Raamattu

Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille. Johdatus Raamattuun. Jyväskylä 2008.

Olen tässä lukenut Raamattua. Se tapahtui siten, että luin Kuulan, Nissisen ja Riekkisen kirjaa Johdatus Raamattuun, ja siinä oli teologisen kirjallisuuden hyvään tapaan kunnon lähdeviitteet eli joka väittämän kohdalla viite Raamatun tarkkaan kohtaan. Lueskelin sitten niitäkin.
 

Tämä Johdatus Raamattuun on savolainen kirja. Kari Kuula on kotoisin jostain muualta, mutta tätä nykyä hän käsittääkseni toimii virassa Puijon seurakunnassa ja pitää yleisöluentoja vanhasta vihtahoususta - en ole käynyt kuuntelemassa. Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen puolestaan oli aikanaan samaassa koulussa kuin minä, ja Wille Riekkinen on eläköitynyt täkäläinen piista, jonka tilalle keväällä saatiin Jari Jolkkonen. Jälkimmäisestäkin on ollut puhetta tällä blogilla, nimittäin silloin, kun esittelin hänen ja Jaakko Heinimäen Luterilaisuuden ABC:tä. Päättelin teoksesta, että hän ei ole aivan hirveän edistyksellinen, mikä asia ei kyllä kuulu minulle tipan tippaa, mutta pääsinpähän sanomaan.
 

Henkilökohtaisesti pidän Vanhaa testamenttia kiinnostavampana kuin Uutta. Siitä kirjoittaa tässä teoksessa Martti Nissinen. Vanha testamentti yksinkertaisesti on mielestäni parempaa kirjallisuutta.  Noin ylimalkaan se on kuvaus elämän viheliäisyydestä. Toisaalta väitetään, että kun noudattaa käskyjä, menestyy, mutta tosiasiassa teoksen suurimmat menestyjät ovat varsinaisia kutaleita. Lait ja kertova aines näyttäisivät siis olevan jotakuinkin eri asioita.
 

Vanha testamentti on vuosisatojen saatossa yhdistelty erityyppisistä ainneksista. Osa on alkujaan ollut suullista perimätietoa, sittemmin on sekoiteltu eri aikoina syntynyttä kirjallista aineista, vieläpä erikielisistä käännöksistä, ja koska ajalla ennen kirjapainotaitoa jokainen kirja oli aina oma yksittäinen käsin kopioitu laitoksensa eikä kopioinnin tarkkuuteen sovellettu meidän aikojemme täsmällisyyden ihanteita, on saatu aikaan mielenkiintoinen sekametelisoppa.
 

Viiden Mooseksen kirjan eli Pentateukin kertovasta aineksesta käytetään Nissisen mukaan nimitystä Jahvisti, mutta olen joskus lukenut myös Jehovistista, ja oletan, että nämä ovat sama asia. Tämä on ns. Israelin kansan varhaishistoria, ja kertomusten erikoisin piirre on tosiaankin se, että menestykseen noustaan usein vääryyksillä. Jahvisti on alkujaan peräisin Israelin kuningasajalta (900-700-l eaa.).
 

Niinpä Jahvistin lomassa olevien käskyjen täyttyy väkisinkin olla aivan eri alkuteos, ja tästä Jahvistin seassa olevasta käskyjen osuudesta käytetään nimitystä Pappiskirja. Pappiskirjaa ovat osa Exoduksesta, Leviticus ja suurin osa Numeria. Osa näistä yhteiselämää ja temppelikulttia säätelevistä määräyksistä on alkujaan peräisin jo ensimmäisen temppelin ajalta eli ennen vuotta 587eaa., ja ne on koottu vasta myöhemmin eli pakkosiirtolaisuuden ajalla. Pappiskirjaan kuuluu myös Genesiksien luomiskertomus.
 

Pappiskirjasta voidaan vielä eriksen erottaa Eksoduksessa sijaitseva Liitonkirja, Pappiskirjan vanhin teksti.
 

