Klingismejä

Klinge, Matti. Hyppikää ilosta – päiväkirjastani 2014-2015. Latvia 2015.

Olosuhteiden johdosta taas hitaasti olen tullut lukeneeksi Matti Klingen vuosien 2014-2015 paiväkirjateoksen Hyppikää ilosta.

Pidän Klingessä siitä, miten hän muistuttaa valtavirran läppäsilmäisten totuuksien vastaisesti asioita, kuten että holokausti ei ollut mitenkään erityisen saksalainen ja että Saksalla, toisin kuin muilla sotaa käyvillä mailla, on ollut tapana suhtutua humaanisti sotavankehin. Nationalismi on minustakin aika kummallista, varsinkin perusteluiltaan, ja näistäkin Klinge kirjoittaa.

 

Hämmästykseni takavuosina Etelä-Pohjanmaan kalvinistitaustaisilla (helluntailaisuus, baptismi ja vapaaseurakuntalaisuus) seuduilla oli yhtä syvää kuin Klingen kalvinismikritiikki, mutta kohdistui eri asioihin. Esimerkisi Klinge kirjoittaa, että nimenomaan ortodoksisuudelle ja katolilaisuudelle olisi ominaista "käytännöllisyys ja maallisen elämän arkipäivän hyväksymisen halu" vastakohtana kalvinismille. Minä puolelstani katson kalvinismin perillisineen nimenomaan olevan erittäin käytännöllistä arkisessa elämässä toisin kuin juhlavat ortodoksisuus ja katolisuus. Mutta tällaista tämä on… Klinge katsoo näiden kalvinististaustaisten suuntien korostavan yksilöllisyyttä, ja niin ne tekevät tavallaan minun mielestänikin, mutta ne tekevät sen stereotypisoimalla yksilöllistä kokemusta yhteisön yhdenmukaistamisen tarpeisiin – yksilöllinen kääntymyskokemus vaaditaan, mutta kokemus ei voi olla millainen tahansa vaan tarkalleen tietynlainen, ts. yhteisön selkeästi normittama.

Klingellä on korkea käsitys savolaisista, ja hän on ollut huolissaan, kun nykyiseen hallitukseen tuli vain länsisuomalaisia. Ja kalvinististyyppiset uskonnolliset liikkeet ovat suositumpia Länsi-Suomessa kuin Itä-. Kalvinismi liittyy myös kapitalismin syntyyn, ja tämän länsisuomalaisilla kansoitetun hallituksen kulttuurisista linjauksista Klinge lausuu: "Mitä vähemmälle kulttuuripääoman kasvattaminen jää, sitä enemmän tilaa on kapitalismin ihannoimiselle".

Klinge muistuttaa siitä, mistä muutamat muutkin, että uskonpuhdistuksen myötä sosiaalipalvelut romahtivat. Kirkko kun luopui protestanttisissa ja reformoiduissa (klavinstisissa) maissa köyhäin- ja sairaanhoidosta, joissa katolinen kirkko oli vanhastaan kunnostautunut. Tilanne korjattiin paljon myöhemmin materiaalisilta osin hyvinvointivaltiolla, jota termiä Klinge pitää huonona. Sitä se onkin, sillä hyvinvointi ei voi tarkoittaa vain sitä, mitä sosiaalivaltio, Klingen suosittelma termi, voi suorittaa. 'Hyvinvointivaltion' kriisi onkin minun mielestäni siinä, että tässä aineellisessa ihmisten ruumiin hoidossa on saatettu mennä jopa liian pitkälle, ja ne tarpeet, sanottakoon niiitä nyt sitten paremman sanan puutteessa 'henkisiksi', jäävät hoitamatta. 'Henkisillä' tarpeilla en tarkoita vaikkapa nyt psykologisia. Nekin ovat persoonattomia. Klinge suositteli yhteiskunnassa edistettäviksi sellaisia seikkoja kuin hyvyys ja kauneus. Kannatan ajatusta, mutta virkamiestyönähän hyvyyttä ja kauneutta ei yhteiskuntaan käsittääkseni voida saada. Ne voidaan saada vain ihmisten sivistyksellä ja siitä mahdollisesti eli ei suinkaan takuuvarmasti syntyvällä hyveellisyydellä, joita on jokseenkin mahdotonta saattaa mitattaviksi suureiksi sellaisinaan.

Ja sydämen hyvyydestä tässä maailmassa on paljon puutetta.

Klinge kiinnittää parissakin kohden huomiota siihen, että Kreikka käytti saamansa tuet asehankintoihin. Ilmeisesti puolustautuakseen Turkkia vastaan, missä asetelmassa on se mielenkiintonen piirre, että molemmat ovat Nato-maita. Kinge ei ylipäätänkään ole Naton kannattaja, eikä amerikkalaisuuden ihailija muutenkan, niin kuin en minäkään.

Klingen tyyli ja itsetehostus ovat välillä sellaisia, että sitä ihmettelee, onko hän aina tosissaan. Esimerkiksi hän malttaa joka kerta huomauttaa, kun hänen luennoillaan on ollut täysi sali, niin kuin esimerkiksi Kuopion kirjastossa. Huomautettakoon puolestaan täältä mainitun kirjaston naapurirakennuksesta, että se sali on aika pieni.

Lopuksi anekdootti. Klinge kertoo, miten eräs professori Amerikoista, Scott Gilbert, oli ruvennut ihmettelemään sitä, miten Jumala oli tullut luoneeksi naisen muka nimeomaan miehen kylkiluusta – kaikista tarjolla olevista osista nimenomaan kylkiluusta. Hän ryhtyi tutkimaan asiaa Los Angelesin judaistiikan professorin, rabbi Ziony Zevitin kanssa, ja yhdessä he tulivat ajatelleeksi sitä seikkaa, että ihmiseltä ainoana nisäkkäänä puuttuu siitinluu. Joten kun Raamatussa kirjoitetaan, että nainen olisi luotu kylkluusta, kyseessä täytyy olla virhe, sillä mitä ilmeisimmin nainen on tullut luoduksi nimeomaan tästä siitinluusta. Tähän on Raamatussa vihjekin, nimittäin tekstikohdassa Genesis II:21.23, jossa sanotaan, että luun paikka olisi täyttynyt lihalla. Tätä ei selvästikään ole tapahtunut minkään kylkiluu suhteen mutta kylläkin kai sitten siitinluun kohdalla. Suora lainaus Klingeltä, joka puolestaan on lainannut Kristian Donnerilta: " 'Jäljelle jäi', Donner toteaa, 'se petollinen hydraulinen riepu (slarva), joka voi tuottaa miehelle suuria huolia ja lääketeollisuudelle suuria voittoja' ". (26.1.2016)