Kognitiivinen uskontotiede

Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom (toim.). Uskonto ja ihmismieli. Helsinki 2008.

Käsillä olevasta teoksesta Uskonto ja ihmismieli parhaan osan muodostavat toimittajien Kimmo Ketolan, Ilkka Pyysiäisen ja Tom Sjöblomin omat artikkelit kirjan alussa. Loppupuoli koostuu heidän opiskelijoidensa teksteistä, tapaustutkimuksista, joista kaikki eivät ole kovinkaan kiinnostavia.



Kirjassa lähdetään tietenkin siitä, mikä mahtaa olla uskonto, ja yski aspekti on tietenkin usko jumaluuksiin, henkiin yms. yliluonnollisiin olentoihin. Mutta tästä ei seuraa muuta kuin seuraava kysymys, eli mikä on yliluonnollista. Tässä kirjassa vastataan Frank Keiliin viitaten, että ihmisellä on intuitiivinen ontologia, jonka mukaan jotkut asiat kerta kaikkiaan ovat arkijärjen mukaan tietyllä tavalla, ja se, mikä ei vastaa tätä, on intuition vastaista. Yliluonnollisista olennosta käytetäänkin tässä teoksessa termiä intuition vastaiset agentit eli toimijat. Ihmisen on mahdollista kuvat näitä intuition vastaisiakin olentoja, koska hänen intuitiivinen ontologiansa perustuu olemusajatteluun. Asioiden olemusta on vaikea tyhjentävästi selittää - esim. on vaikea selittä, millä perusteella määrittelemme kaikki mitä merkillisimmät koirarodut koiriksi - mutta selviämme tästä arjessamme ihan sutjakkaasti.



Selviämme olemusajattelun varassa yhtä sutjakkaasti myös yliluonnollisista olennoista, sillä psykologiaamme kuuluu oletella mitä erilaisimmille asioille olemuksia. Luokittelemme asioita luonnostaan vaikkapa karkeasti luokkiin esine ja elävä olio. Vaikkemme olisi koksaan nähneet jotain oliota eikä meillä olisi edes varmuutta sen olemassaolosta, kuulemme siitä vasta ensimmäisen kerran, oletamme, että jos se vaikka vain yhden oletetun ominaisuuden perusteella kuuluu luokkaan elävät oliot, siitä seuraa, että  sillä voi olla  nälkä, sillä on mielihaluja, on asioita, joista se ei saata pitää… Tällä logiikalla selvitämme sellaistenkin olioiden käyttäytymisen, jotka toisaalta eivät fyysisessä todellisuudessa voi olla olemassa ja jotka ovat arkitodellisuutta koskevan intuitiomme vastaisia.



Oliota, joka ei fysikaalisten faktojen nojalla ole olemassa, mutta joka representaationa käyttää ihmisten aivoja, nimitetään intuition vastaiseksi agentiksi. Kyseessä on toimija, joka ei intuitiivisen arkiajattelumme mukaan ole todellinen olento, mutta jonka representaation kuuluu, että 'jos olisi' olemassa, se kuuluisi luokkaan elävät oliot.



Koska ihminen muistaa helpommin asiat, joissa on jotain vähän pielessä kuin sellaiset, joissa ei ole, muistamme erittäin helposti selaiset esineet ja elävät oliot, joissa on vain vähän sellaista, joka loukkaa intuitiotamme. Jos yliluonnolliseksi väitetty asia eroaa monen muuttujan osalta siitä, mitä odotamme intuitiivisen ontologiamme perusteella, emme ota sitä todesta ja unohdamme kko jutun. Mutta jos se eroaa vaikkapa vain yhden muttuja osalta, se jää tiukasti muistiimme. Jos maalaus on mutten han normaali maalaus, mutta siinä on yksi poikkeus, sen esittämän naishahmon silmistä on valunut joskus kyyneliä, se  jysähtää aivoihimme kun tauti. Hengissä pysymisemme tähden meidän on ollut syytä pitää mielissämme tällaiset pienet poikkeamat tavanomaisuudesta - suurista ei ole niin väliä, sillä ne ovat mitä ilmeisimmin vain sattumia. Pienet poikkeamat sitä vastoin voivat olla sääntö, jota emme ole vain siihen asti huomanneet.

