Elämää Qumranissa

Kuolleenmeren kadonnut kansa. Qumranin kirjoituksia. Sollamo, Raija & Pajunen, Mika S. Tallinna 2015.

Qumranin tekstilöydöillä on ollut värikäs historia alkaen siitä, kun ne vuonna 1947 näkivät enisimmäisen kerran päivänvalon yli 2000 vuoteen. Tekstit löydettii sattumalta, joskaan löytäjät eivät itse kaiketikaan olleet täysin tyytyväisiä saviruukujen sisältöön – he lienevät odottaneet toisentyyppistä aarretta.

Sitten tekstejä löydettiin tuolta alueelta, Kuolleenmeren rannalta, lisää, ja muualta kuin itse Qumranista on vanhempikin tekstejä, jopa vuosille 375-335 eaa ajoitettuja. Osa oli suoranaisia kääröjä, osa pienen pieniä palasia, mutta kaikki tahot, jotka niitä itselleen ympäri maailmaa omivat, vaalivat niitä mustasukkaisesti, eikä löydöistä olla saatu kunnollisia käännöksia ennen kuin vasta viime vuosina.

Suurin osa Kuolleenmeren alueen luolista löydetyistä teksteistä on kuulunut Qumranin essealaiselle yhteisölle, joka asui siellä noin 100 eaa-68 jaa, eli loppujen lopuksi aika pitkän aikaa tuollaiseksi radikaaliksi yhteisöksi. Tässä nyt käsillä olevassa teoksessa, Raija Sollamon ja Mika S. Pajusen toimittamassa kirjassa Kuolleen meren kadonnut kansa, on käännöksiä nimenomaan näistä Qumranista löydetyistä teksteistä. Tämä teos on itse asiassa jo kolmas suomenkielinen käännös, joskin aikaisempia laajempi, ja aiemmin suomennetutkin tekstit on tähän laitokseen tarkastettu. Minulla oleva versio on populaarimpi kahdesta nyt valmistuneesta – kuulemma on tehty akateemisempikin, joka sisältää eksegeettisiä tulkintoja ja tieteelliset johdannot teksteihin. Olisin toivonut saavani käsiini tuon jälkimmäisen.

Tässä nyt käsillä olevassa versiossa on vain lyhyt johdanto essealaisuuteen, tuohon yhteen niistä toisen temppelin lopun juutalaispuolueista, jotka riitelivät keskenään verissä päin niin, että Vespaniaanuksen oli tuhottava temppeli Jerusalemin rauhoittamiseksi. Essealaiset pyrkivät noudattamaan säädöksiä puhdasoppisen tarkkaan, ja kun muut olivat suurpiirteisempia tai taipuvaisempia tulkitsemaan oppeja oman ajan taustaa vasten, essealaisryhmä erosi lopulta koko temppeliyhteisöstä.

 

Olettamus siis on, että Qumranin yhteisö olisi ollut essealainen. Essealaiset on maininnut niin Filon Aleksandrialainen (n.20 eaa-40 jaa) ) kuin Josefus (37-100jaa). Kumpikaan ei mainitse Jeesusta, vaikka kyseessä on ns. Jeesuksen aika, eikä Jeesusta mainita myöskään Qumranin teksteissä, vaikka esimerkiksi minä oletan, että hän olisi ollut nimenomaan essealainen sikäli kun ylipäätään oli faktisesti olemassa. Yhteistä kristinukson kanssa on mielestäni köyhien ja sorrettujen nostaminen vahvojen yläpuolelle Jumalalle mieleisempinä.

Löydetyt teksti käsittävät fragmentteja lähes kaikista kanonisoidun Vanhan testamentin kirjoista, joistain useampina versioina. Tekstit eivät näihin aikoihin ymmärretävästikään vielä muodostaneet meikäläistä Vanhaa testamenttia, vaan tekstilöydöt ovat mielenkiintonen silmäys siihen, miten tekstikorpus alkoi koostua ja eri tekstit muokkautua. Qumranilaisille eivät välttämättä olleet tärkeitä vain ne tekstit, jota kuluivat tulevaan kanonisoituun Raamattuun. Tekstien merittävyys qumranilaislle on päätelty siitä, mistä on eniten toisintoja samoin kuin siitä, mitä niistä on eniten siteerattu toisissa teksteissä. Eräs tällainen qumranilaisille selvästi tärkeä, mutta Vanhaan testamenttiin päätymätön kirja oli Riemuvuosien kirja.

