Koronan kiristettyä otettaan olen taas turvautunut oman hyllyn kirjoihin, vaikka tilanne onkin meillä Pohjois-Savossa parhaimmasta päästä koko planeetalla. Lukaisin Harry Kemelmanin pienen pokkaridekkarin Saturday the Rabbi Went Hungry.
Kirjassa on kiva 60-luvun lopun kansainvälisen tyylin mukainen kansi, jossa pelkistettyjen kasvojen kulmakarva ja nenänvarsi tulevat heprean kirjaimesta ר , res niin kuin rabbi. Ensimmäinen laitos on ilmestynyt vuonna 1966,
ja pistää silmään, että kyseiseen aikaan kirjassa täytellään kotosalla tiskikoneita. Suomessa ne yleistyivät muistaakseni vasta 80-ja 90-luvun vaihteessa. Muutenkin tässä on mainioita kulutuskulttuurin kuvauksia lähtien siitä, miten autohuollot laittavat auton ovenpieliin tarroja, joissa on päiväys – ratkaiseva tekijä murhan selvittämisessä, muuten – tai miten 1960-luvun Uudessa Englannissa oltiin kotitalouksien jätehuolto järjestetty.
Ja tietenkin jotkut käyvät ihmisoikeusaktivisteina mielenosoituksissa Alabamassa.
Mielenkiintoisin tämä kirja onkin siinä, miten tässä esiintyy viitteitä ihmisryhmien välisistä ja sisäisistä sopeutumisista toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen. Tapahtumat sijoittuvat juutalaisyhteisöön, ja isommassa juutalaismittakaavassa meneillään on konservatiivijuutalaisten ja ortodoksijuutalaisten sijoittautumisprosessi toisiinsa nähden. Mutta rajankäyntiä on myös seurakunnan ja yksilöiden omien etujen suhteissa ensinnäkin toisiinsa seurakunnan sisällä ja siten vielä suhteessa ulkoisen yhteiskunnan normeihin. Käynnissä ovat varsinaiset rusinoidenpullastanyppimistalkoot, jotka kuvataan paikoin hyväntahtoisesti inhimillisille pikku heikkouksille naureskellen.
Siis paikoin. Sillä kun inhimilliset "pikku" heikkoudet kasautuvat ja verkostoituvat, voi seurauksena olla yllättävän giganttinen tragedia. Kertomuksen murha on juuri tällainen seuraus yksikseen esiintyessään "pikku" heikkouksien kumuloitumisesta ja yhdistymisestä sattumaan.
Holokaustin jälkeen amerikkalaistuneen juutalaisen tapakulttuurin kuvaus on upean särmikästä. Ja kun juutalaisten keskuudessa mooses on bisnes, niin tilanteet ovat välillä riemastuttavan raivostuttavia, mutta takana pysyy juutalainen, sanoisiko realistinen tragedian taju. Rabbi ja poliispäällikkö käyvät pariin otteeseen kiintoisaa keskustelua kristillisen ja juutalaisen etiikan eroista, kuten aiheesta miten pitää suhtautua siihen, että hyvälle miehelle käy huonosti.
Parasta mahdollista koronalukemista, siis. Ja olisi hyvää lukemista ilman koronaakin. (19.3.2021)
