Kun kristinusko karjaonnen kohtasi

Hirvonen, Saimi. Uukuniemen seurakunta 300-vuotias. Sortavala 1936.

Tiainen, Maria. Niukkala. Teoksessa Uukuniemi, rajan halkoma pitäjä. Pieksämäki 1970

Oiva Bergin haastattelu, Uukuniemi 26.8.2018.

Ponnistelin vihdoin ja viimein itselleni kirjaston kautta kaukolainaksi Saimi Hirvosen teoksen Uukuniemen seurakunta 300-vuotias.

Tässä kirjassa selvitetään ehkä selvemmin kuin muissa asiaa käsittelevissä teoksissa Uukuniemen asema useampiulotteinen asema rajaseutuna. Hirvonen kertoo, että vuodelta 1500 peräisin olevan Novgorodin verokirjan Vatjan viidenneksen (tai Hirvonen käyttää nimitystä vatjalaisen viidennes, mutta uudemmassa kirjallisudessa nimi on Vatjan viidennes) mukaan Uukuniemen tienolla oli Pyhjärveä pitkin Puruvedelle ja Uukuniemelle asti ulottunut karjalainen eränautinta-alue, mutta samalle kohdalle ulottui toisaalta myös savolainen eränautinta. Etuja oltiin Vatjan viidenneksen mukaan valvottu jopa verisesti taistellen.

Karjalaisten ja savolaisten lisäksi rajojensa sijainnista kiistelivät Ruotsi ja Venäjä. Uukuniemi oli vielä Täyssinän rauhassa 1595 jäänyt Novgorodin alaisuuteen, mutta pari vuosikymmentä myöhemmin Stolbovan rauhassa 1617 Uukuniemi koko Käkisalmenläänin mukana tuli Ruotsin vallan alle. Tätä rauhaa ennen käytiin Uukuniemen Ristlahden kylässä kuuluisa taistelu vuonna 1614.

Hirvonen sanoo,, että tästä olisi seurannut satavuotinen rauha, mutta kyllähän Uukuniemen tienoille vaikutti ns. Ruptuurisota 1656-1658, jonka seurauksena pitäjän väestöstä iso eli ortodoksinen osa siirtyi Venäjälle Tverin Karjalaan. Ortodoksiväestön suuremman luokan muuttoliike oli kylläkin alkanut jo 1630-luvulla. Yhtä kaikki, 1600-luvulla luterilainen seurakunta oli ollut nykyisen Kesälahden ja Uukuniemen käsittävä, mutta seurakunta jakautui viimeistään Uuden kaupungin rauhan seurauksena vuonna 1721. Kun kirjassamme Uukuniemi-juttuja olimme päivitelleet, miten kirkkoherra Walle onnistui rakennuttamaan Uukuniemen seurakuntalaisilla niin mahtavan pappilan itselleen, jotkut lukijat ovat kommentoineet, että niin, mutta Uukuniemi ja Kesälahti muodostivat yhden suuren seurakunna. Aivan, Uuden kaupungin rauhaan 1721 asti, johon asti kirkkotilanne oli, muuten, todellakin surkea. Walle oli Uukuniemen kirkkoherrana (1875-1910) pappilaansa vaatimassa ihan eri vuosisadalla. Ja seurakuntahan jakautui tällöin jo siksi, että Uukuniemi liitettiin Venäjään kun taas Kesälahti jäi Ruotsin yhteyteen.

Ruotsin vallan aikana luterilaistuminen eteni hyvää vauhtia Uukuniemelläkin, mutta ei ehkä niin suoraviivaisesti kuin oltaisiin toivottu. Hirvonen kertoo, miten luterilaiset papit olivat kehottaneet tuhoamaan ortodoksisia kyläkappeleita eli rukoushuoneita eli tsasounoita eli tuonaikaista kieltä käyttäen säässynöitä. Nämä nimittäin olivat edelleen käytössä, joskaan eivät ehkä kovin ortodoksisessa(kaan) tarkoituksessa.

Nimittäin Ruskealan ja Uukuniemen yhteisillä talvikäräjillä vuonna 1757 syytettiin erästä mensuvaaralaista (Mensuvaara on jopa Uukuniemen historian (Keuruu 2009) kirjoittajan Jaana Juvosen mukaan Uukuniemen erikoisin kylä) miestä siitä, että tämä oli polttaa päräyttänyt Uukuniemen Kummun kylässä sijainneen tsasounan toisena joulupäivänä 1756. Syytetty ei myöntänyt polttaneensa mitään rukoushuonetta vaan vanhan epäjumalanpalvontapaikan. Tälle paikalle oli pitänyt kuulemma mm. tuoda ensimmäiset pisarat maidosta, kun lehmä oli poikinut tai lapsi syntynyt, ja syytetyn vaimo oli saanut kovat kivut ja menettänyt silmänsä sen surauksena, että ei ollut toiminut mainitulla tavalla. Syytetty oli itsekin ollut "kahdeksan päivää suorastaan hulluna, kun ei ollut uhrannut mitään kulkiessaan tuon uhripaikan ohi". Niinpä syytetty Olli Ollinpoika Metso oli päättänyt päästä näistä ongelmista polttamalla koko roskan, semminkin kun edellisen talven rovastintarkastuksessakin oltiin varta vasten kehoitettu tuhoamaan tällaiset palvontapaikat.

