Tapakulttuuria?

(Klinge, Matti. Palmyran raunioilla. Päiväkirjastani 2015-2016. Tallinna 2016.)

+ omia hajamietteitä

Laitoin tuohon viereen sulkuihin virikkeenä olevan kirjan kirjoittajan ja teoksen nimen, Matti Klinge ja Palmyran raunioilla, sillä tämä ei nyt ehkä ole taysin oikeaoppinen kirjaesittely, sillä tämä tulee sisältämään paljon omia mielipiteitäni, joita Klinge vain on hiukan stimuloinut.

Monet ovat lukeneet näistä Klingen päiväkirjaniteistä kaikki, minä vain pari, ja joku taitaa olla aiemmin esiteltynä tällä blogillanikin.

Minulla on vähän ambivalentti suhde Klingeen. Toisaalta hän on tyhjänpäiväinen hienostelija, mutta hän pystyy esittämään jonkinlaisia perusteluja hienostelulleen. Ell sen, että muodolliset tavat, arvomerkit sun muut, joita ei voi edes syödä, ovat tarpeellisia yhteiskunnallisen merkityksellistämisen ja yksilöllisen suojautumisen apuvälineitä. Muodolliset käytöstavat ovat ikään kuin iho, jonka turvassa elellä ja jonka sisältä käsin voi vaikuttaa ympäristöön. Esimerkkinä Klinge mainitsee, että teitittelyn turvin on mahdollista sanoa ihmiselle että, te, herra Karlsson, olette sikamainen, mitä sinuttelumuodossa olisi aika vaikea tehdä. Arvostin takavuosina Klingen näkemystä, että valtiolla, jonka armeijalla ei ole kunnon paraatiuniformuja, ei ole tarvetta hornetteihin, kun ei selvästikään ole edes sitä ihoa, joka valtiollisella tasolla on siis paraatiuniformut, kun se yksilöllisellä tasolla on vaikkapa nyt teitittely. En ole varma, saavutetaanko näillä muodollisilla normeilla aivan kaikkea sitä, mitä Klinge arvelee, joten ainakin minä valitsisin meiluummin suomalaisen yhteiskunnan kuin saksalaisen tai ranskalaisen, joissa teitittelystä ei olla luovuttu.

Suurin osa meistä, jota olemme arvostelleet Klingen hienostelua, olemme kohdistaneet kritiikkimme siihen, että Klinge arvostaa tyhjiä arvoja. Tässä teoksesessa Klinge ikään kuin puolustautuu tätä vastaan ja toteaa, että arvot voivat toisaankin olla tyhjiä ja että näitä tyhjiä arvoja saatetaan käyttää pelkästään vallan pönkittämiseen, ja tähän liittyy tämän päiväkirjaniteen nimikin. Läntinen maailma kimmastui suuresti, kun jihadistit alkoivat uhata Palmyran raunioita, jotka eivät ole koskaan oikeastaan olleet muuta kuin rauniot, ja sitten Klinge selittää moniasanaisesti, miten raunioista ylipäätään aikanaan tuli ihastelun kohteita. Nauroin melkein ääneen. Mahtavaa sanailua!

Vähän tähän liittyen Kinge huomautti myös siitä, että missään ei ole mitään taivaallista säädöstä siitä, kenellä tässä maailmassa on oikeus omistaa ydinaseita ja kenellä ei.

Kolmantena voisin nostaa esiin Klingen suhtautumisen populistisiin puolueisiimme, joista siis on nyt puhuttava monikossa. Hän pitää niitä nykyajan työväenpuolueina, sillä niitä kannattavat ihmiset ovat oikeasti vaikeuksissa ja niiden johtajat todellakin samaistuvat kannattajakuntaansa. Klinge ei sano tätä, mutta itselleni tuli mieleen, että meidän vasemmistopuolueidemme kannatusongelmat saattava johtua siitä, että niiden johtajat ovat eliittiä, joka sitten vain väittää hoitavansa joidenkin alempiensa asioita.