Mutta käskyt sun muut määräykset ovat Pentateukissa kahteen kertaan, ja se toinen kerta on Viides Mooseksen kirja eli Deuteronomium. Deuteronomium kuitenkin eroaa reippaasti Pappiskirjasta. Deuteronomium jopa tarkoittaa 'toista lakia'. Molemmissa on esim. kymmenen käskyä (dekalogi sellaisenaan oletetaan erilliseksi tekstiksi, joka on kopioitu molempiin kohtiin), mutta niiden perustelut ovat eri. Nissinen on ottanut tähän hyviä esimekkejä, joista lainaan tähän yhden, nimittäin sapattia koskevan.
 

Ex. 20:11
Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
 

Deut. 5:14-15
Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin. Muista, että olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.
 

Deuteronomium on luonteeltaan sosiaalisempi kuin Pentateukin vanhemmat osat. Jostain, mutten muista mistä, mutta joka tapauksessa en tästä kirjasta, olen lukenut, että deuteronomisti pyrki kenties suorastaan korvaamaan Pappiskirjan.
 

Vielä eräänä erottuvana osana voidaan nähdä Pyhyyslaki, joka on liitetty Pappiskirjaan myöhemmin, sillä siinä on deuteronimistisia vaikutteita. Pyhyyslaki  keskittyy muun Pappiskirjan tavoin temppelikulttiin, ja on siis ajalta, jona temppeli on ollut kaikkein ulottuvilla.
 

Toora eli Pentateukki koottiin toisen temppelin aikana lopulliseen kuosiinsa, ja sen oletetaan olleen valmis 200-luvulla eaa.
 

Deuteronomistisilta oppineilta löytyy Raamatusta muutakin kuin vain Deuteronomium. Katsotaan nimittäin, että deuteronomistin käsialaa olisivat myös Joosuan, Tuomareiden, Samuelin ja Kuninkaiden kirjat, ja yhdessä Deuteronomiumin kanssa näistä kirjoista käytetään nimitystä Deuteronimistinen historia.
 

Vääryydellä menestytään myös Deuteronomistisessa historiassa. Varsinkin kertomukset varhaisista kuninkaista ovat omituisia. Saulia, Davidia ja Salomonia väitetään hyviksi hallitsijoiksi, mutta heidän tekonsa ovat ainakin meidän aikamme yleisen oikeustajun mukaan vähintäänkin loukkaavia. Saul oli ilmeisesti hullu. Saulin pojan Joonatanin ja Daavidin välinen suhde näyttäisi olleen sellainen, että kirkon olettaisi sen perusteella pitävän suunsa supussa homoseksuaalisuudesta (muistakin tuon ajan historiaa käsittelevistä kirjoista oppii, että homoseksuaalisuus ja varsinkin biseksuaalisuus oli tuolloin erittäin yleistä aina Rooman hallitsijoita myöten). Kuninkaana Daavidin hallinto saattoi olla hyvääkin, mikäpä minä olen sitä arvostelemaan, mutta hänen henkilökohtainen elämänsä ei. Hän haetutti erään sotapäällikkönsä vaimon joelta, missä oli nähnyt tämän kylpemässä, ja tapatti sitten tämän miehen rintamalla. Miten tämä suhtautuu kymmeneen käskyyn? Batseba sotilaan vaimona ei varmaan alkujaankaan ollut mikään pikku höpsöttelijä, mutta nämä viimemainitut tapahtumat ovat luontojaan sellaisia, että tekevät naisesta kuin naisesta reaalipoliitikon, ja niinpä Batseba juonitteli seuraavaksi valtaistuimelle oman poikansa Salomonin ohi Daavidin vanhempien poikien - nämä Daavid tapatti, nämäkin.
 

