Olettamuksista

Kiveen hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa. Toim. Nissinen, Martti & Vähäkylä, Leena. Tallinna 2018.

Eilen sain puhelun, jossa kerrottiin, että meidän kirjassamme Uukuniemen kulttuurijuttuja väitetään virheellisesti Mikkolanniemen olevan Uukuniemeä. Kun isäntä ilmaantui tanhuville, kysyin, tiesikö hän, että Mikkolanniemi kuuluu Saareen. Totta kai tiesi. Kysyin, miksi meidän kirjassamme sitten väitetään, että se on Uukuniemeä?

Koska hän ei huomannut tuot virhettä minun kirjottamassani tekstissä.

Kirja oikoluettiin kuitenkin moneen kertaan.

Virhe on jutussa, jossa on viime vuoden Uukuniemi-juhlien yhteydessä puhetta ihan sivulauseenomaisesti kesäteatterista, ja koska Uukuniemellä oli aikanaan erittäin vireä ja korkeatasoinen kesäteatteri, katsoin kirjotuksessani Mikkolannmen kesäteatterin olevan jatkoa Uukuniemen kesäteatterille (vaikken ole edes ikinä viimemainitussa käynyt), ja sitä myötä väitin, että kyseessä olisi Uukuniemen Mikkolanniemen kesäteatteri.

Kirjassa on toinen vastaavanlainen virhe, kun oletan vastoin aivan selvää tosiasiaa, että eräs kirje on Otto Sihvosen saama, vaikka sen vastaanottaja on Antti Sihvonen, mutta kun kirjeessä oli niin vahva uskonnollinen väri ja lähettäjä oli Sortavalan seminaarin opettaja, niin jonkinlaisesta paradigmaattisesta vääristymästä väitin, että vastanottaja olisi ollut Otto, koska Otto oli opiskellut Sortavalan seminaarissa mutta Antti ei.

Mistä tällaiset vääristymät johtuvat? Sitä kertoo suuremmasa mittakaavassa Martti Nissisen ja Leena Vähäkylän kirja Kiveen hakattu?. Kirjassa kuvataan tapauksia, joissa raamatullinen tai muu etukäteen syntynyt uskonnollistyypoinen olettamus on vääristänyt arkeologisten löytöjen, jopa tekstilöytöjen, tulkintaa.

Kerrassaaan mainio on Mika S. Pajusen kuvaus siitä, miten Qumranin tekstien ympärille syntyi merkillinen käsitys tuosta yhteisöstä. Olen itsekin uskonut tuon legendan, sillä sen jälkeen, kun se syntyi, sitä on uskollisesti toisteltu. Olettamuksen pääväittämä on, että Qumranin tekstit olisivat jonkun eristäytyneen, vain miehistä koostuneen, köyhän ja yhteisomistuksessa eläneen sekä lopunaikoja odottaneen yhteisön tuotoksia.

Luetelluista ominaisuuksista vain yksi eli yhteisomistus pitää paikkansa tai ainakaan se ei ole ristiriidassa minkään muun paikalta löydetyn kanssa. Mutta siitä, että eletään yhteisomistuksessa, ei välttämättä voida suoraan johtaa sitä, että yhteisö olisi ollut köyhä. Näin kuitenkin tehtiin, mihin luultavsti vaikutti se, että suurin osa harvoista tutkijoista, jotka alkuun pääsivät aineistoon käsiksi, oli katolisia munkkeja. "Myös suuren yleisön mielikuvaan Qumranin yhteisöstä ovat kuitenkin varmasti välillisesti vaikuttaneet valokuvat näistä muninkaavuissaan luolia ja käsikirjoituksia tutkivista miehistä", kirjoittaa Pajunen.

En rupea referoimaan tähän koko tuota huippumielenkiintoista artikkelia, mutta kerron sen, että tuohon aikaan ei Qumran eikä koko Kuolleenmeren seutu ollut vähääkään eristäytynyt paikka vaan sen tietämillä kulki vilkkaita kaupareittejä. Meren nimittäin pinta oli löydettyjä tekstejä käyttäneen yhteisön elinaikana reippasti korkeammalla kuin nykyisin, ja  Khirbet Qumran sijaitsikin näin ollen meren rannalla. Alueella oli ylimystön talvipalatseja, joille paettiin Jerusalemin koleutta. Itse Qumranin raunioistakin voidaan päätellä, että kyseessä on mitä ilmeisimmin ollut tällainen ylimystön huvila, sillä sieltä on löydetty jäänteitä koristellisita pylväistä ja kankaista sekä muistakin ylellisyysesineistä.  "Arkeologiset löydöt eivät tue ajatusta köyhästä yhteisöstä", kirjoittaa Pajunen.

