Mitä pitäisi ajatella Qumranista?

Jokiranta, Jutta (ed.). Aarre saviastioissa - Qumranin tekstit avautuvat. Porvoo 2009.

Jutta Jokarannan toimittama teos Qumranin kirjalöydöistä, Aarre saviastioissa, on kirjoitettu tutkija- ja opiskelijakäyttöön niin, että jokainen artikkeli on luettavissa yksinään, mistä seuraa, että kirjassa on todella paljon toistoa. Eli tarkoituskaan ei ole lukea tätä putkeen kannesta kanteen, kuten minä tein, ja siksipä minulta kului tähän aikaa. Kun toistoa on paljon ja kun kussakin artikkelissa oleva asian määrä on melko näin maallikkovinkkelista pieni ja vieläpä epävarma (eli sitä tarkastellaan monesta näkökulmasta), lukeminnen on melko takkuista. Vanha toimittaja minussa joutui oikein ponnistelmaan, etten ruvennut tähän kirjaston lainakappaleeseen tekemään korjausmerkintöjä. Jäisinkin kapaamaan mallikoille sopivaa, joskin tämän saman ja kenties jopa kriittisemmänkin otteen omaavaa versiota. Kriittisyyden puute näkyy mielestäni siinä, että jokeenkin kaikilla kirjoittajilla on oma henkilökohtainen kristillinen vakaumus ja Qumranin tekstejä tarkasteltiin vahvojen kristillisten silmälasien läpi.
 

Olisikin kenties ollut toivottavaa, että Qumranin kirjojen tutkimus jonkinlaisella kansainvälisellä päätöksellä oltaisiin aikanaan erikseen kielletty ihmisiltä, joilla on henkilökohtainen uskonnollinen vakaumus. Kirja-aarteen ensimmäiset osat löytyivät jo 1946/47, mutta niiden tutkiminen ja julkaiseminen viiväistyivät viivästymistään. Homma alkoi mennä pahasti vinoon jo heti alkuunsa. Qumranin alue sattui kuulumaan Jordanialle, jolla ei ollut kääröihin sen kummempaa omaa intressiä, vaan museovirasto antoi ilmeisen vapaat kädet dominikaani-isä Roland de Vaux'lle Itä-Jerusalemin ranskalaisesta arkeologikoulusta ja tutkimuslaitoksesta. Hänen ympärilleen koottu tutkimusryhmä koostui pelkästään eri kristillisiä suuntia edustavista tutkijoista, joilla oli kaikilla omat lehmät ojissa eikä minkäänlaista hoppua tulosten julkistamiseen. Teksteihin suhtauduttiin mustasukkaisesti, eikä niitä tai niiden valokuvia annettu muiden kuin uskottujen tutkimusryhmäläisten käyttöön. Julkaiseminen alkoi edistyä vasta, kun Israel kuuden päivän sodassa miehitti Qumranin ja mainittu monopoli purkautui.
 

Paitsi uskonnollisia valtapoliittisia ongelmia asiassa on oikeitakin vaikeuksia alkaen aina siitä tosiasiasta, että Qumranin löydöt ovat jokseenkin kaikki kirjoitettu hepreaksi, joka on konsonanttikirjoitus. Tekstejä ei ole vokalisoitu siihen tyyliin, johon hepreaa opiskelleet ovat tutustuneet - niissä ei ole niitä pieniä kirjainten ylä- ja etenekin alapuolelle sijoitettuja merkkejä, jotka auttavat tekstin lukemisessa. Vokalisoiminen oli masoreeteiksi kutsuttujen oppineiden keksintö (700-900-l jaa), ja se Heprealaisen Raamatun vanhin säilynyt kokonainen versio, johon meikäläinenkin Raamatun käännös perustuu, on ns. Leningradin koodeksi 1000-luvun alusta, ja se on jo Ben Asher-suvun masoreettisten käsikirjoitusten edustaja ja siis vokalisoitu.
 