Olenkin itse tykönäni ajatellut, että sanonta 'mies on pää, mutta nainen se kaula, joka päätä kääntää', perustuu Batsebaan. Jos minulla olisi ollut tytär, hänen nimensä olisi ollut Batseba. Koska näin ei käynyt, olen aina kaveripiirin tyttäriä synnytettyä antanut lahjaksi markkinoiden pienimmät kumisaappaat siitä syystä, että tytön pitää oppia mitä pikimmin rytyämään, mutta rytyämisessään ei pidä kastella jalkojaan, ettei saa flunssaa, ts. joudu henkilökohtaiseen vastuuseen. Rytyämisen seurauksena sitä saattaa päätyä olosuhteisiin, joitä ihmiset eivät anna anteeksi, mutta ei se mitään, Jumala antaa. Näin lukee Raamatussa.
 

Muhkeaa tekstiä ovat myös Profeettakirjat, etenkin Hesekielin visiot. Erikoisinta profeetoissa on, että heidän ennustuksensa eivät oikein käyneet toteen, paitsi ehkä joskus aikojen, aikojen päästä, jos sittenkään, ja silloinkin se on ollut vahvasti tulkintakysymys…
 

Vanhan testamentin puolella näytäisi olevan jatkuva trendi kohti syvempää sosiaalisuutta. Teksteissä muistutetaan aina enenevämmässä määrin siitä, että muukalaisia ei saa syrjiä, vähäosaiset pitää ottaa huomioon ja että palkat pitää maksaa ajallaan.
 

Tämä trendi näyttäisi sitten jatkuvan Uuden testamentin puolella ainakin nyt synoptisissa (keskenään melko samanlaisissa) evankeliumeissa eli Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Uudesta testamentista kirjoittaa tässä käsillä olevassa teoksessa Kari Kuula.
 

Tätä ei tässä kirjassa sanota, mutta minusta sattuu näyttämään siltä, että  Johanneksesta lähten sosiaalisuus taas vähenee. Johanneksen evankeliumiin ilmestyy jotain, mistä ilmeisesti kehittyi predestinaatio-oppi. Minusta vaikuttaa siltä, että seurakuntien työntekijät olivat tähän mennessä huomanneet, että kaikkia ihmisiä ei saanut käännytettyä Jeesus-liikkeen kannalle, ei, vaikka miten puhui, ja tästä tehtiin se johtopäätös, että Jumala on etukäteen jo määrännyt, keneen viesti puree ja keneen ei. Väite on vähän samanlainen kuin että jos joku tuote ei mene joillekin ihmisille kaupaksi, se johtuu siitä, että jumala on määrännyt etukäteen, ketkä ovat alttiita sitä koskevalle markkinoinnille ja ketkä eivät.
 

Viimeinen ja lyhin osa on Wille Riekkisen käsialaa, ja siinä selvitetään Raamatun tieteellisen tutkimuksen ja kirkollisen käytön suhdetta.
 

Tämä on oikein hyvä ja yleistajuinen kirja, ja kelpo opas, jos aikoo kesäpäivänsä Raamatun parissa viettää.

 

Itse luin vasta tästä kirjasta, että Vulgata, Hieronymuksen jo vuonna 405 valmistunut latinan kielinen käännös, hyväksyttiin katolisen kirkon viralliseksi Raamatun tekstiksi vasta Trenton kirkolliskokouksessa 1546. Olin joskus aprikoinut, mistä ihmeestä Christophe Plantin sai aikanaan nupiinsa ryhtyä väsäämään Polyglottiraamattuaan (1568-1572). No, Vulgata oli juuri hyväksytty viralliseksi Raamatuksi, ja sitä ennen oltiin käytetty kaikenlaisia muita kännöksiä. Plantinin Polyglotassa ovat sitten kaikki pääasailliset ainekset. On Vulgatan latina. Siinä on kreikka (Septuaginta ja Uusi testamentti). Siinä on syyriankielinen käännös eli Peshitta. Siinä on arameankielinen teksti eli targumit. Ja tietysti heprea. Paljon oppii, kun vanhaksi elää. (14.6.2012)