Kirjojen tulevaisuus

Hesarin valossa.

Tänään oli Hesarissa Antti Majanderin kolumni kirja-alan muutoksesta. Siinä oletettiin, että kirjasta tulee harvojen herkku, sillä kustantamojen kirjoja ei enää kukaan enää osta ja kirjakaupat ovat katoamassa paitsi ehkä verkkokaupat.

Voi kuitenkin olla niinkin, että kirjojen tuottamisen tapa on kriisissä. Ihmisten luottamus siihen, että kustantomot pystyisivät tuottamaan lukemisen arvoisia kirjoja, on kärsinyt kolauksen, kun niistä tulee vain yhtä ja samaa höttöä. Itse luen paljon, mutta olen suostunut lukemaan vain kaksi Finlandia-palkittua kirjaa. Sen ihan ekan, Erno Paasilinnan Yksinäisyyden ja uhman, vallan nuorena persaukisena ostin itselleni, ja olipa suuri pettymys. Se teki kertalaakista selväksi, että Finlandia-palkinnolla ei palkita minua kiinnostavia kirjoja. Sitten luin viime vuonna Bollan, ja se nyt oli ihan jees. Mutta tässä ovat minun lukemani tällä kustantajien ja kirjakauppiaiden palkinnolla kruunatut kirjat. En lue establismentin muillakaan tavoilla hyväksi kirjallisuudeksi julistamia kirjoja, ja toistan taas tällä blogillani jo moneen kertaan toteamani seikan, että en ole lukenyt yhtäkään Sofi Oksasen teosta.

Ne, jotka lukevat Finladioita ja sen sellaista, varmaan lukevat myös sähkökirjoja, ja siksi tuolle lukijakunnalle kannattaa varmaan julkaista siinä formaatissa.

Me, jotka suostumme vanhanaikaisuuttamme lukemaan vain kirjoja, jossa lukee jotain eikä ole vain ole vakiintuneiden kustantamojen vakiokalustojen peräkkäin pistelemiä kirjaimia ja joissa teksti vieläpä on painettu paperille, olemme ruvenneet tekemään omakustanteita ja lukemaan niitä. Ennestään pienet kustantamot kuten Into ovat vakiinnuttaneet asemansa meikäläisten keskuudessa ja selkeästi ohittaneet perinteiset isot kustantamot Otavan ja WSOY:n. Isojen kustantamojen julkaisulinjoihin on vaikea saada mahtumaan mitään muuta kuin juuri se, mikä niihin on tiukasti on rajattu, ja niinpä vähänkään toisenlainen kirjallisuus joutuu turvautumaan omakustantamiseen.

Saattaa olla että kirjojen painattamisen halpeneminen on vaikuttanut kirjojen lukemiseen ja tuottamiseen enemmän kuin e-kirjojen ilmaantuminen. Sähköiset formaatit sopivat sellaiseen kirallisuuteen, joita joidenkin on pakko lukea kuten ammattikrijallisuuteen ja tieteelliseen julkaisemiseen. Jo populaaritieteellinen teksti vaatii perinteisen kirjamuodon. Kevyt kaunokirjallisuus saattaa mennä äänikirjana, joita minä en harrasta.

En ole ikinä kuullut kenenkään huokailevan, että saisinpa kirjani e- tai äänikirjaksi.

Omakustenteita ilmestyy valtavina nimikemäärinä, mutta niillä on pikkuruiset painokset ja ne leviävät hyvin pienelle joukolle sikäli kun ylipäätään voidaan joukosta puhua. Omakustannekirjoissa on paljon vikoja, sillä niitä puurretaan yksikseen, ja kirjan tekemiseen tarvitsisi useammat silmät. Joissain faktapohjaisissa kuten Sirkka Nurmen Uukuniemeä käsittelevissä, on mahtavasti tietoa, mutta niitä ei ole toimitettu eikä taitettu sellaiseen muotoon, että niitä käytännössä voisi lukea, ne kun ovat vielä suttuisia monistenivaskoitakin – ne voi lukea vain, jos kiinnostus on äärimmäisen suuri. Digipainolaitokset tarjaovat kyllä taittopalveluita, mutta vaikuttaa siltä, että omakustantajat pitävät niitä kalliinpuoleisina. Kirjan saattaminen – pelkää tekstiä sisältäviä lukuunottamatta – painokuntoon taittoineen, kuvan käsittelyineen ja kansien suunnitteluineen on loppujen lopuksi hitaanpuoleista, ja vaikka ei ottaisi kuin 30 €/tunti, siitä on pakko laskuttaa useita tuhansia kirjaa kohti.

Eli kirjankustantaminen ja kauppa ovat kyllä minunkin mielestäni kriisissä, mutta näen kriisipesäkkeen eri kohdassa kuin Majander, ts. kustantamot eivät kustanna ja kaupat myy sellaista kirjallisuutta, jota ihmisten mielestä tarvitaan, ja siitä, mitä tarvitaan, ei ole konsensusta vaan tarve on palasina pitkin harrastajien kenttää. Mutta se on selvää, että sellaista tekstiä, jonka ihmiset suostuvat lukemaan ruudulta, ei pidä painattaa, vaan painaminen pitää varata vain sellaiseen kirjallisuuteen, jota ihmiset haluavat lukea painettuna — eikä viimemainittu välttämättä enää ole kustatamoiden asia. Ehkä kirjoista ei tämän koommin enää koskaan tule bisnestä? Paitsi joista kirjallisuuden ulkopuolisista syistä tuotetuista kohujutuista….(15.4.2020)