Qumranin tekstit nyt sitten ovat vokalisoimattomia, ja pelkistä konsonanteista ei vain aina voida suoraan varmaksi pätellä, miten sana pitää ääntää, sillä konsonantin kanssa voi ääntyä joko a, e/i  o/u tai ei mikään vokaali. Samoilla kirjaimilla voidaan siis kirjoittaa useampikin aivan eri tavoin ääntyvä ja erimerkityksinen sana, mikä on koitunut ongelmaksi jo itse Jumalan nimen - kirjoitettuna heprean kielen meidän aakkosiamme vastaavilla kirjoaimilla jhwh -  ääntämisen kohdalla. Jo tämä yleisen konsananttitekstin lukemisen problematiikan suhteen rupeavat lehmät ojissa pomppimaan, kun ihmiset lueskelevat sama tekstiä kuka mitenkin vähän omien intressiensä mukaan. Ja kun kieli on muutuvainen luontojaan, niin sanojen merkityksetkin muuttuvat ja ilmaantuu uusia uppo-outoja sanoja, ja niin lehmien poukkoilu ojissa vain lisääntyy. Lisäksi käsin kopioiminen tuottaa aina kirjoitusvirheitä, mikä lisää tulkintavaikeuksia. Kun tekstit vielä ovat suurelta osin fragmentaarisia, ts. kaikkea ei pysty lukemaan vaan tutkija joutuu täydentämään puhikikuluneita kirjaimia tai kokonaisia sanoja tai lauseen osia ja joskus jopa koko laajemman tekstiyhteyden, niin johan siinä meillä tosiaankin on vauhkojen lehmien lauma, joita eri näkemyksia edustaneet kristityt sitten pelastelivat joko hyvällä mielikuvituksellaan tai vankalla uskollaan, miten itse kukin tilanteen haluaa nähdä.
 

Qumranin tekstit ajoittuvat toiselle ja ensimmäiselle vuosisadalle eaa. ja ensimmäiselle vuosisadalle jaa., ja eniten tekstejä on kopioitu vuosina 30 eaa-50 jaa. Oletetaan, että kirjakääröt on piilotettu luoliinsa roomalaissodan aikana ennen temppelin tuhoamista, mikä tapahtui vuonna 70 jaa.
 

Tämä oli kiinnostava aikakausi. Juutalaiset nimittäin olivat jakaantuneet useisiin ryhmiin. Mielipiteiden jakautumista oli suhteessa roomalaiseen miehittäjään, mutta muitakin mielipide-eroja esiintyi.
 

Tunnettu ryhmät olivat saddukeukset, vanhoilliset ja konservatiiviset, vain Mooseksen kirjoituksiin tukeutuvat vanhan temppelipapiston eli Sadokin suvun edustajat. Varsinaisesta Raamatusta tai toorasta nykymerkityksessä ei voida tuon ajan oloissa puhua, koskapa Mooseksen kirjatkaan eivät vielä olleet saaneet lopullista muotoaan muusta Heprealaisen Raamatun kaanonista puhumattakaan.
 

Toinen ryhmä olivat edistyksellisemmät fariseukset, jotka hyväksyivät myös myöhempää perimätietoa kuten uskon enkeleihin ja ylösnousemuskeen, jotka käsitykset saddukeukset puolestaan jyrkästi torjuivat.
 

Selootit olivat eräänlaisia terroristeja, jotka vastustivat väkivaltaisesti roomalaista miehittijää ja heidän hännystelijöitään.
 

Essealaiset olivat askeettinen, muista eristäytyvä ryhmä. Jostain syystä heistä puhuvat sekä Josefus että Filon, mutta heitä ei mainta sen enempää Talmudissa kuin Uudessa testamentissakaan. Josefuksen mukaan essealaiset noudottaivat tiukanpuoleisia puhtaussääntöjä, ja heidän yhteisönsä olivat ankaran hierarkisia. He olivat myös työteliäitä ja huolehtivat hyvin vanhuksistaan - eräänlaisia juutalaisia 'protestantteja' siis. Lisäksi essealaiset elivät yhteisomistuksessa. Kaikki nämä piirteet löytyvät myös Qumranin yhteisöstä, ja niinpä sitä pidetäänkin yleisesti essealaisena yhteisönä.
 

Samoihin aikoihin eli perimätiedon mukaan vuonna 68 eaa. Johanan be Zakkai salakujetettiin ulos sotatantereeksi muuttuneesta Jerusalemista, ja hän alkoi Javnessa koota Mishnaa eli tooran halakhista eli tapaperinnettä koskevaa tulkintaa, mistä alkoi ns. rabbinisen juutalaisuuden kehitys. Mielenkiintoista on, että Qumranin tekstien heprea ja rabbinisen kirjallisuuden heprea eroavat tosistaan, mutta Qumranin löytöjen heprea muistuttaa kuitenkin Heprealaisen Raamatun hepreaa, mikä merkitsee sitä, että heprea oli tuolloin vielä kehittyvä kieli.
 

