen ja kieltoineen.

 

Käy erittäin konkreettisesti ilmi, että sosiaalisesti asiat ovat ajaneet Raamatun ohi. Raamatun mukaan mies ei saa koskea epäpyhässä tilassa olevaa naista. Kun Jacobs varmuuden vuoksi kieltäytyi kättelemästä naisia vedoten siihen, että he mahdollisesti parasta aikaa menstruoivat, nämä antoivat hänelle tiedot kuukautiskierrostaan ja halasivat päälle. Eräs hänen työtoverinsa tarjoutui jopa toimittamaan po. tiedot haluttaessa vielä excel-muodossa. Kerran kirjoittaja sai päähänsä ryhtyä noudattamaan käskyä nousta ylös joka kerta, kun sisään astuu vanhus. Tämä tapahtui perhelounaalla floridalaisessa ravintolassa, jossa vanhuksia oli runsaasti. Kirjoittajan vaimo arveli, että hänen miehelleen olivat kalsarit juuttuneet pyllyvakoon. Ehdottomasti suurimmat vaikeudet kirjoittaja kuitenkin kohtasi yrittäessään noudattaa Raamatun niitä käskyjä, joissa käsketään kivittämään ihmisiä mitä erilaisimmista syistä.

 

Jacobs saa myös kokea, miksi Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta pappi ja leeviläinen kenties sivuuttivat piestyn. Auttamista kun kannattaa joskus pelätä. Kerran metroasemalla Jacobs kuuliaisena Raamatun almujen antamisen käskylle antaa dollarin asunnottomalle naiselle, joka sitten halaa häntä muka kiitollisena, mutta alkaakin sitten kiljua, että mies yrittää käyttää häntä hyväkseen. Tästä muistui mieleeni, kun takavuosina tein juttua Kotiliesi-lehden sota-ajan numeroista, ja niissäkin puututtiin auttamisen sudenkuoppiin. Esim. Kotilieden Isoäidin palstan pitäjä kehotti kiertämään ongelman auttamalla vain omaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvia ihmisiä… Eli jotkut Raamatun probleemat ovat ikuisesti ajankohtaisia.

 

Käännöksessä on hiukan toivomisen varaa. Paikoin joutuu miettimään, että mitenkähän tämä kohta on ollut alkuperäistekstissä. Joidenkin nimien suomen kielessä yleisesti käytetystä kirjoitusasusta on poikettu, jopa niinkin tunnetun henkilön kuin kirkkoisä Origeneen, perusmuodossa siis Origenes. Vielä useammin kirjassa on vakiintuneita uskonnollisia termejä väärin. Mutta otin asian kiitollisena, sillä sehän kertoo, että maailmassa on joku minuakin pahempi uskonnollinen analfabeetti ja perkeleellisempi pakana, nimittäin tämän kirjan kääntäjä. Yhtä kaikki, lehtimajajuhlan kohdalla oli useita tällaisia pikku virheitä, ja esim. po. juhlan päätöspäivä on vakiintuneelta nimeltään simhat tora eikä se, mikä tässä kirjassa lukee. Kirjoittaja poikkeaa tuona päivänä hasidibileissä, joissa hän saa lähtiessään kuulla, mistä uskonnollisessa kokemuksessa lienee pohjimmiltaan kysymys. Eräs hasidi nimittäin sanoo hänelle: ”…joskus on vain pakko katsoa outouden toiselle puolelle. Se on sama asia kuin Jerusalemin temppeli. Jos olisit siellä, näkisit härkiä uhrattavan ja kaikenlaisia outoja asioita. Mutta katso outouden toiselle puolelle, mitä se todella tarkoittaa”.

 

Onko yritys elää Raamatun ollut niin nöyrä kuin kirjan alaotsikossa väitetään, jää vähän epäilyksenalaiseksi. Minua nimittäin hiukan hämää, kun kaikista tavaroista puhutaan vain niiden tuotemerkkien nimillä ja kun henkilöiden ulkonäköä kuvaillaan vain vertaamalla heitä julkkiksiin. Katsonkin, että tämä kirja kertoo enemmän amerikkalaisuudesta kuin Raamatusta, etenkin erään keski-ikäisen miehen perhe-elämästä New Yorkissa, jonka elämän amerikkalainen erityisluonne korostuu juuri siksi, että se peilautuu Raamattuun.

 

Kirja on viihdyttävää luettavaa. Kieltämättä ns. hömppää, mutta ihan siedettävää hömppää. (12.4.2009)