Ohuena pidetty kirja isosta aiheesta

Kaleva, Atte. Jihad ja terrori. Helsinki 2018.

Tämä on oikeastaan aika hyvä populaari teos, tämä Atte Kalevan teos Jihad ja terrori. Kirja on pidetty sivumäärältään pienenä rajaten aihe tiukasti. Jihadismin, ja etenekin terrrorimiin liittyvän, ulkopuolelle ei tosiaankaan lipsuta. Toki tässä on vedetty vähän mutkia suoriksi etenkin alkuosassa, jossa on esitelty jihadismin/salafismin peruskäsittetä ja historiaa, ainakin meidän mielestä, jotka olemme lukeneet Jaakko Hämeen-Anttilaa. Ehkä monet meistä Hämeen-Anttilan lukijoista jäivät kaipaamaan selvitystä siitä, miksi jihadismi sai niin helposti jalansijaa Lännessä, sillä meille muistuvat mieleen Amerikan Mustat muslimit yms.

Mutta silmäänpistävää on, että kun Lännessä filosofiassa pyritään yleispätevyyteen eli yksilöistä riippumattomaan totuuteen, salafismin opit (= islamilainen fundamentalismi, joka luottaa vain vanhoihin islamilaisin lähteisiin Koraaniin ja perimätietoon, haditheihin) palautuvat aika voimakkaasti opin luoneiden henkilöiden henkilöhistoriaan ja yksilöpsykologisiin reaktoioihin tiettyihin elämänkulun tapahtumiin.

Kiinnostavin tämä teos on lopussa, missä kuvataan lähellä nykyaikaa olevia tapahtumia. En esimerkiksi tiennyt, että muslimiveljeskunnalla olisi ollut Jordaniassa niin dominoiva asema kuin että olisi se vuoden 1989 valeissa ollut suurin puolue. Sen kylläkin tiesin, että kyllä sillä siellä kannatusta on ollut niin, että  vastikään Jordania kielsi koko puljun. Kiinnostava oli etenkin Jemenin tilannekatsaus, silla Jemenistä on vaikea saada minkäänlaista tietoa. Vaikka on sanottava, että minua olisi kiinnostanut enemmänkin Jemenin eteläosien marxilainen islam…Samoin minua olisi kiinnostanut enemmän Kalevan käsitys siitä, miksi tarkkaan ottaen sunnit vihaavat niin suuresti shiioja. Nyt ilmaan jää vain aika ohut aavistus, että shiiat eivät ole tarpeeksi puhdasoppisia. Se tuskin on riittävä selitys.

Lopussa kerrotaan jälleen Syyrian tapauksen tiimoilta monesti toistettu juttu, että Daraassa mielenosoitukset olisivat suorastaan räjähtäneet ja sisällissota alkanut, kun yksi 13-vuotias poika oltaisiin pidätetty ja kidutettu kuoliaaksi tämän maalattua graffitin. Ei sillä, etteikö siellä päin, varsinkin Libanonissa, oltaisi niihin aikoihin tehty komeita graffiteja, kyllä tehtiin, ja niitä esiteltiin meikäläisen alan ammattilehdissä tuolloin runsaasti. En vain usko, että sisällissodat puheavat tällaisista syistä. En usko sitäkään, että Arabikevät olisi alkanut silmänräpäyksessä, kun yksi hedelmäkauppias teki itsemurhan. Lähi-idässä ihmishenki on niin halpa, ettei siellä yhden tapetun teinin takia ruveta sotimaan. Jotain muuta on pitänyt olla, enkä usko, että se muu olisi ollut demokratiavaatimukset. Tai sitten minä en ymmärrä ihmisluonnosta mitään.

Tuota graffiti-poika juttua on kerrottu siinäkin muodossa, että ruiskumaalanneita, tapettuja lapsia oli usempia ja niin pois päin.

Ihan jees kirja, joskin jotain muutakin on syytä tämän lisäksi aiheesta lukea. (10.5.2018)