Muutama päivä sitten kirjoittelin tänne blogilleni Tuomas Möttösen toimittamasta kirjasta Liikemiehiä ja hyväntekijöitä, jossa kerrottiin luovutetun Karjalan talousvaikuttajista, ja siinä yhteydessä valitin, että vaikka nämäkin tyypit olivat kyllä kiinnostavia, mielelläni lukisin myös vähän tavallisemmista karjalaisista. Nyt lukaisin Anna Kortelaisen toimittaman teoksen Avojaloin, joka nyt sitten sisältää 20 kertomusta hitusen, joskaan ei aina paljon, tavallisemmista Karjalan kannaksen asujaimista.
Tästä kyllä selviää, mikä luultavasti on syynä siihen, ettei meillä ole kunnon kuvauksia tavallisten ihmisten elämästä sanottakaoon nyt vaikka tuosta 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Eija Järvinen on yrittänyt kertoa äidistään ja äitinsä äidistä äitinsä suullisiin muisteluihin perustuen, ja kyllähän se yrityksen puolelle jäi…Pitäisi olla jotain kättä pidempää, kirjeitä, päiväkirjoja, lehtijuttuja, useamman henkilön näkökulmaa…Tai sitten pitää olla vähän päämääräsuuntautuneempi haastattelija.
Viimemainitussa mielessä paljon parempi onkin Kortelaisen oma, kirjan päättävä teksti nimeltä Palmikkopäinen tyttö 1980-luvun Viipurista, jossa haastateltu Sveta kertoo omasta ja koko perheensäkin elämästä neuvostovallan kaatumisen alla. Uutta tietoakin tuli: en nimittäin tiennyt, että 90-luvulla käyttöön otettiin jopa korttisäännöstely. Tekstin sävyn samankaltaisuus vastikään näkemäni Lauri Randlan Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan kanssa on silmäänpistävä, ja sama tyyli, sosialismin aikojen näkeminen vähän suloisenkatkeran tragikoomisessa valossa, vaikuttaa muualtakin tutulta tavalta suhtautua aiheeseen.
Koska minua vanhemmiten on alkanut tosiaankin kiinnostaa se, miten ihmiset arkisimman arkensa elivät, niin kun nyt konkreettisesti tienasivat leipänsä, kaksi kertomusta on tästä näkökulmasta ylitse muiden. Toinen on jälleen Kortelaisen oma Naisten aarreaitan tytär, joka kertoo puodinpidon kehittymisestä ja lopulta ongelmista vuosisadan vaihteen Viipurissa. Ja toinen myöskin Kortelaisen Valokuvaaja Hullu-Jussin ohjaksissa, joka ehkä vähän otsikon ohi kertoo itse asiassa ratatyöläisistä Kannaksella. Juttu liippaa vähän omaa sukuani, sillä isänpuoleinen isoisäni oli rautatietyöläinen, kotoisin Virolahdelta, ja hän kuollakupsahti ratatyömaalle, tosin sitten jo ihan muualla päin Suomea. Kuolinsyystä on erilaisia tulkintoja: isäni tulkinnan mukaan pappa kuoli räjähdysaineonnetomuudessa ja isäni veljen mukaan sydänkohtaukseen. Tulkinnoissa on niin ilmeinen ristiriita, että luultavasti asiaan liittyy jotain hämärää, jonka varmaan saisi selville, jos viitsisi selvittää. En taida viitsiä.
Mainittakoon vielä Heikki Ylikankaan juttu Valmis kuin lukkari sotaan, jossa kerrotaan J.H.Kososesta, kanttorinketkaleesta, joka on ollut itsetunnoltaan yhtä jämäkkä kuin moraaliltaan epämääräinen niin kuin ihmiset herkästi ovat etenkin kriisiaikoina. (20.8.2020)