Näihin aikoihin vaikutti jo Jeesus-liikekin. Jeesuksen sanotaan puhuneen arameaa, ja niin sitten tehdään Mel Gibbsonin elokuvassakin The Passion of Christ
 

Qumranin yhteisöä on pidetty jonkilaisena lenkkinä essealaisten ja Jeesus-liikkeen välillä. Onko se sitten sitä vai ei, on vaikea kysymys. Pitäisi tietää, ketä Qumranissa loppupelissä majaili, ja sekin on epävärmaa, olivatko kirjojen kätkijät samoja ihmisiä kuin ne, jotka arkeologisten löytöjen perusteella niillä main asustelivat.
 

Yhtä kaikki, Qumranin luolista löytyneet tekstit ovat hepreaa muutamaa aramenkielistä tekstiä lukuunottamatta. Joten oliko heprea uskonnollista ammattikieltä vai normaalia arkikieltä? Nykyisin ollaan Søren Holstin mukaan päätymässä siihen, että ajanlaskun alun juutalainen yhteiskunta oli kaksikielinen, eli puhuttiin sekä hepreaa että arameaa.
 

Tässä vaiheessa kannattaakin jo kysyä, mitä Qumranista sitten oikein löydettiin. No, sieltä löydettiin tiettyjä kirjoituksia, joitain tekstejä hyvinkin monena kopiona. On löytynyt Mooseksen kirjoja, mutta niiden sisältö ei ole tarkalleen se, joka on Leningradin koodeksissa eikä se, mikä on Septuagintassa. Eli vielä kirjojen piilottamisen aikaan heprealainen kaanon ei ollut vakiintunut. Joistain muistakin pääosin tunnistettavsita meidän Raamatuummekin kuuluvista teksteistä on sisällötään erilaisia versioita. Lisäksi on löytynyt kirjoja, jotka eivät kuulu meidän Vanhaan testamettiimme, vaikka ovat olleet 'ehdolla', eli ns. apogryfisiä tekstejä joskin joukossa on myös muuta ajan juutalaista kirjallisuutta. Löydöt sisältävät myös erilaisia yhteisön omaan käyttöön kirjoitettuja tekstejä kuten Yhdyskuntasääntö ja Damaskon kirja.
 

Siitä, miten monia kopiota per kirja on löydetty, on tehty johtopäätöksiä siitä, mitkä kirjat ovat olleet tärkeämpiä. Raamatun teksteistä eniten versioita on Psalmeista, Viidennestä Mooseksen kirjasta ja Jesajan kirjasta. Mielenkiintoista on, että Jesajan kirjaan on runsaasti viittattu myös Uudessa testamentissa, eli kristityt ja Qumranin yhteisö jakavat erityisen kiinnostuksen Jesajan kirjaan.
 

Yhteisön - mikä se sitten lieneekin ollut - omaan käyttöön tarkoitetut teksti antavat jonkinlaisen kuvan sen elämästä tai ainakin sen ideaalimuodosta. Yhteisön normit suhtautuvat ristiriitaisesti muihin tuon  ajan juutalaisiin puolueisin. Niissä on piirteitä vähän kaikista, mutta ne myös vastustavat kaikkia muita.
 

Yhteisö piti itseään Valon lapsina, ja heitä johti Vanhurskauden opettaja, joka oli joutunut pakenemaan Jerusalemista. Yhteisö ideologioineen oli siis papiston keskuudessa syntynyt ja papiston johtama. Ryhmään liittyminen oli vaikeaa. Jäsenellä ei saanut olla mitään ruumiiliisia vammoja, ja hänellä oli vuoden koeaika, jonka jälkeen hänen omaisuutensa rekisteröitiin yhteisölle. Omaisuutta ei kuitenkaan käytetty ennen kuin seuraava vuosi oli kulunut, mikä tarkoittanee, että täysjäseneksi liittyminen vei vähintään kaksi vuotta. Ateriayhteys oli tärkeä, ja ateriayhteyden kieltäminen oli vakava rangaistus. Jos rikkomus oli vieläkin suurempi, yhteisöstä erotettiin. Näitä kaikkia on pidetty essealaisina piirteinä Qumranin yhteisössä. Ateriayhteys oli/on oleellinen myös kristinuskossa.
 

