Töitä, onko niitä, ja missä ja miten?

Kattelus, Ritva & Jokinen, Tom. Uraopas. Työelämän lyhyt oppimäärä. Tallinna 2017.

Tämä käsillä oleva teos, Katteluksen ja Jokisen Uraopas, lienee aika kattava esitys nykisen työelämän kauniisti sanottuna monimuotoisuudesta, rumemmin sanottouna sirpaleisuudesta. Ennen kaikkea kirjassa todetaan kiitettävän selkeästi, että palkkatyö tulee olemaan yhä harvempien etuoikeus.

Hyvä esimerkki työelämän muutoksista koskee free lance -työn statusta. Kun minä olin nuori, se oli ylevin työtekemisen tapa, työelämän luksusta, sillä siihen kykenivät vain erittäin lahjakkaat, ne, jotka saattoivat saada ne pari, kolme hyvää asiakasta, joiden turvin saattoivat elää tarkalleen itselleen räätälöityä elämää ja viettää talvensa Italian maaseudulla. Nyt ovat ajat toiset, ja tässä kirjassa annetaan ymmärtää, että free lance -työ on silpputyötä, johon monet joutuvat alistumaan, koska muuten ei saa oman alansa töitä lainkaan.

Kirja on tarkoitettu nuorille, mutta ilmeisesti nimenomaan yliopistonuorisolle, sillä tässä kehoitetaan vaihtamaan työpaikkaa kohtalaisen usein, ja se on kirjoittajien mielestä viimeistään viiden vuoden jälkeen. Kun minä olin nuori, se oli vuosi ja mainostoimisto. Tosin on muistettava, että kun minä olin nuori, töitä toisiaankin oli ja työpaikkaa saattoi vaihtaa ripeään tahtiin. Nykyisin varmaan pitää pysyä samassa työpaikassa useampi vuosi pönkittääkseen uskottavuttaan.

Koska työelämä tosiaankin on sellaisessa käymistilassa, että varmuutta palkkatyöpaikasta ei korkeasti koulutetuista ole kuin lääkäreille, tässä teoksessa kehoitetaan rohkeasti luomaan itselle asemaa järjestötoiminnan kautta. Olen ollut huomaavinani, ettei se ole kovin suosittua nykyisin, ja syyksi olen epäillyt sitä, että siinä joutuu herkästi tekemisiin oikeiden ihmisten kanssa tavalla, jossa ei välttämättä ole edes puhelinta välissä.

 

Tosiasia on nykyisin myös se, että harrastuksen kautta saattaa saada hyvänkin leipäpuun, mistä ovat hyvinä esimerkkeinä pelifirmat.

 

Muodikkaasti tässä neuvotaan myös rakentamaan uraa tietoisesti askel askeleelta, mutta ei vain tätä vaan myös brändäämään itsensä. Kirjoittajat eivät kuitenkaan riittävästi korosta sitä, että jo yritysten on vaikea brändätä itseään ja tuotteitaan, vaikka ne ovat niin sanoakseni ulkoisen todellisuuden asioita ja sellaisina manipuloitavia. Brändääminen käytännössä tarkoittaa yrityksen tai tuotteen jokaisen yksityiskohdan alistamista brändin mukaiseksi. En ole varma, miten kauan normaali ihminen kestää sitä, että tekee itselleen, siis ihmiselle, näin. Aika hyvä esimerkki siitä, miten voi käydä, jos itseään brändää, on Johanna Tukiainen. Miten se Kant sanoikaan? Että kohtele jokaista persoonaa aina myös päämääränä sinänsä, älä koskaan pelkästään välineenä. Itsensä brändääminen saattaa olla oman persoonan kohtelemista pelkästään välineenä.

Digitalisoitumiseen kirjassa suhtudutaan mielestäni liian toiveikkaasti. Sehän on luonut vähemmän työpaikkoja kuin on odotettu, ainakin tutkimusten mukaan vaikka ei tietenkään Matti Apusen. Mitä siihen liittyviin vehkeisiin tulee, en ole varma, ovatko nekään enää rehellinen bisnes, sillä aika moni älypuhelin ostetaan Suomessa nykyisin sosiaaliturvalla. Kun vielä muistaa, että esim. Nokia on väläytellyt halukkuuttaan lähteä kehittelemään laitteita, joilla vanhukset saataisiin vielä nykyistäkin tehokkaamin suljetuiksi omiin kaksioihinsa ilman minkänlaisia normaaleja vuorovaikutusmahdollisuuksia, siinä meillä on jälleen eräs taho, joka pyrkii osille niistä varoista, jotka yhä enenevässä määrin ovat valtion velkaa.

 

Kirjassa on hyviä nettiosoitteita. Olen muutaman tarkastanut ja ne pitävät paikkansa. Yleensähän kirjojen viitteet nettisivuille eivät pidä kutiaan, eivätkä tietenkään pidä tämänkään kovin kauan. Jälleen yksi digitalisaation vioista... ". (2.3.2017)