 



Kristinuskon Jumala käyttäytyy muuten aivan kuin ihminen, se suuttuu ja rankaisee ja rakastaa sun muuta, mutta eroaa yhdessä suhteessa: sillä on pääsy kaikkeen strategiseen tietoon eli näkee kaikkien ihmisten sisimpään.



Kirjassa on puhetta myös rituaaleista, ja tämä onkin kiinnostavaa tämän juuri käydyn homoavioliittokeskustelun valossa. Homoavioliittoja ei kirjassa siis itsessään käsitellä, mutta minä tässä pohjalaisen pellon laidassa viikonloppua viettäessäni olen tehnyt pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Jos ne ovat huonoja, vika ei ole minun vaan pohjalaisen maiseman, joka on tylsä, mutta jossa taivas on korkealla.



Lawson ja McCauley ovat luokitelleet rituaaleja erilaisten muuttujien mukaan. Tärkein näistä muuttujista on intuition vastaisen agentin osuus rituaalissa - rituaaliksi ylipäätään määritellään toiminta, jonka representaatiossa (≈ mielikuvassa) intuition vastaisella agentilla on jokin osuus

.

Ne rituaalit, joissa intuition vastainen agentti on itse toimijan osassa, ovat uskonnollisesti kaikkein keskeisimpiä, ja mitä suorempaa tämä intuition vastaisen agentin (esim. siis jumalan) toiminta  on, sitä merkittävämpi rituaali. Myös toiminnan kohde eli patientti tai patientit ovat sitä tarkemmin rajattuja, mitä tärkeämpi rituaali on kyseessä. Kolmanneksi merkittävät rituaalit voivat toistua yhden henkilön kohdalla vain kerran elämässä eli niitä ei voi toistaa. Neljänneksi tällaiset merkittävät rituaalit ovat hyvin aistivoimaisia, ts. niihin liittyy paljon ihmisiä, uskonnon spesialisteja, koristelua, kuvia, pukuja, musiikkia…ja niillä on voinut olla ajallista pituuttakin.



Uskonnoissa on näiden kaikkein merkittävien rituaalien lisäksi vähemmän merkittäviä, joissa vakkapa nuo yllä esitetyt muuttujat eivät ole kaikkein voimakkaimmillaan. Esim. ehtoollinen on tärkeä, muttei niin tärkeä kuin vaikkapa kaste - ehtoollinenhan toistuu yksilön elinaikana usein, patienetteja ei ole kovin tarkasti määritelty eikä siihen ei liity kovin suurta aistivoimaisuutta.



Avioliittoon vihkiminen on ollut kulttuureissa usein hyvin merkittävä rituaali. Esimerkiksi kristilliseen avioliittoon vihkiminen on perinteisen (joskin jokseenkin vanhentuneen) käsityksen mukaan voinut tapahtua vain kerran elämässä, siihen on voitu vihkiä tietyt ehdot täyttävä mies ja nainen, vihkimisseremonia on ollut komea ja siihen liittyvät juhlat ovat voineet olla monipäiväisiä. Jumalan on katsottu olevan mukana toiminnassa papin välityksellä, sillä pappi on vihitty suorittamaan tätä toimintaa tietyssä toisessa rituaalissa, nimittäin omassa pappisvihkimyksessään, jossa Jumala on myös ollut läsnä.



Nyt homoseksuaalien tuominen avioliittoon vihkimisen rituaaliin piiriin laskee rituaalin pyhyyden tasoa, niin sanoakseni. Patientit eli rituaalin kohteet eivät enää ole yhtä tarkkaan määriteltyjä. Ja tämä loukkaa niitä, jotka aiemmin ovat avioliittoon vihityksi tullessaan ajatelleet saaneensa  'paremman luokan' rituaalin osakseen - vaikka ovatkin jo joutuneet nielemään sen rituaalin tason laskun, että tämä rituaali ei enää kuulu niihin, jotka tulisivat ihmisen osaksi vain kerran elämässä.