Nämä Valon lapset vastustivat Pimeyden lapsia, joita johti Paha pappi tai Valheen mies. Noihin aikoihin Jerusalemin temppelin ylimmäisen papin tehtävät kuuluivat hasmonelaisille ruhtinaille, joille Sadokin suku oli menettänyt ylipapin aseman Makkabilaiskapinen jälkeen (167-143eaa). Mutta saddukeuksiinkin suhtauduttiin Qumranissa kielteisesti. Ennen kaikkea erimielisyttä temppelin johdon kanssa oli kalenterista - kuu- vai aurinkokalenteri? Qumranin tekstien säännöt, etenkin puhtaussäännöt, ovat jopa tiukempia kuin Mooseksen lait sadokilaislle papeille, ja tämäkin varmaan aiheutti ristiriitoja. 
 

Fariseuksien kanssa qumranilaislla oli yhteistä usko ylösnousemukseen ja enkeleihin sekä sitoutuminen tapaperinteeseen, mutta fariseukset olivat maltillisempia. Kuten fariseukset, qumranilaisetkin harjoittivat tekstilöytöjen perusteella eksokismia eli henkien manausta.
 

Qumranilaiset odottivat lopunaikojen olevan käsillä kuten kristitytkin tekivät. Löydöissä on runsaasti apokalyptista aineistoa, ennen kaikkea Danielin kirjan erivaiheisia versioita, mikä kertoo meille, että Danielin kirja ei näihin aikoihin ollut likimainkaan vaikiintunut muodoltaan. Aivan lähiaikoina katsottiin olevan edessä enkeleiden sota, jonka loputuloksen Jumala oli jo etukäteen päättänyt Valon lasten hyväksi. Qumranissa oltiin predestinaation kannalla jokseenkin kaikessa, mitä maailmassa tapahtui, ja tästä on viitteitä Heprealaisessa Raamatussakin. Tästä käsillä olvasta kirjasta luin, että Luther ja Calvin aikanaan predestinaatio-oppia kehitellessään olisivat tutkineet nimenomaan Heprealaista raamattua. Valon lasten puolella taistelua johti Melkisedek-niminen ylienkeli, ja vastapuolella samassa tehtävässä oli Belial.
 

Enkelit eivät Qumranissa siis suinkaan olleet lisääntymisikäisiä naisia liihottelemassa ympäriinsä yöpaitaisillaan, vaan aina ja poikkeuksetta miehiä, vieläpä sotureita. Sitä paitsi enkelit saattoivat ottaa vaimoikseen ihmisnaisia. Riivaajat sen sijaan saattoivat olla naispuolisiakin.
 

Enkeleistä käytettiin myös nimityksiä Jumalan pojat ja jumalat (monikko elohim jumalaa tarkoittavasta sanasta el), mikä viittaa siihen, että enkelikäsityksellä on polyteistinen tausta. Ylipäätään Qumranin teksteissä ollaan vielä sillä kannalla, että vaikka Israelilla on vain yksi (pää)jumala, muilla kansoilla on omat jumalansa, eli maailmassa noin ylimalkaan oli runsain mitoin jumalia.
 

Ja vielä lehmistä ojissa: Qumranin tekstien ja kristinuskon välille on haluttu luoda yhteyksiä. André Dupont-Sommer on pitänyt essealaista teologiaa kristittyjen saarnaaman opin esimuotona, ja hänen mukaansa Vanhurskauden opettajalla ja Jeesuksella on niin paljon samoja piirteitä - köyhyyden ihanne, lähimmäisenrakkaus, pappien vastustaminen -  että etteivät vain olisi sama henkilö… Dupont-Sommerin mukaan molemmat vielä teloitettiin. Mutta siitä, teloitettiinko Vanhurskauden opettaja, ei kaikkien mielestän ole evidenssiä, ja sitä paitsi Vanhurskauden opettajaa ei nimitetä missään Messiaaksi.
 

Kun tekstejä ei oikein saatu julkaistua, alettiin The New Yorkerissa ihmetellä, että miksei, ja Edmund Wilson -nimisen toimittajan mukaan mm. siksi, että kristityt pelkäsivät Jeesus-liikken ainutlaatuisuuden kärsivän, kun maailmasta olikin nyt löytynyt samoilta ajoilta suurin piirtein samanlainen toinekin liike. Robert Eichmann puolestaan on väittänyt, että Vanhurskauden opettaja olisi yhtä kuin Jeesuksen veli Jaakob ja Paavali puolestaan Valheen mies. Barbara Thiering on ehdottanut Vanhurskauden opettajaksi Johannes Kastajaa, jolloin Pimeyden lapsien johtaja olisi Jeesus. (24.7.2012)