Transilvaniasta, muttei salviasta

Järvinen, Jouni & Lindstedt, Jouko (eds.). Itä-Eurooppa matkalla länteen. Tallinna 2011.

Koska transylvanian salvian kasvatukseni ei vastannut odotuksiani, siitä ei voinut muuta päätellä kuin että minun on syytä perehtyä paremmin niihin seutuihin. Siispä otin pitkäaikaisen ja hartaan lukemisen kohteeksi Järvisen ja Lindstedtin toimittaman teoksen Itä-Eurooppa matkalla länteen.
 

Kirjaa ei liene tarkoitettu kerralla alusta loppuun luettavaksi vaan pikemminkin käsikirjaksi. Jokainen ns. Itä-Euroopan maa käydään yksitellen läpi, ja esimerkikiksi samat historialliset tapahtumat tarkastellaan aina kunkin maan näkökulmasta. Joskin 'kukin maa' on hieman epäselvä ilmaisu tämän Euroopan kolkan suhteen.
 

Kirjan esipuheessa ja takakansitekstissä (joka on sitaatti esipuheesta) väitetään, että "Itä-Eurooppaa ei ole olemassa muualla kuin 'länsieurooppalaisiksi' julistautuneiden mielikuvissa", mutta kun kirjaa alkaa lukea, lukija joutuu kyllä epäilemään, että aika monenkin asiat tuntuvat tyypillisiltä juuri tuolle alueella. Kaikissa maissa eivät toteudu tarkalleen samat tuosta yhdistävien tekijöiden setistä, mutta aina todella monet. Herääkin kysymys, miksi esipuheeseen sitten on pitänyt kirjoittaa jotain, mikä ei vastaa kirjan sisäosia vaan pikemminkin päinvastoin, ja ainakin minulle juolahtaa mieleen, että syynä on voinut olla se, että rahoitus kirjalle on saatu sillä perusteella, että kirjoitetaan kirja, jossa pyritään osoittamaan Itä-Eurooppa vähemmän lännestä eroavaksi kuin yleisesti luullaan. En tiedä, onko näin, mutta väistämättä se mieleen tulee. Rahoittaja on Koneen Säätiö.
 

Näistä lukuisista Itä-Eurooppaa aina Baltiasta Balkanille yhdistävistä tekijöistä perustavanlaatuisimmaksi kirjan lukemisen myötä muodostui ainakin minulle se, että Itä-Eurooppa on alue, jolle ensin slaavien sun muiden ja tuonnempana osmanien invaasio pysähtyi länteen päin vyöryessän. Niinpä alueella on hirmuisesti erilaisia etnisiä ryhmiä, mutta myös kielellisiä ryhmiä, uskonnollisista nyt puhumattakaan.  Meistä länsieurooppaalisista olisi niin kovin kätevää, jos kaikki erot olisivat jotenkin selvästi sitä tai tätä, ja mielellään vielä etnisiä, se kun sopisi kansallisvaltioajatteluumme. Mutta esimerkiksi Pilvi Torsti kirjoittaa Bosniasta ja Hersegovinasta: "On kuitenkin tärkeää muistaa, että Bosnian väestö koostuu slaaveista, jotka ovat omaksuneet eri uskonnot. Termi 'etninen ryhmä', johon nykyään usein törmää, on siis historiallisessa mielessä harhaanjohtava, 'Etnisyys' sinällään ei ole koskaan erottanut Bosniassa ryhmiä toisistaan".
 

Aluella on kristittyjä periaatteessa kahta lajia, ortodokseja ja katolisia, eikä ortodoksien kesken olla tuolla päin maailmaa läheskään niin arvoisen yksimielisiä kuin meikäläinen ortodokseilta odottaisi - nehän ovat niin hurskaita. Alueella on myös muslimeja, ja saman etnisen ryhmän sisällä saattaa, kuten edellä mainitussa Bosniassa, olla useampaa uskontoa. Tanja Tamminen kirjoittaa Kosovosta, että siellä jopa saman perheen sisällä ollut tapana kastaa tytöt katolisen menoin ja ympärileikata pojat muslimeiksi.
 

