Merkillinen Merkel

Kornelius, Stefan. Angela Merkel. EU 2014.

Tämä on jo kerennyt vähän vanheta, tämä vuonna 2014 suomeksi saatu Stefan Korneliuksen teos Angela Merkel. Viimeisimmässä Hesarin Kuukausiliitteessä oli niin hyvä juttu samasta aiheesta, että tämä kirja on ainoastaan joiltain osin valaisevampi kuin po. artikkeli. Ennen kaikkea tästä jää luonnollisesti puuttumaan välitysyritykset Ukrainan kriisissä ja Euroopan vuoden 2015 pakolaisvyöry, jotka ovat kirjoitusajankohdan jälkeen edelleen kohottaneet Merkelin profiilia. Mutta sen jälkeen, kun nyt on kuultu, että Merkel lähtee vielä kerran tavoittelemaan Saksan liittokanslerin paikkaa, jää väkisin ihmettelemään, että miksi Putinin jatkokausia jatkokausien perään moralisoidaan mutta Merkelin ei.

Mutta kyllähän Saksa on tarvinnut Merkelin. Se on iso kansakunta yli 80 miljoonaisine väestöineen, ja kyllä siitä määrästä varmaan löytyy moniakin päteviä ihmisiä hommaan kuin hommaan, mutta voi olla, ettei sentään Putin kanssa toimeentulemiseen. Nämä ovat melkoinen parivaljakko, nämä Putin ja Merkel.

 

Merkel on kasvanut Itä-Saksassa, ja vaikka tämän kirjan takakansiteksti väittää, että hän oli muka tavallinen tyttö, se ei kyllä pidä paikkaansa. Angela Merkel kerkesi syntyä 1954 perheensä vielä asuessa Hampurissa. Mutta hänen isänsä, protestanttinen pappi, piti hyvänä, että perhe muuttaa Itä-Saksan puolelle. Uudessa asuinpaikassa Templinissä isä alkoi työskennellä laitoksessa, jossa alkuun toimi poikien kasvatuslaitos kunnes siellä alettiin kuntouttaa mielenterveyspotilaita erilaisissa työpajoissa työskentelyn avulla. Angela Merkel (tuolloin vielä Kasner) kasvoi siis oloissa, jossa hänen ympärillään oli koko ajan väkeä, joka oli syytä tai toisesta henkisten valmiuksiensa suhteen ikään kuin saamapuolella. Sittemmin paikkaan perustettiin kirkollinen hallintokoulukin. Eikä tätä kaikkea tietääkseni voi pitää DDR:ssä tavallisena...

 

Kun sosialismi romahti, Merkelille se merkitsi vapautusta, mutta – sanottakoon nyt hänen vastapoolilleen – Putinille se merkitsi suurinta mahdollista menetystä. Merkel puhuu jopa sosialismin kasvatiksi poikkeuksellisen hyvää venäjää, ja Putin puolestaan KGB-taustansa tähden poikkeuksellisen hyvää saksaa. Niin että mitä taustoihin ja kieliin tulee, he eivät kykene kusemaan toisiaan silmään.

Kornelius ei erittele, miten psyykkisistä vaikeuksista kärsivien läheisyydessä kasvaminen on mahtanut vaikuttaa Merkelin kunnianhimoon, mutta minulle tulee mieleen kotopolitiikastamme Sari Essayah, jolla oli yksinhuoltaja-äiti ja jonka ulkomaalinen isä oli lähtenyt lätkimään, ja lapsena hän asui äitinsä ja isoäitinsä sekä tämän kehitysvammaisen kasvattityön kanssa. Saattaa hyvinkin olla, että jos kasvaa terveenä oloissa, joissa hyvät ihmiset pyrkivät auttamaan jotenkin mieleltään heikompikykyisiä lähimmäisiä, ihminen alkaa normaalia enemmän arvostaa omaa henkistä terveyttään ja sitä myötä tulee sitten käyttäneeksi omat kykynsä täysimääräisemmin kuin sellaiset, joilla ei tällaista kokemusta ole.