Metso sitten tietenkin lisäämään, ettei hän ollut ainoa, joka sillä paikalla sijainneen säässynän oli polttanut. Hänen polttamaansa aiemman oli polttanut Kesälahden ja Uukuniemen kirkkoherra Fabian Nirkko.

 

Kylän väki oli siis rakentanut paikalle uuden pyhäkön, ihan pienen vain, mutta paikalla oltiin jatkettu uhrimenoja. Metso oikein nimesi kymmenen miestä Kummun kylästä ja kolme Niukkalan kylästä, jotka olivat käyneet siellä uhraamassa.

Silmään pistävästi niistä kolmesta niukkalalaisesta kaksi oli nimeltään Sihvosia. Selvähän se. Jos Uukuniemellä on tapahtunut jotain maallikkovetoista uskonnollista toimintaa, meidän suvusta on kyllä oltu siinä mukana, kunhan se vain on merkinnyt hienoista, joskin aina perusteltua, uhmaa kirkollisia auktoriteetteja vastaa. – Tosin kaikissa perheissä on mustat lampaansa, ja meidänkin suvussa on, pirskatti, yksi piispa...

Nämä kolmetoista miestä, mukana siis Pauli ja Matti Sihvonen, kertoivat kuulusteluissa toimineensa jokseenkin kuten Matso oli kertonut. He kertoivat uhranneensa, koska niin olivat tehneet heidän esi-isänsäkin, ja tämä oltiin opittu niltä kreikanuskoisilta, joiden taloihin miesten perheet olivat asettuneet, kun ortodoksit olivat muuttaneet pois.

Sivumennen sanoen Kummussa on nyt jälleen tänä kesänä 2018 ekumeeniseen käyttöön vihitty tsasouna. Se on ostettu Tori.fi:stä – kaikkea sitä netissä myydäänkin.

Mutta palataksemme vielä Uukuniemen vanhoihin säässynöihin, joissa siis harjoitettiin ei vain luterilaisuuden kanssa kilpailevaa kristinuskon lajia ortodoksisuutta vaan myös muinaista kansanuskoa.  Samainen syytetty Metso kertoi edelleen, että hänen kotikylässään Mensuvarassakin oli ollut säässynä. Esimerkiksi Mensuvaarassa oltiin säässynälle kokoonnuttu Yrjön, Eliaan ja Katariinan päivinä, ja isämeidän rukouksen luettuaan ihmiset olivat juoneet mukanaan tuomaansa olutta sekä "uhranneet myöskin rahaa, jotta heidän lehmänsä ja hevosensa paremmin menestyisivät". Mutta vaikutti siltä, että niille, jotka eivät olleet osanneet uhrata pilkulleen oikein, tapahtui erilaisia onnettomuuksia, etenkin heidän karjalleen. Tuo tsasouna oltiinkin siksi poltettu, mutta koska siitä ei ollut seurannut erityisempää onnea, oltiin senkin tilalle rakennettu uusi. Mutta kymmenen vuotta sitten syytetty Metson veli Esa oli ottanut itselleen osan uhratuista rahoista ja antanut kuulemma osan itselleen kirkkoherrallekin, ja hän oli tästä hyvästä "saanut kovat tuskat jalkaansa".

Tällöin Metson veljekset polttivat sen säässynän uudelleen ja kyntivät koko ympäristön peloksi, minkä jälkeen kirkkoherra Samuel Wastinin ja nimismies Åbergin todistuksen mukaan oli seurannut kylän menestys. Etenkin Lauri Kautto, jonka pellolla säässynä oli sijainnut, oli saanut lisätyksi parin  surkean lehmän karjansa seitsemäksi lypsäväksi ja olipa hän saanut kaksi hevostakin.

Karjan onni olikin muinaisina aikoina suuri mysteeri. Jonkun karjaa seurasi onni ja jonkun toisen ei, eikä mitään ilmeistä syytä kumpaankaan ollut havaittavissa.

Nykyisin Uukuniemellä ei nautaeläimiä juuri näe paitsi Hälvän Ollin highlanderit ja biisonit, mutta silloin, kun tavan lehmiä vielä oli, karjanhoidon uudistuksiin suhtauduttiin aina varovaisin välivaihein meidän päiviimme asti. Kun jututin Oiva Bergiä sunnuntaina 26.8. Uukuniemen Niukkalan kylässä, tämä kertoi, että ei ollut mikään yksiselitteinen kertarysäys sekään, kun kravattisonnit saapuivat paikkakunnalle. Ennen oli ollut sonniyhdistysten yhtiösonneja joka kylässä. Kun näistä luovuttiin, oli joka talossa omat sonninsa. Mutta välillä, ennen kuin keinosiemennys eli kravattisonnit ja karjanjalostus oikein iskivät päälle, Uukuniemellä toimi paketiautolla kulkeva sonni Saaren Tarnalasta käsin. Kun sen isännälle soitti, tämä pakkasi autoon sonnin ja sille kaveriksi vuohipukin, sillä yksikseensän sonni ei olisi autossa viihtynyt, ja ajoi sinne, missä sonnia tarvittiin.

Uukuniemi-Seuran julkaisussa Uukuniemi, rajan halkoma pitäjä (Pieksämäki 1979) kerrotaan Telatien Heikki Tiaisesta, jonka tilalle keinosiementäjä tuli käymään, mutta isäntä kieltäytyi kättelemästä tätä sanoen: "En ole sonnille ennenkään kättä antanut". (3.9.2018)