Sydämen lyöntejä ja jäniksen silmiä

Kankimäki, Mia. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Suomi 2018 (pokkarilaitos), julkaistu ensimmäisen kerran 2013.

 

(de Waal, Edmund. Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. (alkup. 2010) Viro 2013)

Mia Kankimäen teoksessa kiinnittää ensimmäisenä huomiota kirjan nimi, Asioita jotka savat sydämen lyömään nopeammin, ja sitä se tekee ensinnäkin siksi, että se on pitkän puoleinen eikä sellaisena isojen kustantajien helposti hyväksyttävissä. Pitkännimisistä asioista on vaikea saada lyhyttä markkinointitekstiä, eikä niistä varsinkaan saa kunnon typografiaa. Toiseksi kirjan nimi kiinnittää huomiota siksi, että sen yleisestä kirjalisuustieteestä maisterin tutkinnon suorittanut kirjoittaja on tienannut leipäänsä nimenomaisesti juuri ison kustantamon mainostekstien kirjoittajana. Toisin sanoen, kirjalla on pakko olla jostain erittäin hyvästä syystä tällainen otsikko, jossa vieläpä on sivulause, kaiken mainostekstin pahan alku ja juuri.

Nimestä tuleekin väkisin mieleen toinen kirja, jolla on oudon pitkä, sivulauseen sisältävä otsikko, Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.

Kirjoja yhdistää muodollinen aihe, japaniaisen kulttuurin yllättävä, pureman tai pakkomielteen kaltainen pistos. Niitä yhdistää myös syvemmän tason aihe, nimittäin se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, eikä siitä jostakin välttämättä ole edes saatavailla faktatietoa. Jos pureman aiheuttaneesta aiheesta on kirjallista materiaalia, Kankimäellä Sei Shōnagonin Tyynynaluskirjana tunnettu teksti, de Waalilla isoäidin polttamat kirjeet, se osoittautuu lopullisesti tuhoutuneeksi. Sein kirjoituksista on vain 'kopioita', joita on vuosisatojen saatossa 'korjailtu' ja valikoitu erilaisiksi kokoelmiksi, joskus tahallisesti vääristelty ja jopa kirjoitettu erikseen hänen nimiinsä epämääräisiin tarkoituksiin. de Waalin kohdalla arvoituksellinen ja kiehtova netsuke- eli japanilainen pienoisveistoskokoelma osoittautuu aivan vääräksi johtolangaksi. Käy ilmi, että de Waalin isoäidin kirjeet on poltettu, koska niistä olisi paljastunut arkaluontoista asiaa – seksihurjastelevat mummot kun olivat sosiaalisesti aivan mahdoton asia Wienin juutalaisissa pankkiiripiireissä ennen sotia. Kun Kankimäki matkustaa apurahojen turvin Japaniin tutkimaan Sei Shōnagonin tekstejä ja alkaa siellä googletella häntä, vastaan tulee pelkkää pornoa. de Waalkin matkustaa netsukokokoelmansa jäljillä Japaniin ikään kuin opiskellakseen keramiikkaa, mutta perillä odottaa homoseksuaalinen setämies. Ja kansainvälistä politiikkaa. Kankimäkikin kohtaa poltiikkaa, tosin buddhalaista, sillä on olemassa huomionarvoinen riski, että ainakin osa Sei Shōnagonin maineesta on rakennettu perusteluksi 'paha saa palkkansa'-tyyppiselle moralismille, Sein kun väitetään seksuaalista aktiivisuuttaan päätyneen kurjuuteen. (Tosielämässähän paha kylläkin saa palkkansa aidosti eikä missään sarkastisessa mielessä, ainakin taloudellisesti, mutta jostain syystä uskonnoilla on tarvetta väittää muuta.) Yhtä kaikki, de Waalin(kin) lapsuudenperhe päätyy toisen maailmansodan jälkeen ns. kurjuuteen, mutta se on vähän suhteellista, sillä se, mikä on pankkiirisuvun edustajien kurjuus olisi pitkäaikaistyöttömän lottovoitto.

Kankimäki päätyy lopputulemaan, että Sei Shōnagon on ollut mainostoimittaja. Että hän on itse kirjoittanut tekstinsä, mutta ne on tarkoitushakuisesti laadittu kuvaamaan hienostunutta elämää hovissa, jossa oli oikeasti menossa kriisi.

de Waalin kirja Jänis jolla on meripihkanväiret silmät on ilmestynyt briteissä vuonna 2010, eli samoihin aikoihin, kun Kankimäki alkoi suunnitella kirjaansa ja oli ylen innoissaan japanilaisuudesta. Kankimäen kirja ilmestyi vuonna 2013, saman vuonna kuin de Waalin kirjan suomennos. de Waalin kirja ei kuitenkaan ole Kankimäen kirjallisusluettelossa, mutta olen jotakuinkin varma, että hän on lukenut sen alkuperäiskielellä. Kankimäki on kirjallisuuden ammattilainen, joten intertekstuaalisuus kirjojen välillä on takuuvarmasti tarkoituksellista – ja kirjallisuusfriikkilukijalle mieluisaa, kun snaijailee yhtymäkohtia.

Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin voi lukea myös ihan pelkkänä matkakirjana, jollaisena se on tietääkseni jopa palkittu. Ja voi tämän lukea myös (keskeneräisenä) tarinaan naisesta, joka ei ole pätkääkään boheemi eikä hörhö, mutta joka silti kyllästyi työpaikkansa iänikuisiin kehittämispalavereihin sun muuhun substanssin ulkopuoliseen härpään.

Kaikkein parhaita ovat nämä tällaiset kirjat, jotka saavat ei vain ajattelemaan vaan myös toimimaan. Mainostekstin tarkoitus on aina saada lukijansa toimimaan, ostamaan mainostettava tuote, mutta kun ammattitaitoinen copywriteri ryhtyy stimuloimaan ihmisissä muuta toimintaa kuin ostamista, sekin näköjään onnistuu. Minä tulin ajatelleeksi Kankimäen kirjan myötä de Waalia, tätä huippukeraamikkoa, jonka tuotanto käsittää massatuoteiden lisäksi korkeataidetta kuten installaatioita, ja sitä myötä aloin kaivella omia ikivanhoja eli lähes kahdenkymmenen vuoden takaisia keramiikkatekeleitäni ja miettiä, mitä minä niitä tehdessäni ajattelin ja sainko aikaan kippojen lisäksi myös sen muun, mitä silloin ajattelin. Jollekin muulle tulenee mieleen jotain aivan muuta.

 

Koska en näköjään käytä keraamisia hörhötyksiäni, taidankin pistää ne sirpaleiksi ja jatkojalostaa mosaiikiksi!

Kuten olen aiemminkin todennut, minulla on todella lyhyt lista paikoista, joissa haluaisin tässä elämässä vielä käydä, ja kun Angkor Wat poistui listalta kuultuani, että sen huomattavan korkeat pääsylippumaksut menevät yksityisen oligarkin oman firman tilile, jäljelle on jäänyt vain Kioto. Tämä kirja stimuloi minua nyt ainakin pohtimaan, mitenkäköhän sen Kioton reissun totetuttaisin, koska siellä pitäisi kuitenkin jonkin aikaa viettää, jos aikoo jotain kunnollista, kuten keramiikkaa, nähdä. (19.7.2020)