Mitä sitten itse tekstien sisältöihin tulee, niin ainakin qumranilaisilla tuntui olevan aika dekoratiivinen käsitys sodankäynnistä. Kovasti on kuvausta erilaisista fanfaareista ja vaatteiden, pasuunoiden, lippujen ja muun rekvisiitan koristelusta. Lempivärit tuntuisivat olleen karmiinin punainen, violetti ja purppura. Purppuravärit ovatkin uskonnollisissa yhteyksissä ymmärrettäviä, sillä niitähän ei ikään kuin ole olemassa, ts. niillä ei ole omia aallonpituuksia vaan purppuran aistimus syntyy siten, että silmään tulee yhtaikaa säteilyä sekä spektrin lyhyestä että pitkästä päästä. Sotilaiden ikähaitari on mielestäni hiukan erikoinen kun "Rivistössä olevat miehet olkoot iältään neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen vuotta. Leirin johtajat olkoot iältään viidestäkymmenestä kuuteenkymmeneen vuotta". Parikymppiset kelpasivat vain huolehtimaan siivouksesta, muonituksesta ja varusteista.

Yhteisössä on selvästi vallinnut ankara hierarkia, ja mitä ihmeellismmät asiat tekivät ihmiset epäpuhtaiksi, esimerkiksi sokeus. Kuolemanrangaistus on myös ollut silmäänpistävän yleinen ja säädetty meikäläisittäin katsottuna mitä pienimmistäkin rikkomuksista.  Ainakin näin on tekstien mukaan, käytäntö on voinut olla toinen, tai jos ei ole, yhteisössä on täytynyt olla teloituksia harva se päivä. Toinen verisyyden laji, eläinuhrit, olivat kenties nekin näin massiivisia vain papyruksella. Tekstien mukaan eläimiä piti teurastella vähintään kaksi päivässä ja suurempina pyhinä suorastaan laumoittain. Teksien valossa qumranilaisista syntyy kyllä erittäin väkivaltainen kuva. Mutta miten lienee ollut tuon eläinten uhraamisenkaan kanssa, kun temppeliä ei ollut? Saattaapa olla, että ei mitenkään.

En sattunut pitämään väliteksteihin ympätystä fiktiivisestä Jaakobista. Väliteksteistä olisi varmaan saanut paremmat  kuvaamalla vain yksinkertaisesti nuo samat asiat normaaliin asiatyyliin. Nyt syntyi vain alentava vaikutelma arvon teologeista lähestymässä pakanalapsia. No, teologit pitävät kaikkia muita tyhminä, mutta toisaalta niin pitävät kaikki muutkin puolestaan teologeja, joten tasapeli.

Kiinnostava teos, semminkin kun en ollut tosiaankaan lukenut aiempia suomennoksia. Alaviitteet olivat erittäin tarpeellisia, ja samoin kiitos viitteistä kanonisoidun Vanhan testamentin kohtiin. Menepä tietämään, jos vaikka onnistuisin hankkimaan käsiini sen tieteellisemmänkin edition, siinä kun oli luvassa syvällisempää eksegetiikkaa.

Jos silmitön väkivaltaisuus vähennetään kuvasta – tosin aika paljon pitää Qumranin yhteisöstä heidän omien tekstiensä valossa vähentää –  on sanottava, että jotain ihailtavaa tällaisissa yhteisöissä on. Jotenkin odottelen, että tämäntyyppisiä alkaisi syntyä nyt, kun oma yhteiskuntamme on hiukan samankaltaisessa hajoamistilassa kuin tuo Välimeren pohjukka tässä kirjassa puheena olevina vuosina. (3.12.2015)