Qumranin teksteissä toki on viitteitä 'köyhiin', mutta nämä saattavat pikemminkin kertoa vertauskuvallisesta samaistumisesta henkisesti köyhiin kuin materiaaliseen puutteenalaisuuteen. Tätä Pajunen selittää seuravasti: "Vanhan testamentin profeettakirjoissa köyhille luvataan Jumalan erityinen suosio", ja samaistumalla köyhiin haluttiin kokea kuuluttavan näihin erityisesti Jumalan suosimiin. "Samanlainen tulkinta on nähtävissä myös Uudessa testamentissa, jossa Jeesus puhuu hengessään köyhistä autuina (Matt. 5:3)", jatkaa Pajunen

Myytin selibaarissa eläneistä miehistä asettaa kyseenalaiseksi se, että teksteissä on puhetta avioliittorituaaleista. Ennen kuin Israelin valtio kielsi läheisen laajan, yli 1000 hautaa käsittävän hautausmaan tutkimisen, ehdittiin saada selville, että haudoissa on myös naisten ja lasten ruumiita, joskin kiistellään siitä, ovatko nämä Qumranin yhteisön perheenjäsenten ruumiita vai myöhemmin sinne haudattuja beduiineja.

Pajunen toteaa saman kuin muutkin tämän kirjan kirjoittajat Raamatun teksteistä, eli että Qumranin kokoelmassa on samoista teksteistä useita versioita, jotka poikkeavat toisistaan. Eniten ja selvimmin tästä aineesta kirjoittavat Martti Nissinen ja Juha Pakkala rinnastaen vierekkäin erilaisia versioita periaatteessa samasta Raamatun kohdasta. Kuulemma useinmiten pidempi teksti on nuorempi, nääs kun on ilmaantunut tarvietta selitellä. Tilanne mutkistuu, kun tullaan Uuden testamentin puoelle, ja Katja Kujanpää kertoo, miten Paavalilla oli tapan 'siteerata' Jumalan sanaa väärin – mihin toki vaikutti sekin, että hän teki sen muistinvaraisesti ja ilman kirjallisia lähteitä. Niihin aikoihinhan kirjakääröjä ei ollut niin vain saatavissa, ja teksti opittiin ulkoa kuulemalla synagoogissa.

Vielä pitää ottaa esille sekin seikka, että tässä kirjassa kerrotaan useammassakin artikkelissa, että Septuaginta eli Vanhan testamentin kreikankielinen käännös on vanhempi kuin siitä olemassa olleet hepreankieliset versiot, joihin mm. suomenkielnen vuoden 1933 käännös perustui. Tämä on yksi nistä asioista, jotka ovat paljastuneet vasta Qumranin löytöen perusteellisemman tutkimisen jälkeen.

Elämme siis melkoisessa olettamusten viidakossa, emmekä edes tiedä, mikä 'tiedostamme' on pelkkää oletusta.

En malta olla palaamatta tuohon jo alussa mainitsemaani, eilen käymääni puhelinkeskusteluun. Jätän keskustelukumppanin nimen nyt pois, vaikka hän kyllä kirjoittaa itsekin julkisuuteen, mutta jos hän ilmaisee itsensä vaikkapa tämän jutun kommenteissa tai muuten, lupaan laittaa sen tähän. Nimittäin tuli puheeksi Uukuniemi-juhlien pääpuhujan, Jari Sinkkosen, ja miksei muidenkin juhlapuhujien ajatukset, joissa oli vahvaa yleistämien makua. Kuulosti hiukan siltä kuin oltaisiin väitetty, että kaikki Karjalan evakot olisivat traumatisoituneet, ja nimenomaan sodasta, evakkomatkasta sekä muista sotakokemuksista. Jo muutama päivä sitten aprikoin tällä blogilla, että silloin oli muitakin mahdollisuuksia traumatisoitua etenkin lasten kuin vain se evakkoretki ja Ruotsiin tai Tanskaan lähettäminen sekä sieltä paluu. Eilen puhuimme telehvoonissa etenkin siitä, että likimainkaan kaikki evakot eivät traumatisoituneet. Kumpikin tunnemme henkilökohtaisesti traumatisoitumattomia evakoita.

 

Uskallan väittää, että suurin Karjalan evakoista osa ei traumatisoitunut yhtään sen enempää kuin ihmiset ylipäätäänkään traumatisoituvat, kun elämä mättää turpaan. Saattaapa olla, että evakkoon lähteminen loi uudenlaisia menestymisen mahdollisuuksia varsinkin, kun karjalaiset alkoivat innostua pentujensa kouluttamisesta, kun ei ollut niitä tiloja, joita jatkamaan perillisten olisi pitänyt jämähtää. (5.7.2019)