Vilauksia Syyriasta naapureineen

Kerkkänen, Ari. Syyria

ja Lähi-itä. Havaintoja nykypäivästä ja heijastuksia historiasta. Riika 2015.

Suomen Lähi-idän insitituutin johatjan 2011-2014 toiminun Ari Kerkkänen on julkaissut noilta vuosiltaan ja vähän myöhemmin komentoinnein höystettynä teoksen nimeltä Syyria ja Lähi-itä – Havaintoja nykypäivästä ja heijastuksia historiasta. Tekstit perustuvat blogiteksteihin, eli teksteihin, jotka Kerkkänen kirjoitti välittömästi tapahtumien aikana paikan päällä.

Mitä Syyrian alueelliseksi sodaksi paisuvaan sisällissotaa tulee, kirja jää ehkä vähän ohueksi ainakin minun kaltaiselleni asiasta ymmärtämättömälle. Mutta kirjassa on puhetta muustakin kuin Syyriasta ja muustakin kuin sodasta. Ja se ehkä onkin se, mikä eniten surettaa, se kaikki muu, joka on jäänyt kenties lopullisesti sodan jalkoihin.

Libaonista Kerkkänen muistuttaa, että Beirut oli aikoinaan Lähi-idän Pariisi. Siellä on edelleenkin enemmän kirjakauppoja kuin vaikkapa Damaskoksessa tai Ammanissa, etenkin kansainvälisiä. Beirutissa on myös hyviä antikvariaatteja.

Libanonin hyvien puolien lisäksi Kerkkänen muistuttaa myös sen jäteongelmista: jätteet lasketaan suoraan Välimereen tai sisämaan puolella jokiin.

Kolmas Libanonin erikoisuus on se, että se on delegoinut Syyrian vastaisen rajavalvontansa Hizbollahille.

 

Kerkkänen kuvailee myös idyllistä Damaskosta ja vanhoja, hienostuneita hotelleita, joihin internet ei ole päässyt tunkeutumaan ja jossa on käytössä mustat bakeliittipuhelimet.

Kun Lähi-idästä on puhe, on puhe väistämättä myös Israelista ja Palestiinasta. Kerkkänen esittelee ainakin minulle uuden ajatuksen rinnakaisvaltiosta, jossa kaksi valtiota sijaitsisivat limittäin samalla maantieteellisellä alueella. Ylipäätäänkin Kerkkänen arvelee, että maantieteellisesti rajatut kansallisvaltiotyyppiset rakenteet eivät toimi Lähi-idässä, missä lojaliteetit eivät muodostu valtion kansallisuuden perusteella vaan muiden yhteisöjen kuten uskonnolisen ryhmän, heimon tai muun tällaisen, eivätkä nämä ryhmät noudata valtiollisia rajoja.

Mutta jotain kauheatahan siellä päin maailmaa on menossa, ja Kerkkänekin pohtii ihmisen pahutta ja arendtilaista pahuuden banaalisuutta. Hän tosin viittaa Hanna Arendtin sijaan Browningin kirjaan Aivan tavallisia rivimiehiä, joissa on kuvattu sitä, miten tavalliset ihmiset 'sopivissa' oloissa toisen maailmansodan aikana tekivät julmuuksia.(17.2.2016)