Kognitiivisen uskontotieteen klassikon Boyerin suhteen tässä teoksessa ei ole  kiinnitetty huomiota siihen, mikä minuun Boyerin teoriassa eniten vaikutti. Minusta merkittävin Boyerin oivalluksista oli se, että hän katsoi joidenkin representaatioiden vetävän puoleensa muita representaatioita uusia kokonaisuuksia muodostellen, ja ne, jotka ovat tällä tavoin kaikkein vetovoimaisimpia, yleensä voittavat kilpailun representaatioklustereiden markkinoilla.



Uskonnot ovat olleet sitä hyödyllisempiä kannattajilleen, mitä sitoutuneempia niihin on oltu. Uskonnot lisäävät yhteisöjen koherenssia ja Kimmo Ketolan sanoja lainatakseni "uskonnolliset yhteisöt toimivat usein varsin tehokkaasti maallisinkin kriteerein mitattuna". Esimerkiksi keskiajalla luostareiden suosion salaisuus oli se, että niissä oli parempi elintaso kuin muualla ajan yhteiskunnassa.



Sen sijaan moraaliin uskonnollisuus ei juuri vaikuta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että uskonnollisissa tilaisuuksissa käyminen ei näy mitenkään rikostilastoissa, vaan niissä käyvät ihmiset rikkovat yhtä hanakasti yhteiskunnan normeja kuin muutkin. Ainoa poikkeus on Yhdysvaltain 'raamattuvyöhyke', jolla rikollisuus on selvästi vähäisempää kuin muualla Yhdysvalloissa.



Kirjassa puhutaan myös narratiivisuudesta, ihmisen jatkuvasta tarpeesta kertoa tarinoita. Me kerromme itsellemme jopa omaa elämäämme, muodostamme siitä ikään kuin elämäkertaa joka hetki.



Jotkut kertomusteemat ovat suositumpia kuin toiset, ja ne tuntuvat tulevan keksityiksi eri puolella planeettaa itsenäisesti. Pellonlaidan nojatuolispekulaatioissani olen tullut siihen tulokseen, että aiemmin kertomuksia hiottiin erilaisissa kertomistilanteissa ja ne kiteytyivät vastaamaan ihmisten psykologisia tarpeita, mutta näinä massamedian aikoina käyttöön ilmaantuu tällaisen kollektiivisen prosessin läpikäymätöntä tavaraa. Minun hypoteesini mukaan yksi syy masennuslääkkeiden popsimiseen on se, että ihmiset eivät saa oman elämänsä kertomusta/narraatioita mukautumaan yhteiskunnassa vallalla oleviin ylimitoitettuihin kertomusihanteisiin. Meillä eivät ole viime aikoina olleet muodissa esimerkiksi Grimmin satujen Tyhmyreiden kaltaiset hahmot, joille lopulta aina häviävät kaikki älypäät.



Jäänkin jännittyneenä odottamaan, mikä kertomus punotaan hiihtoliitto-skandaalin ja Kari-Pekka Kyrön ympärille. Kyrö on onnistunut käsittelemään mediaa todella taitavasti. Ja aikaa. Hän on aina antanut pölyn laskeutua ennen kuin on sallinut seuraavan erän alkaa. Nyt on alkanut taas uusi erä, on löytynyt uusia syyllisiä, ja kohta varmaan alkaa mediaan ilmaantua lausuntoja, miten kulloin kukakin 'on aina tiennyt', että Kyrö ei ollut yksin syyllinen. En aio ruveta itse lehtien urheilusivuja lukemaan - isäntä kyllä tiedottaa minulle tämän asian käänteistä… Mutta tähän punotaan vielä joku kertakaikkiaan loistokas sankariteema, joka tulee lähentelemään uskonnollista narraatiota. Näin väitän minä täällä pellon laidalla.



Pellon laidassa on tänä vuonna sellainen puute, ettei pellon 'vastarannalle' lainkaan ilmaantunut traktorin munia. Ne sitten olivat hieno nauha tuolla suoralla taivaan rannalla, varsinkin vähän sumuisella talvisäällä, kun ne vain häämöttivät sieltä hopeanhohtoisen ilman läpi. (3.11.2010)