Ja kun sekaan keitokseen heitetään sekin seikka, että käytössä on mitä erilaisimpia aakkostoja, on latinalaista, arabialaista, kreikkalaista, glagoliittista ja glagolitsan ja kreikkalaisen aakkoston pohjalta kehitettyä kyrillistä kirjoitusta, niin johan on soppa.
 

Kansallisuusaate sai alueella jalansijaa myöhemmin kuin läntisemmässä Euroopassa, vasta 1800-luvun aivan lopussa, ja siksikin kansalliset identiteetti ovat alueella vieläkin hakusessa ja tulevat monen kirjan kirjoittajan näkemyksen mukaan olemaan vielä pitkään. Useampikin kirjan kirjoittaja mainitsee esittelemästään maasta, että historiallisia faktoja vääristellään identiteettisyistä. Ja paikkansapitävistäkin seikoista on vaikea sanoa, mille suunnalle kunnia kuuluu. Esimerkiksi slaavilaisten kielten kirjoittamiseen glagolittisen aakkoston luoneiden Kyrilloksen ja Methodioksen (800-luku) aurasta nauttivat säteilyä Bulgaria, Makedonia, Kreikka ja vielä Serbiakin. Kielitiedekin on saanut joustaa näillä alueilla - esimerkiksi kielitieteellisesti pelkät murteet määritellään hanakasti erilliseksi kieliksi kansallisen identiteetin korostamiseksi.
 

Kun valtiot tällaisella alueella ovat tällaisen käymistilan alaisia, kansalaiset eivät luota niiden hallintoon, syystäkään, sillä kaikki Itä-Euroopan maat ovat erittäin korruptoituneita, ja demokratiaa ja länsieurooppalisitain normaalia taloutta harjoitetaan EU-jäsemaissakin vain, ettenkö sanoisi, korruptoituneelle valtionhallinnolle soveltuvin osin. Kun Kreikalla on ollut tapana soveltaa kohtalaisen omaperäisesti EU-normeja, se on vastannut syytöksiin Minna Rauskun mukaan seuraavasti: "Jos kreikkalaisia syyttää 2000-luvulla esimerkiksi Euroopan unionin pykälien liian vapaasta tulkinnasta, perusteluksi voi saada osmanien aikaan saakka juontuvan maan tavan: Osmaninen valtakunnassa alistetun vähemmistön piti systeemistä selvitäkseen keksiä erilaisia keinoja, joista yksi oli ulkopuolisen byrokratian sääntöjen luova soveltaminen". 
 

Monet Itä-Euroopan maista olivat sosialistisia, ja niillä on nyt vaikeuksia sopeutua uusiin kuvioihin. Esimerkiksi Moldovasta kirjoittaa Katlin Miklossy: "Myönteisistä merkeistä huolimatta elintaso ei ollut vielä 2010 yltänyt neuvostoajan lopun vuosiin, eli talouskasvusta eivät ainakaan laajat kansanosat ole pystyneet hyötymään". Niilläkin mailla, jotka eivät olleet sosialistisia, on toisen maailmansodan tienoilta vahvoja muistoja partisaaneista, ja nämä vielä edellämainittuun seikkojen lisäksi rasittavat eri kansanryhmien välejä toisiinsa. Myös vastapuolessa on kokemuksia (ustashat), ja monissa maissa äärioikeistolaisia mielipiteitä esiintyy edelleen.
 

Käymistilan seurauksena alueen elinkeinorakenne on erikoista, ja esimerkiksi pääelinkeino voi olla  tupakan salakuljetus tai ihmiskaupan kauttakulkumaina toimiminen (Montenegro). Ylipäätään korkea rikollisuus rasittaa kaikkia Itä-Euroopan maita, ja varsinkin Albania on huonossa maineessa..
 

Muita Itä-Euroopan maita yhdistäviä tekijöitä on länttä nuorempi väestörakenne.
 

Tuo alussa mainittu esipuheen kohta näyttäisi soveltuvan oikeastaan vain kahteen Itä-Euroopan maahan, Puolaan ja Tšekkiin, jotka ovat kirjan kuvausten perusteella kohtalaisen samantyyppistä paikkoja kuin läntisemmän Euroopan maat. Vaikkakin kyllä ehkä samantyyppisempiä kuin Etelä-Euroopan maat...Unkarin kohdalla toteutuu hämmästyttävän moni 'itäeurooppalainen' piirre. (10.7.2012)