Ylipäätään markkinat eivät näytä hoitavan läheskään kaikkea, mitä markkinauskovaiset ovat olettaneet niiden hoitavan. Minulla on lukemisen alla Veera Nuutisen tomittama teos Uusi työväki – Työ ja yrittäjyys prekarisoituvan palkkatyön yhteiskunnassa, joten siitä tuonnempana. Nyt puutun vain sellaiseen seikkaan kuin makeiset, brändikulttuuri ja ylipaino.

Klinge on hyvin Venäjä-myönteinen. Koska kävin siis juuri jälleen kerran Venäjällä ja minua jaksaa ihmetyttää Venäjän rikas konvehtikulttuuri, en malta olla toteamatta, että Venäjällä on joka kaupassa eri suklaat. Samassakin kaupassa, kuten vaikkapa Viipurin kauppahallissa, muutaman kuukauden välein koko repertuaari vaihtuu. Ainoa pysyvä 'merkki' on Aлёнка, joka ei edes ole hyvää.

Veli venäläinen tekee hyvän suklaan, mutta vielä paremmat karkkipaperit, ja tällä on markkinointia kauaskantoisempaa kansantaloudellista merkitystä, sillä ihmiset eivät osta konvehteja vain syödäkseen  vaan myös katsellakseen niitä. Jos suklaassa on rumat paperit, sitä voi vain syödä, jolloin niitä syö katsomisenkin edestä, ja sittenhän sitä lihoo. Jos sitä vastoin puolet nautinnosta saa kääreiden katselusta, syöminen ja sitä myötä lihominen tietenkin puolittuvat.

Kannattaa kiinnittää huomiota viereisiin kuviin, joiden makeiskääreissä ei lue joko mitään tai lähes mitään, eikä niissä varsinkaan ole minkään firman bränditunnusta.

Myöskään konvehtimuoteissa ei ole bränditunnuksia. Meillähän ihmisen pitää suklaata syödessään alentua viemään suuhunsa teollisisuuslaitosten logoja!

Lisäksi venäläiset designaavat konvehtien sisuksen. Jos puolet nautinnosta on jo tullut paperista, tulee tällöin puolet itse sisällönkin nautinnosta siitä, että katsoo, millainen on konvehdin sisus. Näin konvehdin terveyshaitta jää neljäsosaan länsimaisen konvehdin terveyshaitasta, sillä näin ollenhan suklaata on tarpeen syödä niin paljon vähemmän, kun iloa saa suklaan suhteen muustakin kuin syömisestä! Tällä on diabeteksen, suolistosairauksien, masennuksen, sydäntautien sekä korkean verenpaineen hoitokustannusten kannalta valtava merkitys.

Meillä tähän murheelliseen tilanteeseen on ajauduttu brändäämisen seurauksena. Kaikissa kaupoissa on samat karkit, kaikki parilta firmalta, ja näissä vuodesta toiseen samanlaiset tylsät paperit. Tilanne on siis meillä ylpeässä Lännessä tänään jokseenkin sama kuin Neuvostoliitossa takavuosina. Suunnitelma- ja markkinatalous saattavat siis johtaa aivan samaan lopputulokseen. Mikään ei ole ikävystyttävämppää kuin brändit. Ne tappavat sivistyksen, esteettisen monipuolisuuden ja kukoistuksen, ja sitten ne turmelevat vielä ihmisten terveydenkin.

Sitä paitsi venäläiset karkkipaperit voi kierrättää. Olen antanut ankaran ukaasin kotona, että noita kuvien karkkipapereita ei saa heittää menemään, koska niistä voi keväällä askarrella virpomavitsan äitinsä haudalle. Näin ei voi tehdä meikäläisistä karkkipapereista, kun niissä ei ole muuta kuin firmojen ja tuotebrändien nimiä. Venäläiset karkkipaperit eivät siis ole lähestulkoonkaan samanlainen ympäristöhaitta kuin meikäläiset, joilla ei toisaankaan voi tehdä mitään muuta kuin survoa roskiin.
 
Eilen julistettiin, että Suomeen ollaan perustamassa uusi taloustieteellinen tutkimusyksikkö, joka keskittyy makrotalouteen. Sen pitää ensitöikseen ottaa tutkimuskohteekseen karkkipapereiden vaikutus kansanterveyteen ja sitä kautta koko kansantalouteen. Ei siis mitään markkinointisoopaa. (20.9.2017)