Angela Merkelin äiti puolestaan oli latinan ja englannin opettaja, ja Angelasta kasvoi Amerikan ihailija. Oman todistuksensa mukaan hän ylpeili länsifarkuilla, joita hänelle lähettivät sukulaiset Lännestä – tätä on jotenkin kyllä vaikea uskoa, kun näkee nykyisen aika tanttamaisen Angelan, joka ei vaatteilla koreile. Valitettavasti tästä kirjasta ei käy ilmi, millaisissa väleissä Angela sitemmin oli perheeseensä, sillä kyllähän hän melko oikeistolaisen puoleueen itselleen valitsi; tokkopa hänen vanhempansa aivan mustimpia porvareita olivat, kun olivat lähteneen Itä-Saksaaan. Se tässä teoksessa kuitenkin sanotaan, että kun Merkel meni naimisiin nykyisen eli toisen miehensä Joachim Sauerin kanssa, hän ei turhan päiten informerannut asiasta perhettään. Ensimmäinen aviomies oli siis se, jolta hän sai sukunimekseen Merkelin. Molemmat miehet edustavat kuitenkin samaa tieteenala kuin Merkel itsekin eli he ovat kaikki fyysikoita.

Jotenkin olen ollut koko tämän päivän masentunut sen jälkeen, kun sain kirjan loppuun. Kun itseään Angela Merkeliin vertaa, alkaa uuvuttaa. Tässä kirjassa nimittäin kuvataan hänen työskentelytapojaan, joita harva varmaan kestäisi, ja mieleen tulee, että näinköhän työkyky on vähän samanlainen ominaisuus kuin vaikkapa matemaattinen tai taiteellinen lahjakkuus. Sitä joko on tai ei ole, ja vaikka näissäkin asioissa harjoittelemalla voi jotenkin pärjätä, varsinaiset saavutukset vaativat sitten sitä lahjakkuutta. Itsessäni asuu sen verran pientä Merkeliä, että älyän ihailla hänen tapaansa koota ensin kaikki faktat ja näkemykset ja lähteä liikkeelle vasta sitten ja joustaa koko ajan matkan varrella, kun faktat ja olosuhteet muuttuvat. Hän tekee mielellään kompromisseja ja katsoo aina voittaneensa neuvottelussa, jos kompromissi on vienyt edes hitusen siihen suuntaan, johon hän on menossa. Ja sitten yritetään uudelleen ja tehdään kompromisseja. Ja taas sama uudelleen. Kunnes päämäärä on saavutettu. Meitä yhdistää ihan oikeastikin jokin, nimittäin se, ettemme välitä suuremmin bilettämisestä, ja koiria pelkäämme. Mutta siihen yhtäläisyydet sitten valitettavasti jäävätkin.

Mutta kyllä Merkeliä ihan lykästikin. Pakkohan siinä Saksojen yhdistämisen hötäkässä oli saada mukaan joku DDR:stä, ja mieluiten siinä historiallisessa tilanteessa tietenkin nainen. Ja älykäs ja venäjän taitoinen, sillä ainahan Saksalla on ollut eloisat suhteet Venäjään/Neuvostoliittoon.

Merkel on halunnut pitää Israelin puolta, ja pitkään se onnistuikin, mutta sitten hän hermostui lopullisesti Netanyahun siirtokuntapolitiikaan. Jotkut ovat ihmetelleet sitä, että Merkel on ollut niinkin suosiollinen maahansa nyt Lähi-idästä virtaavaan porukkaan, mutta minua se ei ihmetytä. Merkel on pyrkinyt kuittaamaan Saksan toisen maailmansodan aikaisia syntejä, mikä tässä kirjassakin todetaan, mutta sitä tässä ei todeta, että kun Saksa haali tykönsä 70/80-luvuilla vierastyöläisiä Turkista, monet ajattelivat näiden vierastyöläisten kohtelua seuratessaan, että Saksa ei paljonkaan oppinut holokaustista. Ja nythän Merkel on suhtautunut aika pehmeästi maahanmuutajiin huolimatta suhtautumisensa aiheuttamista protesteista, mikä on viisasta, sillä jos hän toisin tekisi, Saksaa syytettäsiin siitä, että se ei paljon oppinut holokaustista eikä vielä turkkilaisista vierastyöläisistäänkään.

Niin että on se vaan luojan lykky, että Saksassa on noin älykäs liittokansleri.

Mainiota lukemista, nämä suurten aikalaispoliitikkojen elämäkerrat, vaikka vajaitahan nämä aina ovat. Tässä nimenomaisessa eksemplaarissa tosin on vikana se, että huolimattomasta copy-paste'aamisesta sun muusta tekstin muokkaamisesta johtuvia kirjoitusvirheitä on kuin meikäläisen blogissa konsanaan. (6.9.2017)